Näin aloitat gradunteon

Aloittaminen on aina vaikeaa. Erityisesti se on sitä silloin, kun on aloittamassa jotain niinkin suurta ja vaikeaa kuin opinnäytettä.

Tässä artikkelissa on joukko ohjeita, joiden avulla pääset mukavasti alkuun. Kokeile, mikä niistä auttaisi sinua, tai käytä kaikkia!

1) Aloita tänään
Saatamme helposti ajatella, että emme ole vielä valmiita aloittamaan gradun tekemistä. Ajattelemme, että meidän täytyy ensin suorittaa se tietty menetelmäkurssi. Sitten pitää vielä perehtyä kunnolla tutkimusalueeseemme, jotta tiedämme varmuudella, mitä kannattaa tutkia. Joka tapauksessa olemme varmoja, että emme aivan vielä ole valmiita aloittamaan.

Lykkäämällä aloittamista korotamme samalla rimaa koko ajan korkeammalle. Jos koko elokuun ajan ajattelemme, että syyskuun ensimmäisenä päivänä aloitamme gradunteon, teemme syyskuun ensimmäisestä päivästä helposti aika pelottavan päivän.

Aloita gradun tekeminen siis tänään. Olisiko vielä tänään edes kymmenen minuuttia aikaa gradullesi? Käytä tuo aika siihen!

2) Tee jotain pientä
Gradun tekemistä ei kannata aloittaa kahdeksan tunnin työpäivällä, joka on omistettu yksinomaan gradun kirjoittamiselle. Etenkään ei kannata ensimmäisenä päivänä istua tietokoneen ääreen ja luoda uusi tyhjä tiedosto nimeltään gradu.doc.

Tee jotain pientä, helppoa ja mukavaa. Jotain sellaista, joka on helppo tehdä ja josta jää hyvä mieli. Tee esimerkiksi jotain seuraavista:

* Kerää graduun liittyviä muistiinpanoja omaan kansioon.
* Kirjoita gradun tekemisen herättämistä ajatuksista päiväkirjaasi.
* Puhu jonkun toisen kanssa gradun tekemisestä.
* Luo tietokoneellesi tyhjä tiedosto, jonka nimi on maailmanmullistavinhuippututkimus.doc, ja kirjoita siihen gradusi esipuhe, jossa kiität koiraasi. (Voit sitten muokkausvaiheessa miettiä, haluatko jättää esipuheen lopulliseen graduusi.)

3) Ideoi ja suunnittele
Gradun sisällön tai graduprojektin ideoiminen ja suunnitteleminen voi olla mukavaa. Suunnittelu helpottaa myös työhön ryhtymistä, koska suunnitelmien avulla sinulla itselläsi on parempi kuva siitä, mitä oletkaan tekemässä. Käytä suunnitteluun esimerkiksi näitä ohjeita.

4) Aloita vain
Älä edes ajattele, että sinun täytyy tehdä mitään muuta kuin istua pöydän ääreen (tai kahvilan pöydän ääreen) ja aloittaa gradun tekeminen. Lupaa itsellesi, että aloitat, mutta älä aseta mitään muita odotuksia. Pelkkä aloittaminen riittää.

5) Yhdistä gradun tekeminen positiivisiin asioihin
Mietipä asiaa: Minkä ihmeen takia sinä haluaisit tehdä jotain sellaista, joka ei ole kivaa? Jos jo etukäteen ajattelet ja puhut muille, että tulevasta vuodesta tulee todella raskas, koska joudut samanaikaisesti tekemään gradua ja käymään töissä, ei tuo vuosi tunnu kovin odottamisen arvoiselta.

Mieti, miten voisit tehdä gradun tekemisestä mukavaa. Jotain sellaista, jota todella haluat tehdä. Se voi onnistua esimerkiksi miettimällä kaikkia positiivisia seurauksia, joita gradun tekemisestä seuraa. Kuvittele mielessäsi päivä, jolloin valmistut. Kuvittele tilanne, jolloin voit työhakemusta tehdessäsi laittaa ansioluetteloon juuri suorittamasi tutkinnon. Tai mieti sitä lomamatkaa, jonka olet itsellesi luvannut, kun gradu on valmistunut.

Mieti myös, miten itse gradun tekemisestä voisi tehdä hauskaa. Voisitko kirjoittaa sellaisessa paikassa, josta pidät? Olisiko gradun tekeminen mukavampaa jonkun toisen ihmisen kanssa (yhteisgraduna tai omia graduja samassa kahvilan pöydässä tehden)? Voisitko palkita itsesi jokaisesta gradun parissa viettämästäsi tunnista esimerkiksi kahdella tunnilla jotain sellaista, mistä todella pidät? Miten voisit tehdä gradun tekemisestä ihan järjettömän hauskaa?

6) Mieti jo tänään, mitä teet huomenna
Usein meitä ei niinkään pelota jonkin asian tekeminen vaan hyppy tuntemattomaan, se, että emme tiedä, mitä on edessä tai mitä meidän pitäisi tehdä. Tähän voi auttaa se, että mietit jokaisen päivän lopuksi jo valmiiksi, mitä seuraavana työpäivänä teet. Määrittele itsellesi jokin konkreettinen, pieni tehtävä ja kirjoita se ylös. Kun olet seuraavana päivänä tuon tehtävän tehnyt, olet vapaa tekemään jotain aivan muuta.

7) Kerro kaikille, että teet gradua
Älä sano, että olet aloittamassa gradun tekemistä, vaan kerro kaikille, että teet gradua. Ole graduntekijä. Kerro gradunteon hyvistä ja huonoista puolista. Puhu gradunteon autuudesta. Katso itseäsi peilistä ja sano ääneen: ”Olen graduntekijä. Tosin en kovin kauan, koska graduni on jo hyvää vauhtia valmistumassa.”

Kuva: annia316 (Flickr)

46 thoughts on “Näin aloitat gradunteon

  1. Luulin olevani vasta aloittelemassa gradun tekemistä, mutta minähän olenkin jo graduntekijä. En sentään peilin eteen siirtynyt, mutta olipa se hauskaa sanoa ääneen. Vaikka gradun valmiiksi saaminen nyt tuntuukin kaukaiselta, niin koko ajanhan se tässä hyvää vauhtia valmistuu, kiitos muistutuksesta!

  2. Yksi kynnys siis ylitetty! Seuraavaksi voit alkaa testata, miltä tuntuu sanoa esimerkiksi: ”Graduni valmistuu talven aikana.” 🙂

  3. Anonyymit graduntekijät ( AGT )
    kokous xx xx xxxx

    -Hei *hiljaisuus*

    -Mä olen mikko…ja mä olen….graduntekijä

  4. Taas yksi Mikko, joka on graduntekijä! Tuntuupa hyvältä sanoa se ääneen.

  5. Hei. Mie oon Pupuce ja mie oon graduntekijä. 🙂

    Gradu aloitettu jo ties kuinkahan monetta kertaa. Ekan kerran se piti saada loppuun ennen tutkintouudistusta. No, se deadline meni ohi, kun menin täysin lukkoon. Kaksi viimeistä vuotta oon pakoillut G:tä ja nyt tämän talven aikana se on pakko saada valmiiksi useasta syystä: a) hävettää, kun ympärillä monta vuotta nuoremmat serkut ja vanhat opiskelukaverit valmistuu, b) ensi kesänä tdk:n vaatimukset muuttuu ja c) tekis 33-vuotiaana mieli päästä elämässä eteenpäin esim. tehdä lapsia… 🙂 Tässä kaiken kesekllä Maisterihautomokin lopetti toimintansa, joten kaikki ohjaus on jäissä! (Oma proffa on yhteistyöhaluton idiootti…) Jään siis seuraamaan tätä blogia ja rankuttamaan vertaistukea! 🙂

  6. Tervetuloa, Pupuce!

    Gradutakuu-kirjassani on sitaatti Thomas Edisonilta: ”Tyytymättömyys on edistyksen ensimmäinen edellytys.” Vasta sitten se gradu kai valmistuu, kun gradun ja opintojen keskeneräisyys ottaa niin paljon aivoon, että ei halua sitä enää.

    Summasit ohjaajasi ominaisuudet aika tyhjentävästi. 🙂 Toivottavasti ohjausta löytyy muualta. Ja toivottavasti täältä löytyy myös vertaistukea.

  7. Proffallani on epäilemättä muitakin ominaisuuksia ja hyviäkin sellaisia (tosin niitä hän ei ole miulle onnistunut näyttämään…) – oma ilmaisutapani vain on erittäin suora. 🙂

    Ohjausta ei minun tapauksessani löydy muualta, koska em. proffa ei anna kenenkään muun ohjata vaikka hukkuukin lukemattomiin graduihin ja muihin töihin. Eräs kaverini jätti gradunsa ESItarkastukseen tasan 2 kk ja 25 päivää sitten eikä gradun kohtalosta ole vieläkään mitään tietoa. Oh well…Yksin olen ja yksin on urakka saatava loppuun. Ja on ihan oma mokani, että en ottanut kaikkea hyötyä irti Maisterihautomosta silloin kun siihen oli vielä mahdollisuus.

  8. Kuulut selvästikin siihen graduntekijöiden ryhmään, joiden ohjaustilanne on, sanotaanko nyt vaikka, vähemmän ideaali. Toivottavasti pystyt suhtautumaan asiaan niin, että se on realiteetti, jonka kanssa eletään ja jonka puitteissa gradu tehdään valmiiksi. Sinua itseäsi se gradun valmistuminen kuitenkin eniten koskettaa.

    Ohjaajasi ei ehkä halua, että vaihdat ohjaajaa virallisesti, mutta eihän hän pysty sinua estämään luettamasta tekstiä jollain toisella (kenellä tahansa). Eihän hänen tarvitse saada siitä edes tietää.

  9. Jouluna gradun piti olla valmiina, mutta nyt taidan siirtyä sanomaan, että graduni valmistuu kevään aikana huolimatta siitä, että tukikuukauteni loppuvat ensi kuussa ja graduni on ihan alussa. Ehkä nyt tosiaan on jo se tyytymättömyys kasvanut niin suureksi, että vaihtoehtoja ei kerrassaan ole. Jokailtaisesta ahdistuksesta on jo aika päästä eroon.

    Huojentavaa lukea siitä, ettei gradun kirjoittamiseen tarvitse käyttää vuosia, kunhan vain käyttää ajan tehokkaasti. Vannon, että minun gradu on kesäkuun tiedekunnan kokouksessa käsittelyssä 🙂

  10. Hei Marika! Niin se taitaa olla, että ainoa tapa päästä siitä ahdistuksesta on tehdä gradu valmiiksi! 🙂 Kyllä kevään pitäisi riittää yhden gradun tekemiseen. Raportoi tänne meille, miten etenee. Tsemppiä!

  11. Gradu menee esitarkastukseen ensi viikolla. Vielä syksyllä luulin, etten ikinä pysty näin suureen urakkaan, ja vieläkin joinain päivinä ahdistaa. Graduoppaat ovat olleet hyödyksi, niissä on ollut hyviä käytännön vinkkejä mm. kirjoittamisprosessin aloittamiseen.

    Pelottaa kyllä hieman, miten gradu selviää esitarkastuksesta. Korjattavaa löytyy taatusti, mutta toivottavasti ei sentään ihan kauhean paljon. Keväällä voin toivon mukaan sulkea yliopiston oven lopullisesti… ainakin vähäksi aikaa! 😀

  12. Kuulostaa hyvältä, Pirre! Editointi ja muokkaaminen kuuluu kirjoittamiseen, vaikka eivät välttämättä niin motivoivia ole. Kyllä se loppurutistus menee vaikka hampaat irvessä. Onnea ja tsemppiä!

  13. Suosittelen ajattelemaan itseään ihan graduntekijänä, se ainakin auttoi itseäni ja nyt koko homma pitäisikin palauttaa ensi viikolla tarkistukseen, josta ei toivottavasti tule ihan hirveästi enää korjattavaa. Itselläni on kyllä ollut mukava proffa, joka on nähnyt ja kommentoinut jo melkein puolta työstäni, joten en mitään kauheaa löylytystä pelkää. 🙂

  14. Moi graduntekijä! Jos mä noita viestejä oikein tulkitset lokakuussa sanoit aloittelevasi gradun tekemistä ja nyt olet sitä palauttamassa. Vau! Valtavasti onnea ja tsemppiä vielä loppurutistukseen! 🙂

  15. Kimmo, näinpä siinä juuri on käynyt. On se siis mahdollista saada tehtyä ilman vuosien pähkäilyäkin näköjään. 🙂

  16. Minäkin ilmoittaudun tässä nyt graduntekijöiden joukkoon. Opinnoista on jäljellä enää oikeastaan tämä gradu, ja nyt saisi alkaa tapahtua. Olen ottanut töistä huhti-toukokuun ns. graduntekovapaata, sinä aikana olisi suurin kirjoitusurakka tarkoitus saada tehtyä. Toivottavasti onnistuu, huojentavaa kuulla, ettei se ehkä aivan mahdotonta ole. 🙂

  17. Tervetuloa mukaan, Anna! Kyllä se on mahdollista, sen ovat täälläkin jo toiset osoittaneet. Kaksi kuukautta kuulostaa oikein hyvältä rutistukselta. Tsemppiä!

  18. Hei!
    Minunkin pitäisi olla nyt graduntekijä, mutta aihe puuttuu!
    Kaikki tämä tarmo, into ja halu päästä pois yliopistosta äkkiä, eikä mitään mihin suunnata se!
    Jostain pitäisi nyt saada idea ja aineisto (tai vaikkapa ensin aineisto ja sitten idea) ja johan lähtisi mylly pyörimään 🙂

  19. Tervetuloa mukaan, Chipe! Entäpä jos käyttäisit tarmoasi siihen, että yksinkertaisesti aloitat kirjoittamisen? Jospa idea syntyisikin sitä kautta?

  20. Noh, itse asiassa menin Akateemiseen ja ostin kirjasi, ajattelin, että rupean tekemään niitä harjoituksia 🙂 Ja samalla reissulla törmäsin erään organisaation johtajaan, esittelin itseni ja kysäisin, josko heillä olisi tarvetta graduntekijälle. Sain käyntikortin, että nyt vaan pitäisi myydä niille joku idea 😀

    Mutta siis, aloitin jo eilen, tartuin tuumasta toimeen.

  21. Hienoa! (Siis sekin on ihan kivaa, että ostit kirjan, mutta lähinnä on hienoa, että ryhdyit tuumasta toimeen!) 🙂

  22. Hei! Olen ollut graduntekijä jo pitkään. Minulla on valmis aineisto, joka ei sytytä. Muut opinnot on tehty, vain gradu puuttuu. SPSS on kummitus, joka pitäisi selättää.

  23. Onko kummitus sitten kuitenkaan niin pelottava kuin luulisi? Tsemppiä graduntekoon! Tule keskustelualueelle jakamaan tuntemuksia muiden kanssa.

  24. Olen entinen graduntekijä. sain sen valmiiksi vuoden vaihteessa.
    Puhun graduhelvetistä, kun muistelen graduntekoaikaa.
    Ohjaajani ei ymmärtänyt aihettani, ei suhdettani siihen, eikä mitä oikeasti hain takaa, mitä olisin halunnut tehdä. Gradustani tuli enemmän ohjaajan näköinen kuin minun näköiseni. Siitä ei tullut läheskään hyvä, kun joutui tekemään kompromisseja, eikä tiennyt milloin ohjaajan kommentti piti ottaa vastaan nöyryydellä ja milloin hän halusi, että ”laitan vastaan”.

    Aikatauluni ”kusi” täysin, kun analyysiin ohjaaja antoi aikaa vain pari viikkoa, ja sitä teoriaosuutta hinkattiin vähän liian hartaasti.

    Toivon todella, että jokainen graduntekijä löytäisi nämä sivut, sillä uskon, että näistä sivuista on ainutlaatuisen työn tekeville hyötyä ja täällä on mahdollisuus purkaa paineita ja ongelmia anonyymisti, ja muut ymmärtävät.
    Nämä ovat hienot sivut Kimmo!
    Tämä on yksi parhaista sosiaalisen median muoto!

  25. Moi! Tämän jutun luettua mustakin tuli graguntekijä. Oho.

    Kirjoittelin mielenkiintoisia sitaatteja viime viikolla pinkin kalenterin sivuille, kun kaivelin lähdekirjallisuutta. Vau, mullahan on gradunteko jo ihan lennossa!

    Täähän on ihan pirun hauskaa, tää gradu! Vielä. 😀

  26. Niin ja piti vielä lisätä, että tykkään tykkään tykkään! Kiitti Kimmo 🙂

  27. Niin.

    Olen pakertanut nyt gradun kanssa hieman yli vuoden. Taukoa kyllä oli tammi-elokuun välillä reilustikin. Ajan jakaminen ei aina ole helppoa työn ja muiden aktiviteettien välillä. Onhan siinä toki sitäkin, että välillä on tehnyt mieli jättää koko paperimassa nurkkaan, mutta toisena päivänä on tullut suorastaan maaninen energia tehdä työtä eteenpäin. Tässä reilun vuoden aikana olen muutamat kerrat ehtinyt miettiä jo psyykkistä tilaani, että näinköhän olen maanis-depressiivinen. 😀

    No… olen kirjotellut tekstiäni jotain 130-140 sivua, mutta rakenne ja kieliasu, ne kauhistuttaa minua vielä pitkään. AIna jos alan liiaksi ajatella ennakkoon arvosanaa, alan pelätä. Niinpä koetan työntää nuo asiat mielestäni taemmas ja keskityn olennaiseen (en aina hyvällä onnella). Mutta ohjaaja, onneksi on kiva sellainen, tää loistava graduopas, gradujen lueskelu yleensäkin, vertaistuki ym ym ym. Kaikki auttaa. 🙂

    Paljon on työtä tehty, paljon on vielä tekemättä. M olisi kivaa saada, C olis ihan kiva N olisi mulle shokki.

  28. Huomenta gradu-intoilijat,

    Minäkin liityin EILEN graduntekijöiden joukkoon, kun kävin proffan pakeilla ja kippasin ajatukseni siihen pöydänkannelle. Hän mutisi hyväksyvästi (ainakin olin sitä niin lukevinani) aihepiirilleni, joten nyt sitten ongelmaa kehittämään.

    Mukavaa kun te kaikki olette siellä omine graduinenne ja KIITOS SIVUN TEKIJÄLLE!!!

  29. Kiitos kaikille kommentiesta ja kiitoksista!

    tyttötyttö: Hauska kuulla, että on hyvät fiilikset! On tietysti melko todennäköistä, että jossain vaiheessa gradunteko tuntuu myös tylsältä. Ei nyt välttämättä kauhealta, mutta työltä. Voi se silti olla mielekäs prosessi. Tsemppiä!

    Masa: Ajattele niin, että 130 sivua tekstiä on todella paljon parempi tilanne kuin ei lainkaan tekstiä! On monenlaisia tapoja tehdä siitä tekstiläjästä parempi. Itse yksinkertaisesti tulostan kaiken ja sitten teen tekstiin käsin muokkauksia. Tai sitten voit tässä vaiheessa miettiä gradusi tarinaa ja kirjoittaa tiivistelmän. Kyllä se siitä etenee!

    martsa: Hienoa! Olet hyvässä vauhdissa. Ei muuta kuin hommiin!

  30. Miten tämä alku voi olla niin vaikeaa… Itseäni kiinnostavia aiheita löytisi kyllä, mutta en saa niitä jalostettua pidemmälle, siis en keksi mitä niistä tutkisin… Voinko vain marssia proffan huoneeseen ja pyytää häntä ehdottamaan mitä voisin tietystä asiasta tutkia? Alkaa ahdistamaan, kun on kaikki muut suoritukset hoidettu, ja gradu enää jäljellä. Opintotukeakin nostan, ja varmaan pitäisi saada niitä suorituksiakin sitten.

    Huh… En tiiä mitä tästä tulee.

  31. Moi Jeppistä!

    Tästä aiheesta on ollut keskustelua myös tuolla keskustelualueen puolella. Kannattaa vilkaista.

    Sinällään tähän on monenlaisia vaihtoehtoja:

    1) Vapaa kirjoittaminen. Kirjoita 10 minuuttia mitä tahansa, mitä aiheesta tulee mieleen, keskeytyksettä ja kritiikittä. Pidä taukoa. Kirjoita toiset 10 minuuttia. Tuleeko ideoita?

    2) Keksi vähintään 20 tutkimusnäkökulmaa valitsemaasi aiheeseen. Pakko madaltaa kritiikkiä, jotta saa 20 täyteen.

    3) Lue alasi kirjallisuutta ja graduja. Mitä siellä on tutkittu? Matki! Tee kuitenkin jotain toisin.

    4) Aloita aineiston kerääminen. Joskus tutkimusaihe hahmottuu aineistosta. Älä siis yritä vielä rajata aihetta vaan aloita jo muuten. Tämä ei sovellu kaikkiin aloihin, mutta moniin kyllä.

    Muitakin vaihtoehtoja on. Ja joo, kannattaa toki keskustella ohjaajan kanssa, mutta mieti asiaa myös itse.

    Mitäs sanot?

  32. Hei, tänään on ollut taas yksi niistä päivistä jolloin olen istunut tietsikan äärellä tuijottamassa ruutua itkemässä ja repimässä hiuksia saamatta aikaan mtn. Olen miettinyt gradun tekoa jo vuoden. Viimeiset kurssit kävin innottomasti läpi ja nyt pitäisi tämän vuoden aikana saada gradu kasaan. Olen päättänyt jo aiheen, mutta ohjaaja vaatii rajaamaan sitä. Olen yrittänyt ja miettinyt niin paljon, että kärsin jo fyysisestikin (oksettaa ja päätä särkee kun vain ajattelenkin Isoa Gtä), mutta ei onnistu. Olen kärsinyt kohta 3v keskivaikeasta masennuksesta, jonka takia opinnot ovat venyneet kandin jälkeen (jonka suoritin verenmaku suussa 3ssa vuodessa) jo vuoden pidempään kuin oli tarkoitus. Käyn terapiassa masennuksen takia, mutta en ole huomannut mtn vaikutusta. Gradua varten olen kerännyt mahdollisia lähteitä ja lukenut jonkin verran, yrittänyt rajata aihetta ja ajatella tulevaa valmistumista ja koulusta poispääsyä (sillä opiskeluaika on ollut minulle yhtä helvettiä), mutta mikään ei tunnu auttavan eteenpäin. Ainoa ystävä, joka minulla oli Hkkk:ssa, valmistui ennen vuodenvaihdetta ja on ollut ulkomailla puolisen vuotta, joten keskustelukavereita ei oikeastaan ole. Perheessäni tai lähipiirissä kukaan ei ole valmistunut yliopistosta, joten apua heiltä ei saa, tukea ja tsempata yrittävät kuitenkin parhaansa mukaan. Ohjaajani mielestä kaikki ratkeaa aikanaan ja minun pitää vain lukea lisää ja rajata aihetta. Ei toimi! Enkä halua tuhlata aikaa enää asioiden miettimiseen. Tätä ei myöskään auta, että opintotukikuukaudet loppuvat 9/13, enkä tiedä miten selviän taloudellisesti sen jälkeen. Tiedän opiskelevani oikeaa alaa, olen kiinnostunut aiheestani ja se on minulle läheinen. Haluan kovasti jo valmistua ja päästä elämässä eteenpäin. Olen vain täysin jumissa gradun kanssa.

  33. Moi,

    Mulla samankaltainen tilanne, kaikki kurssit yhtä tenttiä ja esseetä vaille käytynä ja huomenna alkais tutkimussuunnitelmaseminaari.. Mä oon miettiny pääni puhki mahdollista aihetta jo useamman kuukauden, mutta en vaan tiedä yhtään, mistä sen pahuksen G:n tekisin! Tää alkaa jo olla tosi rassaavaa! En tiedä yhtään mihin suuntaan lähteä, vaikka oon pohtinut asiaa puolisoni kanssa yhdessäkin… Aiheet vaihtelee laidasta laitaan, ainoa mistä oon kiinnostunut on eräs tutkimusmenetelmä ja siihen pohjautuva epistemologiset oletukset: tällä menetelmällä voi kuitenkin käytännössä tutkia mitä tahansa! Laitoksellakin olen käynyt juttelemassa aiheen valinnasta, mutta kukaan ei siellä valmista aihettakaan osannut antaa.. Alan vaipua jo oikeesti epätoivoon!

    Apuaaaa, miten tästä suosta pääsee eteen päin?

  34. Moi Mahdoton ja Ahdistava G, ja kiitos kommenteista! Pahoittelen verkkaista vastaamisvauhtia. On pitäny tehdä tuota pahuksen väitöskirjaa…

    On tietysti vähän vaikea antaa vinkkejä tilanteeseen, joka tuntuu noin hankalalta kuin teillä. Oletteko vilkaisseet kirjaani? Siinä on vinkkejä sekä ahdistukseen että aiheen määrittelyyn. Sitä pitäisi löytyä kirjastoista.

    Toinen ehdotus on, että tulisitte keskustelualueelle ja aloittaisitte sinne oman graduketjun. Kun jakaa tuntemuksia siellä ja tsemppaa muita, alkaa projekti tuntua edes hieman yhteiseltä savotalta!

  35. No, urakka on nyt ohi. Huojentunut, helpottunut ja tyytyväinen olo on. Magnahan siitä tuli. Tavoite mulla oli M ja sen mie sit saavutin. Ei se eximiakaan kaukana ollut, mutta tosi tyytyväinen olen tähän! Sen sanon jokaiselle gradun tekijälle, että tsemppiä rutistukseen, oli työnne missä vaiheessa tahansa.

    Allekirjoittaneellekin iski aika-ajoittain epäusko ja kaikkea siltä väliltä, mutta sinnikkyys ja luja tahto on hyviä avuja. Tuo graduopas on oiva apuneuvo lukea! 🙂

  36. Kiitos tästä sivustosta!

    Olen itsekin aloittamassa gradua. Kokopäiväinen työ loppuu tällä viikolla, ja 13.5. alkaa kokopäiväinen gradunvääntö. 🙂 Aion valmistua lokakuun loppuun mennessä. Aihe on ja pintapuolista tiedonhakua on myös tehty jo keväällä työn rinnalla. Mutta sisällysluetteloa hahmotellessa on tullut ensimmäiset ”hidasteet” vastaan. On vaikea aloittaa, kun ei ole kunnolla tiedossa koko draaman kaarta eli dispositiota sisällysluetteloineen. No, eiköhän se sitten ensi viikolla siitä. Ja todella kiva oli tajuta se, että kokopäiväinen työskentely ei ehkä heti ole ratkaisu, vaan kannattaa tehdä itselleen pienempiä osatavoitteita keskittyen vaikka yhteen tehtävään per päivä. Tämä on todella arvokas vinkki!

  37. Tehkää se ja lopettakaa ruikuttaminen. Ei sitä kuitenkaan kukaan lue. Ihan turha raapustus muutenkin – lähinnä pakkonakki.

  38. Kiitos kommentista, Tumppi. Se tuo syvällisyydessään mieleen Nancy Reaganin ehdotuksen siitä, miten huumeongelmat voi poistaa: ”Just say no!”

  39. Kiitti mahtavista sivuista, etsinkin just inspiraatiota gradun tekemiseen 🙂 Tääl on tosi tsemppaavia materiaaleja.

  40. Täälläkin ollaan samassa liemessä.Itse opinnot heittämällä läpi,mutta lopputyötä ei vain saa mitään aikaiseksi.Aloitin viime keväällä ja tehtiin sopimus yrityksen kanssa lopputyöstä,aikarajat paukkuivat ajat sitten josta syystä paha mieli.
    Työpaikalla kysellään jatkuvasti koska valmista koska ylennettäisiin korkeampaan toimeen,sukulaiset kyselevät jatkuvasti koska valmistun.

    Jumissa opintopaikkakunnalla ilman ystäviä,pelkän työn ajattelu ahdistaa niin etten saa henkeä.

  41. Hyviä ohjeita. Näistä on ollut mulle iso lohtu vaikka ovatkin ihan perusjuttuja. Kiitos näistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *