Ota varmuuskopiot DropBoxilla

Varmuuskopioiden ottaminen gradusta ja muista tärkeistä kirjoitustöistä on äärimmäisen tärkeä päivittäinen tehtävä. Et varmasti halua hävittää koko graduasi, ja yhdenkin työpäivän töiden katoaminen on erittäin turhauttavaa.

Saatat ajatella, että tiedostojen häviäminen on harvinaista, ja ehkäpä se sitä onkin. Mutta kun se sattuu kohdallesi, seuraukset ovat sitäkin kamalammat. Eräs tuttavani joutui joitain vuosia sitten palauttamaan rikkoutuneen kovalevyn gradutiedostoja norjalaisen kaupallisen yrityksen avulla. Kokemus oli erittäin stressaava ja kallis. Pieni ajatuskatkos ja sekaannus voi taas johtaa siihen, että vahingossa poistat itse viimeisimmän version tiedostoistasi.

Tiedostojen varmuuskopiointiin on tietysti monenlaisia keinoja. Yleinen tapa on kopioida tiedostot USB-muistitikulle. Eräs erittäin hyvä tapa on myös lähettää itselleen gradutiedoston viimeisin versio sähköpostilla. Näin sinulla on tallessa viimeisen version lisäksi kaikki aiemmatkin, päivämäärän mukaan järjestettynä. Jos sähköpostitilisi alkaa täyttyä, voit avata Gmail-tilin.

Erittäin hyvä keino varmuuskopioiden ottamiseen ja tiedostojen siirtämiseen tietokoneelta toiselle on myös Dropbox.


dropbox

Dropbox on käytännössä verkkopalvelimella sijaitseva kansio, johon voit tallentaa omia tiedostojasi. Tiedostot ovat käytettävissä kaikilla koneilla, joilla on internet-yhteys. Voit asentaa DropBox-ohjelmiston omalle koneellesi, ja tällöin DropBox-kansio näkyy muiden kansioidesi joukossa. Yleiseltä tietokoneelta DropBoxia voi käyttää nettiselaimen kautta.

DropBox on kahteen gigatavuun asti ilmainen. Lisätilaa voi saada rahalla tai suosittelemalla palvelua ystäville.

DropBox ei ole ainoa vastaavaa palvelua tarjoava yritys. Esimerkiksi SugarSync on saanut paljon kehuja omasta palvelustaan. Sen etu DropBoxiin on se, että voit linkittää minkä tahansa tietokoneesi kansion verkkopalvelimelle. Voit siis ottaa varmuuskopiot mistä tahansa tietokoneesi hakemistosta.

SugarSynciäkin kokeilin, mutta Dropbox kaikessa yksinkertaisuudessaan tuntuu toistaiseksi riittävän ainakin minulle hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *