Purkuketju: Kerro gradutuntemuksistasi

by on marraskuu 26, 2009
in Psykologia

Kuva: Kinneidigh Garrett (Flickr)

Kuva: Kinneidigh Garrett (Flickr)

Kerropa, mitkä ovat graduntekoon liittyvät tuntemuksesi juuri tänään: Tuntuuko vaikealta? Tuntuuko helpolta? Ahdistaako? Innostaako?

Älä pidättele. Päästä tunteesi ja ajatuksesi esille. Anna palaa!

Kommentit

168 vastausta to “Purkuketju: Kerro gradutuntemuksistasi”
  1. Manta sanoo:

    hei
    Olen uusi tällä palstalla. Vinkin antoi opintopsykologini. Monet tuntemukset ja ajatukset muiden kommenteista ovat kovin tuttuja. Aloitin yliopistomaailman 2007. Kovalla vauhdilla sain kurssit suoritettua ja sitten tuli täydellinen stoppi. Viime vuoden kävin seminaareissa ja sain niukin naukin pysyttyä aikataulussa. Olen ollut välillä pätkätyössä ja välillä sairaslomalla. Masennuin ja sairastelin monesta syystä ja kun gradu alkoi tökkiin, masennus siihen syveni. Lopulta G oksetti. Nyt ollut puolisen vuotta avaamatta.Olen kuitenkin nyt jaksanut tehdä kaikkea muuta ja masennus lieventynyt. Suunnittelin,että kun jään pois työstä vuoden vaihteen jälkeen, teen gradua mutta ei kun ei. G on kuin kivi kengässä-ei lähde ennen kuin valmis. Talvi oli raskas-kun menin illalla nukkuun, heräsin yöllä ja nousin aamulla aina ekana oli G. Jossain vaiheessa luin Hakalan kirjan ja sain hetkeksi vauhtia. Tein itselleni ecxel kaavion, johon arvioin tehdyn määrän prosentteina. Noin puolet on valmista. Aikaavievimmät osat eli osa teoriasta, haastattelut ja litterointi on tehty. Puuttuisi enää analysoinnit ja osa teoriaa yhteensä n.30 s on kirjoitettu ja samanverran puuttuu. Yritän saada tehtyä, arvosanatavoite olisi B. Olen nyt jokusen päivän tässä kerännyt voimia mutta vielä tänään on huomenna. (Eilen suunnittelin jo tomaattitekniikkaa.)Minua ei edes motivoi tieto hyvästä työstä ja superpalkasta. Olen ollut aina sinnikäs ja vienyt asiat loppuun. Mutta nyt mietin, onko vaivan arvoista, meneekö opinnot hukkaan jne… KTM tutkinto on kuitenkin ollut yksi haaveistani, jota lähdin toteuttamaan yli 40v. Amk tutkinnon suoritin työn ohessa ja opinnäytetyöni kirjoitin 3 viikossa. Osaan kirjoittaa ja G:n sisällysluettelot ym. on selkeitä ym. Kyse on vain kirjoitustyön alkamisesta ja loppuunsaattamisesta. Olisipa joku vieressä ja sanoisi, että nyt aletaan. Jos joku on kokenut masennuksen ja saanut G valmiiksi niin mielelläni kuulisin keinoista miten päässyt alkuun.

  2. Anniina sanoo:

    Hei Manta!
    Kommentoin äskeiseen, ja kommentoin tähänkin.
    Mulla on kokemusta masennuksesta ja gradusta. Viimesyksynä aloitin virallisesti gradunteon. Eli mulla ei puuttunut mitään muita opintoja, olin päivät kotona. Töissä kävin ehkä muutamana päivänä kuukaudessa (keikkatyö). En saanut silti tehtyä MITÄÄN muuta kuin haastattelut ja litteroinnit. Mielestäni aika säälittävä tulos 4 kuukaudelle.
    Tammikuussa ryhdistäydyin, menin erämökille viikoksi ja siellä, kun oli pakko, sain vähän tuulta purjeisini. Hitaasti se sitten eteni pari kuukautta,vaikka olikin vaikeaa, mutta lopulta jopa vähän innostua.
    Maaliskuussa lähdin 2,5viikoksi ulkomaille. -Totaalinen virhe. Menetin otteen aivan täysin. Nyt on toukokuun alku ja graduun en ole koskenutkaan yli puolteentoista kuukauteen. Tällaisena aikana jolloin gradua olisi nimenomaan pitänyt tehdä. Nyt en valmistu tänä keväänä.

    Muutamana päivänä olen raahautunut kirjastoon viimeviikolla, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi koska ajatukset harhailevat kuin linnanmäen vuoristojuna. Eilen, 3tunnin istumisen jälkeen mua alko jopa itkettää, että ei voi olla totta, olenko tosiaan näin kyvytön? Karkkia ja kahvia kuluu ja niskat jumiutuu. Kun näen kavereitani kaadan vaan niiden niskaan pahaa oloani gradusta. Välillä tuntuu että olen jo ihan ihmisraunio! Ja minun kun piti olla rento ihminen, en todellakaan ole mikään perfektionisti.

    Kerroin tilanteestani psykologille, eli keskittymisongelmista, stressistä, itsesyytöksistä, saamattomuudesta, levottomuudesta…hän suositteli mulle masennuslääkkeitä. Olen niitä aiemmin vastustanut mutta nyt otan jo kaiken avun vastaan mitä saan, ja ”innolla” odotan että saan ne. On niin vaikea tehdä gradua kun elämä on muutenkin yhtä kysymysmerkkiä ja syyllisyyden tunteet velloo suurempina kuin tehokkuus, joka on hyvin kaukana..

    Olen kokenut elämässä kurjempiakin aikoja kuin tämä graduntekovuosi, mutta omalla tavallaan tämä on ollut ihan järkyttävän stressaava. Musta on tuntunut etten saisi tehdä mitään muuta kuin gradua. En nähdä kavereita, en soittaa kitaraa, en lukea edes lehtiä hädintuskin. Usein mietin että tämänkin vuoden olisin mielummin ollut vaikka töissä, ihan sama missä töissä. Mutta gradunteko syrjäyttää mut kohta koko yhteiskunnasta kun en kuulu mihinkään paikkaan jossa käydä päivittäin.(en asu yliopistokaupungissani enää).

    Nyt kaverini valmistuvat ja minä en. Haaveilin koko vuoden keväällä pidettävistä juhlista. No, eihän se elämä tähän lopu. Ehkä lääkkeet tuo mulle keskittymiskykyä. siinäpä menee sitten ensikesä. Mutta hyvin pitkä ja raskas tie tämä on ollut kaltaiselleni herkälle taiteilijapersoonalle. Tämä on ihan varmasti ainut tieteellinen tutkimus mitä ikinä tulen tekemän.

  3. Manta sanoo:

    Mulla myös.Joskus haaveilin tohtorin hatusta mutta tieteellisen tekstin suoltaminen ei ole mun juttu. Olen käytännön ihminen, sosiaalinen ja tekevä ja kaikki pitäisi tapahtua nopeasti. Munkin kaverit on lähes kaikki valmiita. Häpeä on suuri. Anoin jatkoaikaa, koska 4 vuotta maksimi opiskeluaika ja se täyttyy syksyllä. Alkuperäisesti piti valmistua 12/2010. Eli valmistunen 12/2011 tai sen jälkeen. En ole halunnut itse syödä masennuslääkkeitä mutta tiedän että jotkut ovat saaneet avun. Olin kokopvtöissä viime vuonna 9kk. sitä ennen myös keikkatyössä 2-3/pv viikko ja nyt en lainkaan. 2 kuukauteen-silti en ole gradua tehnyt. Olisi pitänyt vain runtata eikä pitää taukoja mutta kun ei jaksanut. Aiemmin tahdonvoima riitti mutta masennuksen tultua se ei auta. Olen käynyt depressiokoulussa ja psykologin juttusilla, jotta en kuormittaisi liikaa ystäviä G-marinalla. Kaikkea muuta jaksan tällä hetkellä. Masennuksen ollessa syvintä, en jaksanut edes sängystä nousta ellei ihan pakko. Työni hoisin silti hyvin. Kotio tullessa makasin ja surin kyvyttömyyttäni ym. sun tunteita.Päivät meni maatessa, yöt nukkuessa (tosin heräsin välillä)jos vain oli jotenkin mahdollista. Uskon kuiteskin että saan G teosta kiinni lähiaikoina, koska olen alkanut voimaan paremmin. Itselle ei osaa olla niin armollinen kuin muille. Ja miten helppo verrata muihin! Onko sinulla mahku saada ohjausta vielä?

  4. Marika sanoo:

    Hei Anniina!

    Kiva huomata, että ei ole näiden ongelmien kanssa yksin… Ymmärrän kyllä proffien kiireet, mutta minusta on silti aika kummallista, että työtä ei lueta eikä ongelmakohdissa saa mitään apuja. Ja sikälikin, kun samaisesta semmasta, johon osallistuin ei seminaarin aikana valmistunut yksikään gradu. Ja miten paljon tästä laadukkaasta graduohjaamisesta puhutaankaan julkisesti!

    Koitin etsiä netistä jotain ”maisterihautomoita” tms., mistä voisi pyytää apuja, mutta tällä hetkellä ei vissin sellaista ollut meneillään missään. Ihan vinkiksi,että muistaakseni Kuopion yliopistolla alkaa ensi syksyksi sellainen ryhmä, johon voi osallistua kuka vaan ja myös netin välityksellä. Se maksoi jonkin verran, sillä oli avoimen kautta järjestetty, mutta ei kuitenkaan ihan hirveitä. Osallistuisin siihen itse vaikka heti, mutta minäpä aion palauttaa graduni jo syksyllä – tuli kommentteja eli ei 🙂 Mullakin kaveri lupasi uhrautua kommentoimaan tekelettäni, taidan tarjota illan siitä hyvästä… Ja tsemppiä jaksamiseen! Minusta paras lääke siihen ahdistukseen ja väsymiseen, josta tuossa toisessa viestissä puhelit on ollut liikunta. Ja siitä itsensä syyttelystä vielä – noissa etusivun linkeissä oli aiheesta aika hyvä kirjotus, josta ainakin itse tunnistin itseni ja ehkä jopa jotain opinkin…

  5. Kimmo sanoo:

    Moi Marika, Anniina ja Manta! Paljon kiitoksia aktiivisesta kommentoinnista! Asioiden jakaminen on yksi asia, joka auttaa. Sivuston ylläpitäjänä olen aina hanakasti vastailemassa kommentteihin, vaikka oikeasti minusta tuntuu, että vertaisten kommentit ovat lopulta arvokkaampia.

    Tässä vielä muutamia omia ajatuksiani, jotka tietysti ovat myös subjektiivisia ja ehdotusluonteisia:

    Ohjauksesta ja sen puutteesta: Ohjauksen puutteesta kärsivät valitettavan monet graduntekijät. Ette siis todellakaan ole tilanteessa yksin. Olin tänä keväänä mukana pitämässä kirjoittamisen kurssia graduntekijöille. Hyvin monella kurssin opiskelijalla oli vaikeuksia ohjauksen saatavuuden kanssa.

    Itse asiassa kurssilla oli yksi opiskelija, joka oli aika samankaltaisessa tilanteessa kuin Marika: tehnyt gradua pari vuotta yksin, eikä ohjaaja ollut enää edes yliopistolla. Nyt gradu on valmis. Hän sai siihen kommentteja toiselta opiskelijalta ja hankki lopulta itselleen toisen ohjaajan. Se on siis mahdollista!

    Mulle tulee tässä yhteydessä aina mieleen sanonta, johon olen aiemminkin viitannut ja jota en edes muista sanatarkasti: Älä yritä ostaa maitoa rautakaupasta. Sitä ei nimittäin ole siellä myynnissä.

    Jos ohjaajasi ei anna riittävästi ohjausta ja koet sitä tarvitsevasi, hae sitä muualta. Jos et itse keksi, kuka voisi sinua auttaa, mene vaikka opintopsykologin tai laitoksenne opintoneuvonnasta vastaavan henkilön puheille ja yrittäkää yhdessä keksiä, kuka voisi antaa edes hieman ohjausta. Toinen vaihtoehto on runtata gradu kasaan ilman ohjausta ja olla välittämättä laadusta tai arvosanasta. Se tietysti vaatii omanlaistaan luonteenlujuutta.

    Masennuksesta: Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kliinisestä masennuksesta, joten en uskalla siitä ihan hirveästi lähteä sanomaan. Itsesyytöksistä, tehottomuudesta ja vastaavista tiedän kyllä aika paljon…

    Olen kyllä joskus kuullut opintopsykologien puhuvan siitä, että vaikka masennus taatusti vaikeuttaa opintoja, toisinaan asetelma on myös toisin päin: kun saa viivästyneitä opintoja eteenpäin, masennus alkaa helpottaa.

    Pahaan masennukseen pitää tietysti hakea apua, mutta yhtä lailla kannattaa miettiä, voisiko joillain pienillä jutuilla saada gradua päivittäin eteenpäin. Jos se gradu on iso tekijä siinä ahdistuksessa, voiko se ahdistus helpottaa muuten kuin gradua tekemällä?

    En mä sano, että se on helppoa, mutta olisiko mahdollista unohtaa se, mitä ennen olisi pitänyt tehdä muttei tehnyt, ja se, milloin ehdottomasti pitäisi valmistua, ja tehdä vain tomaatti kerrallaan?

    Anniina kirjoitti tuolla näin: ”Musta on tuntunut etten saisi tehdä mitään muuta kuin gradua. En nähdä kavereita, en soittaa kitaraa, en lukea edes lehtiä hädintuskin.” Ja toisaalla: ”Nyt on toukokuun alku ja graduun en ole koskenutkaan yli puolteentoista kuukauteen.” Eikö tässä ole nyt ihan tolkuton ristiriita?

    Mä symppaan sinua tosi paljon Anniina, koska olen kohdannut paljon samanlaisessa tilanteessa olevia ja itsekin kärsinyt tehottomista kausista. Siksi kysyn: Mitä luulet, olisiko aamulla mahdollista tehdä vaikka kaksi tomaatillista gradua ja sen jälkeen soittaa kitaraa, nähdä kavereita ja syödä tolkuttomasti suklaata tyytyväisenä siihen, että teki myös sitä gradua ihan riittävästi? Kello 12:n jälkeen ET SIIS SAA TEHDÄ GRADUA! Silloin pitää tehdä niitä kivoja juttuja! Mitäs sanot?

    Marika tuossa sanoikin, että liikunta on tehokas apu masennukseen. Tämä on kai ihan luotettavasti todistettu. Mutta eihän masentunut halua liikkua. Avainkysymykseksi muodostuu siis, millä pienellä jutulla saisi itsensä liikkeelle, oli kyse gradusta tai liikkumisesta.

  6. Anniina sanoo:

    Kimmo, oot siinä ihan oikeassa että ristiriitaistahan tämä mun touhu on, todellakin. Itsekin aloin ajatella tänä aamuna, että kun koko vuoden olen ajatellut että ”nyt teen ihan hulluna gradua”, tulos on ollut todella heikko. Aloin ajatella, että ehkä voisin ottaakin uuden asenteen, että nyt teen ”vähäsen gradua”. Silloin voisin silti saada enemmän aikaiseksi, kun tekis tosiaan joka päivä jotakin pientä.
    Ja sen on niin totta, että graduahdistus ei lähde millään muulla kuin gradua tekemällä.Siihen ei auta sen välttely. Mitä kauemmin siitä on erossa, sitä suurempi mörkö siitä tulee. Mutta jos sen kanssa on tekemisissä päivittäin, siihen tottuu, ehkä jopa ystävystyisi sen kanssa. Kaikki tuntematonhan pelottaa kai.
    Katsotaan miten sujuu, lupaan takuulla kirjoittaa tänne kun gradu on valmis. Nyt on kasassa 70sivua jäsentymätöntä tekstiä.

  7. Marika sanoo:

    Heip taas!
    Kiitos Kimmo kommenteista! Anniinalle ja Mantalle piti vielä sanomani, että tuntui kyllä niin tutulta, kun luin noita teidän kirjotuksia työn ja opintojen yhdistelemisestä. Siksi kirjotan tässä perjantain ratoksi lisää vuodatusta, koittakaa kestää 🙂

    Työn ja opintojen yhdistely on tosi väsyttävää ja sitä ei moni jaksa, joten olkaa armollisia itsellenne! Oon opiskellut nyt 8 vuotta (juu luitte oikein, heh heh) ja käynyt koko ajan samalla myös töissä. Viimeset kaks vuotta olin täyspäiväisesti työelämässä ja tein siinä samalla opintoja sen minkä jaksoin. Sitten jossain vaiheessa alkoi tuntua, että en jaksa tehdä enää mitään kunnolla. Vapaa-ajan vain nukuin ja stressasin tekemättömiä töitä. Kuulostaako tutulta? Tajusin, että jonkin on muututtava ennen kuin oikeasti saan burnoutin tai sairastun masennukseen. Niinpä mietin, että mitä minä ihan oikeasti haluan tehdä. Ei ollut epäilystäkään siitä, että halusin saattaa tutkintoni loppuun. Ja niinpä minä päädyin sanomaan itseni irti vakituisesta ja ihan hyväpalkkaisesta työpaikastani 🙂 Se oli tosi helpottavaa! Minulla oli sen verran säästöjä ja hyvä kumppani, joka maksoi vuokran, että sain rauhoitettua muutaman kuukauden pelkkään opiskeluun.

    Sen verran väsynyt minäkin olin, että eka kuukauden käytin nukkumiseen ja koiran ulkoiluttamiseen. Päätin, että nyt nautin vaan siitä, että saan lähteä lenkille just sillon ku siltä tuntu. Mulle liikunta on aina ollut jonkinlainen henkireikä, vaikka en mikään himourheilija olekaan. Siksi viittasin siihen tuossa aiemmin ja se toimi ainakin omalla kohdalla. Ja on totta, kuten Kimmo tossa sanoi, että ei masentunut halua liikkua. Mutta ehkä kannattaa koittaa jonkinlaista irtiottoa siitä oravanpyörästä, jonka on itse itselleen rakentanut?

    Mulla kävi sitten niin, että kun olin pari kuukautta rauhoittunut, aloin vähitellen tehdä myös opintoja ja keväällä huomasin, että olin 3 kuukaudessa tehnyt reilut 60 oparia 🙂 Oli aika kiva tunne.

    Myös mulla on kamut valmistuneet ja poden ajoittain häpeän tunnetta ”saamattomuudestani”. Mutta hei haloo: ei kukaan jaksa loputtomiin käydä töissä ja murehtia samalla opintoja! Itse mietin esim sitä, että normi työssäkäyvillä on illat vapaana, lomat yms. jollon ne rentoutuu ja vaan on – mulla meni vuosia niin että vapaa-ajan ja lomat tein opintoja tai ainakin murehdin niitä, joten käytännössä en esim. lomaillut lainkaan. Onko siis ihme, että ihminen väsyy? Jotkut onnelliset on siinä asemassa, että voivat keskittyä vaan opintoihinsa ja kyllähän sillon valmistuu nopeammin. Mitä tässä nyt koitan sanoa on, että ei elämä mene aina kun jossai oppikirjoissa tai opinto-oppaissa. Antakaa nyt itsellenne poitsit siitä, että ootte saaneet työkokemusta ja myöskin elämänkokemusta! Myös ne voi olla valtti esim työelämässä.

    Nykyisin minä koitan ajatella vaan, että tämä on mun elämä ja on ihan yks lysti miten muut omansa elävät tai mahollisesti minusta ajattelevat! Ihan joka päivä se ei onnistu, mutta aika usein jo. Irtiottoni jälkeen palasin osa-aikasesti ihan perusduuniin, että saan itteni elätettyä ja nyt teen tätä gradua ihan omaan tahtiin. Koska ohjausta ei meidän laitoksella heru, niin koitan nyt soveltaa täältä noita tomaatti-jekkuja ym. Ja minähän kyllä valmistun. Oho, tulipa pitkä vuodatus – tulis vaan gradutekstiäkin samaan malliin, niin ei ois mitään hätää 😀

  8. Mirre sanoo:

    Hyvää keskustelua teillä täällä. Halusin vain lisätä, et joskus jotain sellastakin voi olla pielessä, mitä ei ihan ekana tulisi ajatelleeksi. Mulla oli kans vuosia masentuneisuutta, itkuisuutta, itsesyytöksiä ja keskittymisongelmia. Gradunteosta ei tuntunut tulevan mitään ja olo vaan paheni sen takia. Tuttu suositteli magnesium-lisää (Diasporal, muut lisät ei oo auttanu; myös ruuilla voi yrittää: esim kaakaopitonen suklaa, mantelit), jota aloin ottaa joka päivä. Olin pian pirteempi ja mun stressinsieto parani. Pian sen jälkeen lopetin e-pillerit ja olo koheni entisestään. Aloin tunnistaa itteni taas vuosien jälkeen, eikä ollut enää sellasia päiviä, kun ei vaan jaksais nousta sängystä ja kaikki tuntu epätoivoselta. Elämä alkoi maistua taas pitkästä aikaa ja gradukin tuli tehtyä.

    Eli aina ei vika oo välttämättä sielä pään sisällä, vaan kannattaa myös miettiä, onko elämäntavoissa jotain ratkasevaa. Opiskelijoille tutut jatkuva stressi, kiireinen elämä ja alkoholi esimerkiks kuluttaa magnesium-varoja. Samaten liikunta. Ei tästä ehkä kaikille oo apua ja ravintolisien käyttöä pitää tietty aina vähän harkita, mut mun elämä muuttui noiden kahden asian ansiosta.

  9. Kimmo sanoo:

    Mirre! Olet oikeassa. Fyysinen hyvinvointi vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin ja oloon tosi paljon, ja taustalla voi olla myös asioita, jotka eivät heti tule mieleen. Hienoa, että olet löytänyt apua oloosi!

  10. Kimmo sanoo:

    Jäin miettimään vielä kunnianhimoisten suunnitelmien ja todellisuuden ristiriitaa, josta moni graduntekijä kärsii ja joka on minulle itsellenikin aika iso ongelma.

    Yksi suosikkikirjoitusoppaistani on Jerrold Mundisin aika vanha kirja nimeltään Break Writer’s Block Now! Siinä on kirjoittamisblokkiin erilaisia tekniikoita, jotka on luokiteltu pehmeisiin tekniikoihin, koviin tekniikoihin ja hardcore-tekniikoihin. Ne ovat sinänsä suurelta osin ihan peruskamaa, kuten tavoitteiden asettamista, kirjoitusaikataulun luomista ja sosiaalisen tuen hakemista.

    Näiden lisäksi on vielä kaikkein kovin tekniikka, atomipommi, joka on tarkoitettu tosi pahoihin ongelmiin. Se on yllättävä: Mundis kehottaa ottamaan oman kirjoittamisaikataulunsa ja jakamaan kirjoittamiseen varatun ajan vähintään neljällä. Jos siis ajattelit kirjoittavasi kuusi tuntia päivässä, saat kirjoittaa korkeintaan 1,5 tuntia. Jos ajattelit kirjoittavasi tunnin, saat kirjoittaa korkeintaan 15 minuuttia.

    Kun viikon ajan on noudattanut tätä uutta aikataulua, saa aikaa hieman nostaa, mutta vain hieman.

    Tämä on meidän arkijärkemme vastainen strategia, mutta sen taustalla on syvä viisaus. Mundis on itse kirjoittanut suuren määrän kirjoja ja työskennellyt toimittajana, ja hän on kuulemma useaan otteeseen käyttänyt tätä tekniikkaa uransa aikana. Kokeilkaapa.

  11. Manta sanoo:

    Kiitos Mirre vinkistä. Aloitin taannoin syömään Menolisticaa, koska progesteroni-arvot eivät olleet kohdallaan ja se aiheutti ärtyneisyyttä (toinen vaihtoehto olisi e-pillerit tms. synteettinen tuote). Selvästikin on tehonnut. Masentunut, ärtynyt keski-ikäinen nainen saattaa olla hankala tapaus! Karkinhimoon olen saanut apua kromista. Epa olisi ok masentuneelle mutta hinta tai allergiat voivat tulla esteeksi. Eli jos ei ravinnosta saa tarpeeksi niin kantsii ottaa purkista.Liikunta parantaa myös. Huomenna menen kirjastosta noutamaan Kimmon gradutakuu-kirjan. Ilmoittelen sitten viikonloppuun mennessä mitä sai aikaan. Kauniit kevätpäivät on parantanut oloani ja ahdistus helpottunut. Pari yötä olen nukkunut tosi hyvin.

  12. Riikka sanoo:

    Hei!
    Olen niin x:nnen vuoden opiskelija, että ihan hävettää. Opiskelin ensin kaksi vuotta väärää pääainetta (ekan avoimessa, toisen vuoden kirjoilla yliopistossa), ennen kuin tajusin vaihtaa sen nykyiseen. Sitten opiskelin gradua vaille valmiiksi kaikenlaisista vaikeuksista huolimatta suht ok ajassa, eli olin 25-vuotiaana ekaa kertaa gradusemmassa. Siihen se sitten tyssähti. Vertasin itseäni kamalasti muihin seminaarilaisiin ja koko ajan oli semmoinen olo että en riitä, muut on niin hyviä enkä mä tajua tästä tieteen teosta yhtikäs mitään. Graduaiheen löytäminen oli työn ja tuskan takana ja lopulta valitsinkin aivan liian haastavan ja vaikeaselkoisen aiheen. Se ei varmaankaan ainakaan auttanut asian etenemisessä, kuten ei sekään, että kaikki ystäväni tuohon aikaan olivat sangen gradukielteisiä ja päätöstäni tehdä opinnot loppuun jopa päiviteltiin! Haaveilin samaan aikaan aivan toisen alan, nimittäin musiikin opinnoista ja niinhän siinä sitten kävi, että päädyin jättämään seminaarin kesken ja yrittämään musiikkialan opintoihin. No se on sitten oma tarinansa mitä sen jälkeen tapahtui, mutta eipä se tekemätön gradu vaan antanut mulle rauhaa. Nyt, 31-vuotiaana se on mulla vieläkin edessä, tekemättömänä. Aloitin graduohjauksessa pitkästä aikaa uudelleen tammikuussa 2012, vaihdoin aihetta kertaalleen vielä toukokuussa 2012, eli olen tehnyt (tai yrittänyt tehdä) graduani tällä aiheella nyt reilun vuoden. Mitä luulet Kimmo, vieläkö minun on mahdollista saada tämä murheenkryyni valmiiksi ja oikeasti siirtyä elämässä eteenpäin, saada töitä ja vihdoinkin aikuistua? Minusta itsestäni tuntuu nyt ensimmäistä kertaa todella siltä, että pystyn tähän. Vasta nyt, 31-vuotiaana, uskallan uskoa itseeni tässä asiassa! Tällä hetkellä tekstiä on kasassa 20 sivua. Minulla on aikaa periaatteessa lokakuuhun asti, sinne asti on rahoitus gradun kirjoittamiseen kokopäiväisesti, sen jälkeen olisi hankittava töitä toimeentuloa varten. Mielelläni siis kirjoittaisin viimeisen pisteen lokakuussa. Olen laskenut, että tämä on mahdollista, mikäli kirjoitan graduni loppuun 5 sivun viikkovauhtia. Onkohan sellainen oikeasti realistinen tavoite? Jos tosissaan päätän niin siis. Tottakai siinä on kovasti työtä mutta mietin vaan, että jos joku on jo onnistunut tuota vauhtia, niin se lisäisi vielä uskoa siihen että minäkin pystyn! Tiedän kyllä melko tarkkaan mitä mihinkin kappaleeseen tulee kirjoittaa ja mulla on kaikki aineisto ja lähdemateriaali nenäni edessä. Työtäni hidastaa kuitenkin melkoisesti se, että pääaineeni on saksan kieli ja minulla on ollut monen vuoden tauko sen käyttämisessä ennen graduni uudelleenlämmittämistä. Koko työ on siis kirjoitettava saksaksi. Luonteeltani olen tietysti perfektionisti. Nyt Kimmo kannustusta!

  13. Kimmo sanoo:

    Hei Riikka! Kyllä moni muukin samankaltaisessa tilanteessa ollut on saanut gradunsa lopulta tehtyä. Ei se helppoa ole. Töitä pitää tehdä ja epävarmuutta sietää. Mutta jos asia vaivaa, eikö se ole vaivan arvoista.

    Lainaa tuo Gradutakuu-kirjani vaikka kirjastosta ja tule myös keskustelualueelle jakamaan prosessiasi. Monet ovat samanlaisessa veneessä!

  14. Nelly-85 sanoo:

    Hei! Sain näiltä sivuilta rohkaisua viime syksynä, siitä kiitos. Olin graduni kanssa ihan jumissa, itkeskelin tietokoneen edessä: ”tuleeko tästä yhtään mitään.” Aineisto tuntui hajanaiselta, eikä tutkimuskysymykseni ollut vielä tarkentunut. Kuitenkin arvio siitä, kuinka paljon voisin kirjoittaa viikossa ja milloin työ olisi sen mukaan valmis, auttoi eteenpäin. Lopulta kävikin niin, että 60 sivun sijaan gradusta kasvoi 83 sivuinen tekele! Ja ihan vaan sen takia, että löysin aineistostani ”kultajyvän”, joka innosti tutkimaan aihetta enemmän. Henkilökohtaisesti aiheen tutkiminen opetti paljon. Siihen en pystynyt, että olisin ”vain tehnyt” gradun kuin hutaisten. Itselleni kirjoittaminen on tärkeää ja halusin tehdä huolellista jälkeä. Sain luovutettua työn arvosteltavaksi viime viikolla tyytyväisin mielin. 🙂 Eli tiivistä kirjoittamista syyskuusta helmikuun puoleenväliin – DONE! Tsemppiä kaikille omaansa vääntäville. Kyllä se valmistuu pala palalta!

  15. Leena sanoo:

    Hei!

    Etsin tässä viimeisten päivien paniikissa kaikkea vertaistukea, mitä vaan saatavissa on. Tosi mielenkiintoisia lukea muiden taipaleesta. Olen tehnyt gradun siihen pisteeseen, että arvioin, että tekemätöntä työtä on vain noin 60 tuntia, mutta päiviä tehdä on tosiaan enää vain 8, joten tiukille menee. Varsinkin, kun tässä matkan varrella on huomannut, että lähes tulkoon mikään aikataulu ei pysy kasassa.

    Olen saanut gradutakuu-sivustosta paljon apua puolentoista vuoden tuskaan ja itsepiiskaamisen hillintään. Ihmettelen syvästi, onko gradu todellakin paras tapa testata ihmisen osaamista ja mielenterveyden kestävyyttä. Olemme opiskelukavereiden kanssa tuumanneet, että tämä rypeminen, sosiaalisen elämän ja sitä kautta elämänilon menettäminen ei ole gradunteon väärti.

    Olen lukenut, että ”muualla” gradut tehdään usein projektissa tai tekijällä on ainakin varaa valita, haluaako tehdä projektissa vai yksin gradua. Siinäkään tapauksessa, sitä tuskin tehdään ”ihan yksin” niin kuin Suomessa. En haluaisi syyttää yliopistoa gradun tuomasta pahasta olosta, mutta jos järjestään tasapainoisetkin ihmiset lopettavat gradu-urakan YTHS:n mielenterveyspotilaina, voiko tässä olla jotain mätää? Uskon, että gradunteko auttaa jatkossa perusteellisen selvityksen tekemiseen, mutta niin voisi auttaa jokin muu opiskelun muotokin.

    Onko kellään muulla kevät 2016 se takaraja? Toivon todellakin, että gradunjätöstä tulee euforinen olo, kun on jaksanut pantaa pitkään kiristää 🙂

  16. K sanoo:

    Leena; tuolla keskustelualueella on keväällä 2016 gradua pakertavien tuskaryhmä 🙂

  17. Annmar sanoo:

    Olisi varmaan pitänyt löytää tää sivusto jo vuosi sitten. Nyt on aika sama tilanne kuin Leenalla, mutta ilmassa samantyyppistä välttelyä kuin Anniinalla. Opiskelu on muuten sujunut, mutta mitä lähemmäs valmistumisvuosi on tullut, sitä enemmän tästä tosiaan on tullut mielenterveyden kestävyyden, eikä ammattitaidon testausta.

    Olenkin miettinyt, että gradun rinnalle voisi kehittää vaihtoehtoisen lopputyön. Iso osa ihmisistähän ei mene yliopistoon akateemisen tutkimushimon innoittamina, vaan oman alansa opintojen perässä.

  18. Hanna sanoo:

    Hei vaan kaikille! Löysin tämän sivuston vasta tänään ja se innoitti minua nyt huhuilemaan vertaistuen perään. Aloitin gradusemmassa viime keväänä ja tavoitteenani oli saada gradu valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Semma jatkuu muutaman viikon päästä, enkä ole kevään jälkeen saanut juuri mitään aikaiseksi. Ahdistaa. Hävettää. Nolottaa. Graduahdistusta olenkin tainnut paikata kaikenlaisella muulla tekemisellä. Mitä luulette, voisiko gradun kuitenkin saada valmiiksi neljässä kuukaudessa? Eniten kaipaisin kyllä juuri sitä vertaistukea – minulla kun ei ole ollut ketään, kenen kanssa jutella gradusta tai sen tekemisestä seminaarin ulkopuolella.

Kommentoi

css.php