Gradun ja väitöskirjan erot

Gradu ja väitöskirja ovat toisiaan monella tavalla muistuttavia tekstilajeja: Molemmat ovat opinnäytteitä, jotka tehdään ohjaajan avustuksella. Molemmilla tavoitellaan tutkintoa. Molemmilla etsitään vastausta jonkinlaiseen tutkimuskysymykseen, jonkinlaista tutkimusmenetelmää käyttäen. Gradun ja väitöskirjan rakennekin saattavat olla samankaltaisia, ainakin perusosiltaan.

Mitä sitten ovat gradun ja väitöskirjan erot? Seuraavassa pohdin gradun ja väitöskirjan eroja. En kuitenkaan rajoitu varsinaisesti tekstilajien eroihin vaan pohdin myös sitä, miten nämä lajit prosesseina eroavat toisistaan. Uskon, että tämän kysymyksen pohtimisesta on hyötyä yhtä lailla graduntekijälle kuin väitöskirjaakin kirjoittavalle.

Kesto

Omasta mielestäni suurin yksittäinen ero on se, että väitöskirjan tekeminen on projektina yksinkertaisesti ajallisesti hyvin paljon pidempi. Gradut voivat tietysti venyä, mutta todellisuudessa sellaisen pystyy kirjoittamaan ainakin vuodessa, käytännössä jopa paljon, paljon nopeammin, jos niin haluaa. Väitöskirja on ihanteellisimmillaankin ainakin neljä vuotta kestävä projekti, ja usein käytännössä vielä pidempi.

Projektin ajallinen pituus johtaa siihen, että projektia on yksinkertaisesti entistä haastavampi hallita. Se vaatii enemmän pitkäjänteisyyttä, ja motivaation ylläpitäminen on haastavampaa.

Projektin pituus vaikuttaa myös väitöskirjan tekijän talouteen voimakkaasti. Väitöskirjaa tehdään usein päätyönä, joko apurahan turvin tai sitten kuukausipalkalla esimerkiksi tutkijakoulussa. Jos väitöskirjaa tehdään ilman rahoitusta, käytännössä elämä täytyy “rahoittaa” jollain täysin toisella työllä, jonka ohella väitöskirjaa tehdään. Toki graduntekijänkin on jollain elettävä gradunteon ajan, mutta kysymys on relevantti vähemmän aikaa.

Laajuus ja syvällisyys

Toinen selkeä ero liittyy laajuuteen. Väitöskirja on yksinkertaisesti pidempi kuin gradu. Kirjoittamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa, että väitöskirjan kirjoittajan on hallittava laajempi kokonaisuus rakenteellisesti ja sisällöllisesti.

Jos väitöskirja on gradua laajempi, on se samalla yleensä myös gradua syvällisempi. Tarkoitan syvällisyydellä tässä yhteydessä yksinkertaisesti sitä, että väitöskirjassa paneudutaan aiheeseen perusteellisemmin, laajemman aineiston ja lähdemateriaalin valossa. Gradussa tavoitteena on usein vastata yhteen yksinkertaiseen tutkimuskysymykseen, mutta väitöskirjassa tarkastelukulmia on yleensä väistämättä useampia. Lopputuloksena tai ainakin tavoitteena on siis perusteellisempi kuva tarkasteltavasta ilmiöstä.

Laajuus näkyy myös lähdeluettelon pituudessa ja käytännössä siis luettavan kirjallisuuden määrässä. Gradua tehdessä riittää, että on perehtynyt johonkin relevanttiin kirjallisuuteen. Väitöskirjaa tehdessä on osoitettava, että tuntee kirjallisuuden kentän kokonaisuudessaan ja lisäksi on lukenut ainakin jollain tasolla kaikki keskeiset lähteet. Gradua tehdessä on usein mahdollista käyttää ensisijaisesti kotimaista lähdekirjallisuutta, mutta väitöskirjaa tehdessä pelkkään kotimaiseen kirjallisuuteen tukeutuminen on yleensä mahdotonta.

Tieteen kriteerit

Joskus ajatellaan, että gradun tekeminen on tieteen harjoittelua kun taas väitöskirjan tekeminen on jo tieteen tekemistä. Minun mielestäni asia ei ole aivan näin yksiselitteinen, joskin tietty totuus tässä väitteessä kyllä on.

Gradussa sallitaan suurempia puutteita kuin väitöskirjassa, eikä kukaan oleta, että gradun täytyy täyttää täysin samat kriteerit kuin virallisten tieteellisten julkaisujen. Väitöskirjaa sen sijaan arvioidaan samojen kriteerien valossa kuin muitakin tieteellisiä tutkimuksia. Lopputuloksen täytyy siis täyttää tieteen kriteerit, ja sillä tulee olla myös jotain aitoa annettavaa tiedeyhteisölle.

Silti on tärkeä muistaa, että myös väitöskirja on opinnäyte. Väitöskirjan tekeminen on harjoittelua, tieteen tekemisen opettelemista. Myös väitöskirjaa tehdään yhteistyössä ohjaajan kanssa. Väitöskirjan tekijän tuottaman tekstin ei oleteta olevan lähtökohtaisesti valmista tiedettä, mutta prosessin myötä siitä pitäisi tulla sellaista.

Vapaaehtoisuus ja akateeminen identiteetti

Hyvin suuri tai itse asiassa valtava ero on siinä, että gradu on periaatteessa pakollinen, kun taas väitöskirja ei sitä ole. Jokaisen korkeakoulututkinnon suorittajan on tutkinnon saadakseen tehtävä gradu tai vastaava lopputyö. Monella opiskelijalla ei ole erityisen vahvaa tutkijaidentiteettiä. Silti opintojen lopuksi heidän on gradun ajan esitettävä tutkijaa, ainakin jollain tasolla. Tämä voi tuottaa monille opiskelijoille suuria ongelmia, sillä akateeminen tutkimustyö ja tieteellinen kielenkäyttö voivat tuntua monesta hyvin vierailta. Graduntekijä voi kuitenkin aina ajatella: “Minä nyt hetken aikaa leikin tutkijaa.”

Väitöskirjan tekijä ei sen sijaan enää pääse pakoon akateemista identiteettiä tai tutkijuutta. Kaikki väitöskirjan tekijät eivät päädy tutkijoiksi, ja moni tekee jatko-opintojakin vahvistaakseen omaa ammatillista identiteettiään ja pätevyyttään esimerkiksi opettajana. Silti vaikka väitöskirja jäisi ainutkertaiseksi ekskursioksi tutkimuksen tekemisen maailmaan, ovat tuon prosessin aikana tutkijuus ja akateemisuus osa väitöskirjan tekijän identiteettiä.

Ehkäpä väitöskirjan vapaaehtoisuuteen kiteytyy väitöskirjan ja gradun lopullinen ero: gradu on pakko tehdä, mutta väitöskirjaa ryhtyvät tekemään vain ne, jotka eivät gradusta saaneet tarpeekseen. Jonkinlainen sisäinen palo täytyy siis löytyä. Mielestäni tuo sisäinen palo voi kohdistua kuitenkin monenlaisiin asioihin: tutkimusaiheeseen, tutkimuksen tekemisen haasteellisuuteen ja samalla tyydyttävyyteen, kirjoittamiseen tai vaikka vain siihen, että on hauska asettaa itselleen koko ajan haastavampia tavoitteita!

Haluan kiittää tässä artikkelissa esiintyvistä ajatuksista Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sekä Joensuun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelijoita.