Opittu avuttomuus

Amerikkalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut ilmiötä, jota hän kutsuu nimellä opittu avuttomuus.

Seligman tutki alun perin koiria, jotka hän jakoi kolmeen ryhmään. Ensimmäiselle ryhmälle annettiin sähköiskuja, jotka koirat saivat kuitenkin loppumaan painamalla eräänlaista kytkintä. Toiselle ryhmälle annettiin myös sähköiskuja. Tällä ryhmällä sähköiskut kuitenkin jatkuivat riippumatta siitä, mitä koirat tekivät. Kolmas ryhmä oli verrokkiryhmä, jolle ei annettu sähköiskuja.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa koirat laitettiin tilaan, jossa heille annettiin jälleen sähköiskuja. Koirat pystyivät kuitenkin pakenemaan tilasta varsin helposti hyppäämällä matalahkon aidan yli.

Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän koirat, toisin sanoen koirat, jotka olivat aiemmin onnistuneet lopettamaan sähköiskut omalla käytöksellään, sekä koirat, joille ei aiemmin ollut annettu sähköiskuja, hyppäsivät nopeasti aidan yli ja pakenivat. Sen sijaan koirat, jotka aiemmin eivät olleet pystyneet vaikuttamaan kokemuksiinsa, jäivät tilaan ja kävivät ulisten makaamaan maahan. Ne olivat oppineet avuttomiksi.

Seligmanin myöhemmät tutkimukset vahvistivat havainnon myös ihmisillä: jos emme joskus saavuta haluamaamme lopputulosta, päädymme hyvin nopeasti uskomaan, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme. Opimme avuttomiksi. Tämä taas johtaa passiivisuuteen tai jopa depressioon.

Minkälainen koira sinä tunnet olevasi?

Haastattelu: Tutkimusta gradunohjauksesta

Oma väitöskirjatutkimukseni liittyy myös gradun tekemiseen, tarkemmin sanottuna gradunohjauksen vuorovaikutukseen. Teen väitöskirjaani osana dosentti Sanna Vehviläisen johtamaa hanketta Ohjauskäytänteet yliopistopedagogiikassa – keskustelunanalyyttinen tutkimus ohjausvuorovaikutuksesta.

Seuraavassa haastattelussa Sanna kertoo hieman tutkimushankkeesta ja sen tuloksista. Paljon kiitoksia Sannalle haastattelusta!

1) Kerrotko hieman tutkimushankkeen taustasta. Miksi gradunohjausta kannattaa tutkia? Mitä tutkimuksella tavoitellaan?

Tutkimuksessa etsitään ja analysoidaan rutinoituneita, tavanomaisia mutta vähän tiedostettuja keskustelun toimintatapoja, joiden kautta ohjaustilanteet arjessa rakentuvat.

Ohjauskeskustelu on perinteinen tapa ohjata. Sitä ei yleensä mielletä “työvälineeksi” tai “oppimisympäristöksi”, vaikka juuri siten se kannattaisi nähdä. Ohjauskeskustelu on hyvä keino ja toimintatapa, kunhan tiedetään mihin sitä käytetään, millaiset mahdollisuudet se tarjoaa ja mitä se osapuolilta edellyttää.

Ohjauskeskustelun kehittäminen on toistaiseksi ollut vaikeaa, koska monet sen käytännöt ovat epämuodollisia ja heikosti tiedostettuja. Toisin kuin vaikkapa joihinkin auttamistyön muotoihin ei akateemiseen ohjaukseen perinteisesti kuulu kovin selvää ammattimaista näkemystä siitä, millä tavoin olisi keskusteltava ja millainen vuorovaikutus olisi oppimisen kannalta hyödyllisintä.

Ohjauksen kehittäminen onnistuu parhaiten, kun ensin opitaan tuntemaan olemassa olevia rutiineja ja ymmärretään, millä tavoin ne toimivat ja millä tavoin ne toimittavat erilaisia institutionaalisia tehtäviä. Monesti pienetkin oivallukset siitä, mitä keskusteluissa ja vuorovaikutuksessa tapahtuu, auttavat tekemään ohjausta toimivammaksi.

2) Mikä on kiinnostavinta gradunohjauksen tutkimisessa?

Sovellan tutkimuksessa keskustelunanalyysiä, jossa tarkastellaan videonauhoitteiden avulla sitä, miten kasvokkaiset tilanteet sekä puhe ja toiminta niissä rakennetaan yhdessä hetki hetkeltä. Innostavaa on ensinnäkin ylipäänsä uppoutua inhimillisen vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen rikkauteen ja samalla löytää niistä järjestystä ja rutiineja.

Palkitsevinta kuitenkin on, kun tutkittavana olevan toiminnan harjoittajat eli ohjaajat ja opiskelijat tunnistavat omia toimintatapojaan ja saavat havaintojeni avulla paremman otteen siitä mitä tekevät. Näitä kokemuksia on tullut, kun olen vienyt eri tilanteisiin tutkimustuloksiani esimerkiksi neuvomisesta ja kysymisestä tai huolien ja valitusten käsittelystä ohjaustilanteissa.

Viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa se, miten ihmiset ylipäänsä löytävät yhteisen kohteen tai tavoitteen toiminnalleen – tai miten se joskus jää löytymättä. Olen myös alkanut kiinnostua niistä monenlaisista välineistä, joita ihmiset – joko suunnitelmallisesti tai sitten aivan huomaamattaan – käyttävät saadakseen toisensa ymmärtämään ajatuksiaan. Erilaiset tekstit, suttupaperit ja piirrokset ja ovat alkaneet tuntua tärkeiltä vuorovaikutuksen “osapuolilta”, samoin elehtiminen ja ilmeet.

Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen viehätys on varmaankin sen kyvyssä nostaa
konkreettisella tavalla esiin niin sanottua hiljaista tietoa – asioita joita teemme ja osaamme,
vaikkemme osaa selittää miten.

3) Olisiko tutkimuksen perusteella mahdollista muotoilla neuvoja graduntekijöille?

Mieti tavoitteitasi opinnäytteeseen liittyen. Mitä haluat oppia? Mitä opinnäyte sinulle merkitsee? Kerro tavoitteistasi ohjaajallesikin ja kerro myös niiden muuttumisesta. Yritä ylipäätään tuoda avoimesti esille asioita, joiden katsot vaikuttavan työskentelyysi.

Suunnittele ohjaustilannetta etukäteen ja kerro ohjaajalle, millaiset asiat mielestäsi olisi tärkeätä saada keskusteluun. Mieti etukäteen millaisten asioiden käsittely veisi juuri nyt asioita eteenpäin. Yritä myös itse miettiä ratkaisuja ongelmiisi.

Voit kysyä ohjaajaltasi paitsi opinnäytteen tekemiseen, myös työskentelyprosessiin, ohjauskäytäntöihin ja yhteydenpitoon liittyviä asioita. Hän ei ehkä tule ajatelleeksi, mitkä kaikki asiat ovat sinulle uusia tai epäselviä. Tärkeätä on, että löydätte yhteisen ymmärryksen siitä, mitä ohjauskeskustelun avulla ollaan tekemässä.

Vastuu ohjaustilanteen onnistumisesta on molempien osapuolten harteilla – sinun ja ohjaajasi. Aikataulut, tekstien lähettäminen ja niiden lukeminen sovitusti sekä vastaavat yhteiset sopimukset ovat yksi (vaikkakaan ei ainoa) tärkeä edellytys yhteisen toiminnan onnistumiselle.

On hyvä jos sinulla on ohjaajalta kysyttävää. Kysymyksesi kertovat hänelle prosessistasi, siitä mitä ajattelet ja miten asioita ymmärrät. Hän ei välttämättä kuitenkaan aina vastaa, kuten odotat. Ohjaaja kertoo näkemyksensä, jotta oppisit ja prosessisi etenisi, ei siksi että hän ratkoisi työsi ongelmat puolestasi. Jos hän vastaa kysymykseesi kysymyksellä, tarkoitus on tukea pohdintaasi!

Jos et ymmärrä jotain, mitä ohjaaja sanoo, kerro se hänelle. Varmistu, että teillä on yhteinen näkemys siitä, miten prosessia ohjaustilanteen jälkeen jatketaan.

Jos ohjaaja antaa perusteellista kritiikkiä, yritä ensin miettiä ymmärrätkö, miksi hän antaa sen. Jos et ymmärrä, kysy uudestaan. Mieti vasta sitten, millaisia toimintavaihtoehtoja kritiikistä seuraa. Jos keskityt pelkästään torjumaan kritiikkiä, menetät mahdollisuuden oivaltaa jotain uutta.

Jos pohdit, kannattaakohan sitä tai tätä askarruttavaa asiaa mainita – kannattaa!

Sinä olet opinnäyteprosessisi keskeinen toimija ja opinnäyte on SINUN työsi. Ohjaaja on yksi monista resursseista, joita on käytössäsi!