Mullistava graduteknologia: Kynä, paperi ja tarina
by Kimmo on joulukuu 17, 2009
in suunnittelu
En ole tässä blogissani käyttänyt valtavasti aikaa sen pohtimiseen, miten gradusta saisi hyvän. Useimpien graduntekijöiden ongelma on nimittäin pikemminkin se, miten gradun saisi ylipäätään tehtyä. Monesti korkealle asetetut laatutavoitteet muodostuvat myös gradun valmistumisen esteeksi.
Tässä artikkelissa esittelen kuitenkin yksinkertaisen menetelmän, jonka avulla voit tehdä gradustasi paremman, ehkä jopa paljon paremman. Se voi olla myös hyvä työkalu niille, jotka ihmettelevät, miten saisivat jumittavan gradunsa eteenpäin. Opin menetelmän Cal Newportin mainiosta Study Hacks -blogista.
Työkaluiksi tarvitset kunnon muistikirjan sekä hyvän kynän. Ota ne mukaasi ja mene johonkin mukavaan paikkaan. Jos sinulla on sohva ja pystyt keskittymään siinä lojuen, se käy kyllä. Toisaalta voi olla hyödyllisempää lähteä kotoa ja mennä johonkin sellaiseen paikkaan, jossa häiriötekijöitä ja houkutuksia on vähemmän. Voit mennä esimerkiksi lempikirjastoosi tai viihtyisään kahvilaan. Jos sää sallii, voit mennä myös ulos.
Ota kynä ja lehtiö esille ja mieti. Käytä reilusti aikaa. Todennäköisesti tarvitset useamman tunnin, ehkäpä useita päiviä. Tehtäväsi on tämä: hahmottele graduusi tarina. Mikä on gradusi tarina? Mitä haluat kertoa gradullasi? Missä järjestyksessä teet sen?
Kolme näytöstä
Tarina ei ole sama asia kuin gradun rakenne, vaikka se tietysti rakennetta sivuaakin. Älä siis mieti gradusi lukuja tai alalukuja. Nyt tehtäväsi on miettiä, millainen tarina gradustasi muodostuu.
Voit jopa miettiä tarinaa perinteisen kolmen näytöksen rakenteen kautta. Ensimmäisessä näytöksessä esitellään maailma ja luodaan lukijalle odotuksia. Toisessa näytöksessä toiminta tiivistyy ja syntyy jännite. Kolmannessa näytöksessä tulee resoluutio, tarina ratkeaa.
Mieti, miten voisit kertoa gradussasi tällaisen tarinan. Miten saisit lukijan hyppysiisi ja matkalle mukaasi?
Kirjoita tarinan elementit ylös muistikirjaasi. Älä mene tässä vaiheessa liian yksityiskohtaiselle tasolle. Sivu tai korkeintaan pari riittää kutakin näytöstä varten.
Jotta gradun hahmottaminen tällä tavoin olisi mahdollista, sinulla täytyy olla jo melko hyvä käsitys siitä, mitä graduusi on ylipäätään tulossa. Olet todennäköisesti lukenut lähdekirjallisuutta. Sinulla ehkä on jonkinlainen aineisto, ja ehkäpä olet ehtinyt jo kirjoittaa tekstiäkin.
Unohda tietokone hetkeksi
Tarinan työstämisessä kynän ja paperin avulla on monia hyviä puolia:
1) Käsin kirjoittaminen on konkreettista ja hidasta. Joudut siis miettimään tarkasti, mitä oikein yrität sanoa.
2) Käsin jossain rauhallisessa paikassa kirjoittaessasi on helpompi keskittyä. Et yhtä helposti antaudu impulsseille, jotka heti ongelman kohdatessasi vievät sinut esimerkiksi lukemaan polttavan tärkeitä uutisia Facebookista.
3) Tarinan työstäminen ei rajoitu siihen aikaan, kun olet konkreettisesti työn ääressä. Voit kehitellä tarinaasi yhtä hyvin kävelyllä tai influenssarokotetta jonottaessasi.
4) Tarinaa voi esitellä suullisesti muille. Esitellessäsi ideaa ja tarinan peruspalikoita muille tarina kehittyy ja näet, onko siinä tarttumapintaa.
Pitchaa gradusi tarinaa ohjaajallesi. Pitchaa sitä ystävillesi. Testaa, uskovatko he tarinaasi. Onko tarinasi gradun arvoinen?
Väitös: Nopean valmistumisen osatekijät

Kuva: frielp (Flickr)
Pääsykoeblogissa on keskustelua uudesta kasvatustieteen väitöskirjatutkimuksesta. Tutkimuksessa esiteltiin nopean valmistumisen osatekijöitä. Keskeisiä ominaisuuksia olivat esimerkiksi tavoitteellisuus ja kyky arvioida omia voimavaroja. Huomionarvoista on myös, että väitöksen mukaan työnteko ei automaattisesti hidasta opiskelua.
Päätä itse, ovatko tutkimuksen tulokset masentavaa vai inspiroivaa luettavaa!
Pääsykoeblogin artikkeli on täällä ja alkuperäinen Taloussanomien juttu täällä.
Työpäivien suunnittelu: Big Rock ja MIT
by Kimmo on syyskuu 10, 2009
in suunnittelu
Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita gradun tai muunlaisen opinnäytteen kirjoittamisessa on koko projektin jakaminen pienemmiksi, viikon ja päivän kokoisiksi tehtäviksi ja toisaalta työviikkojen ja -päivien mielekäs suunnittelu.
Olen esitellyt Gradutakuu-kirjassa erilaisia apuvälineitä työskentelyn suunnitteluun, esimerkiksi työpäivien jakamisen fokuspäiviin, puskuripäiviin ja vapaapäiviin. Toinen, mielestäni myös erittäin hyvä työskentelytapa on suunnitella etukäteen tuleva viikko ja työpäivä jossain määrin valmiiksi.
Voit esimerkiksi suunnitella työviikon aina ensimmäiseksi maanantaina ja kunkin työpäivän aina jokaisen päivän aluksi. Omasta mielestäni vielä toimivampi tapa on kuitenkin suunnitella tuleva työviikko sunnuntai-iltana ja kukin työpäivä edellisenä iltana. Kokeile itse, kumpi vaihtoehto sopii sinulle paremmin.
Miten nuo päivät sitten suunnitellaan? Esittelen kaksi käsitettä, jotka ovat viime aikoina auttaneet ainakin minua. Ne ovat Big Rock ja MIT. Voit keksiä niille suomenkielisetkin vastineet, mutta itse pidän englanninkielisistä nimityksistä.
Big Rock on tulevan viikon ensisijainen tavoitteesi. Jotain konkreettista, jonka aiot saada viikon aikana valmiiksi. Se voi olla tilanteesta riippuen melkein mitä tahansa: keskeisen lähteen lukeminen, tutkimussuunnitelma, ensimmäinen tutkimushaastattelu, viisi sivua alustavaa gradutekstiä tai jotain ihan muuta. Koeta kuitenkin mitoittaa Big Rock oikein: sen tulee olla jotain sellaista, jonka pystyt viikossa mukavasti tekemään ja joka niin vie koko projektiasi hyvin eteenpäin.
On tärkeää, että Big Rock on konkreettinen tavoite, jotain sellaista, jonka toteutumista pystyt arvioimaan yksinkertaisella kyllä–ei-kysymyksellä. Joskus voi olla tarpeen määritellä useampi Big Rock, mutta yksi, selkeä tavoite voi helpottaa keskittymistä.
MIT on puolestaan yhden työpäivän tärkein tehtäväsi. MIT on lyhenne sanoista Most Important Task. Niitä kannattaa olla 1–3.
MIT on jotain sellaista, joka puolestaan vie sinua hieman lähemmäksi Big Rockin toteutumista. Taas kerran pyri konkreettisuuteen: yksi sivu tekstiä, 20 sivua kirjaa luettuna tai jotain vastaavaa. Kirjoita MIT:t ylös paperille tai muistikirjaan. Kun tehtävä on valmis, voit vetää sen muistilistasta yli ja tehdä jotain muuta.
Mikäli mahdollista, yritä tehdä kunkin päivän MIT:t ensimmäiseksi aamulla. Loppupäivä jää näin vapaaksi muille asioille.
Voit työpäivää suunnitellessasi tehdä myös listan muista tärkeistä asioista, joita tulee hoitaa: lähettää se yksi sähköposti tai varata kirjastosta tietty kirja. Voit tehdä nämä pienemmät tehtävät sen jälkeen, kun MIT:t on tehty. Pidä listasi kuitenkin yksinkertaisena äläkä kasaa itsellesi liikaa tehtäviä millekään päivälle. Pääasiallinen tehtäväsi on nyt keskittyä opinnäytteesi saamiseen valmiiksi.
Suunnitelmat ovat suunnitelmia, eivätkä ne aina tietenkään toteudu täydellisesti. Joskus saat tehtyä vain yhden kolmesta MIT:stä, ja joskus viikon suunnitelmat menevät vaikkapa sairastumisen takia kokonaan uusiksi. Koeta pitää päivien suunnitteleminen sopivan rentona ja joustavana, jotta siitä ei tule taas uusi ahdistuksen kohde. Viikon kuluttua voit arvioida onnistumistasi ja tehdä seuraavan viikon suunnitelmat taas toimivammiksi.
Oikein käytettyinä Big Rock ja MIT voivat auttaa tuomaan konkretiaa epämääräiseltä tuntuvaan graduprojektiin.
Näin aloitat gradunteon
by Kimmo on syyskuu 4, 2009
in motivaatio
Aloittaminen on aina vaikeaa. Erityisesti se on sitä silloin, kun on aloittamassa jotain niinkin suurta ja vaikeaa kuin opinnäytettä.
Tässä artikkelissa on joukko ohjeita, joiden avulla pääset mukavasti alkuun. Kokeile, mikä niistä auttaisi sinua, tai käytä kaikkia!
1) Aloita tänään
Saatamme helposti ajatella, että emme ole vielä valmiita aloittamaan gradun tekemistä. Ajattelemme, että meidän täytyy ensin suorittaa se tietty menetelmäkurssi. Sitten pitää vielä perehtyä kunnolla tutkimusalueeseemme, jotta tiedämme varmuudella, mitä kannattaa tutkia. Joka tapauksessa olemme varmoja, että emme aivan vielä ole valmiita aloittamaan.
Lykkäämällä aloittamista korotamme samalla rimaa koko ajan korkeammalle. Jos koko elokuun ajan ajattelemme, että syyskuun ensimmäisenä päivänä aloitamme gradunteon, teemme syyskuun ensimmäisestä päivästä helposti aika pelottavan päivän.
Aloita gradun tekeminen siis tänään. Olisiko vielä tänään edes kymmenen minuuttia aikaa gradullesi? Käytä tuo aika siihen!
2) Tee jotain pientä
Gradun tekemistä ei kannata aloittaa kahdeksan tunnin työpäivällä, joka on omistettu yksinomaan gradun kirjoittamiselle. Etenkään ei kannata ensimmäisenä päivänä istua tietokoneen ääreen ja luoda uusi tyhjä tiedosto nimeltään gradu.doc.
Tee jotain pientä, helppoa ja mukavaa. Jotain sellaista, joka on helppo tehdä ja josta jää hyvä mieli. Tee esimerkiksi jotain seuraavista:
* Kerää graduun liittyviä muistiinpanoja omaan kansioon.
* Kirjoita gradun tekemisen herättämistä ajatuksista päiväkirjaasi.
* Puhu jonkun toisen kanssa gradun tekemisestä.
* Luo tietokoneellesi tyhjä tiedosto, jonka nimi on maailmanmullistavinhuippututkimus.doc, ja kirjoita siihen gradusi esipuhe, jossa kiität koiraasi. (Voit sitten muokkausvaiheessa miettiä, haluatko jättää esipuheen lopulliseen graduusi.)
3) Ideoi ja suunnittele
Gradun sisällön tai graduprojektin ideoiminen ja suunnitteleminen voi olla mukavaa. Suunnittelu helpottaa myös työhön ryhtymistä, koska suunnitelmien avulla sinulla itselläsi on parempi kuva siitä, mitä oletkaan tekemässä. Käytä suunnitteluun esimerkiksi näitä ohjeita.
4) Aloita vain
Älä edes ajattele, että sinun täytyy tehdä mitään muuta kuin istua pöydän ääreen (tai kahvilan pöydän ääreen) ja aloittaa gradun tekeminen. Lupaa itsellesi, että aloitat, mutta älä aseta mitään muita odotuksia. Pelkkä aloittaminen riittää.
5) Yhdistä gradun tekeminen positiivisiin asioihin
Mietipä asiaa: Minkä ihmeen takia sinä haluaisit tehdä jotain sellaista, joka ei ole kivaa? Jos jo etukäteen ajattelet ja puhut muille, että tulevasta vuodesta tulee todella raskas, koska joudut samanaikaisesti tekemään gradua ja käymään töissä, ei tuo vuosi tunnu kovin odottamisen arvoiselta.
Mieti, miten voisit tehdä gradun tekemisestä mukavaa. Jotain sellaista, jota todella haluat tehdä. Se voi onnistua esimerkiksi miettimällä kaikkia positiivisia seurauksia, joita gradun tekemisestä seuraa. Kuvittele mielessäsi päivä, jolloin valmistut. Kuvittele tilanne, jolloin voit työhakemusta tehdessäsi laittaa ansioluetteloon juuri suorittamasi tutkinnon. Tai mieti sitä lomamatkaa, jonka olet itsellesi luvannut, kun gradu on valmistunut.
Mieti myös, miten itse gradun tekemisestä voisi tehdä hauskaa. Voisitko kirjoittaa sellaisessa paikassa, josta pidät? Olisiko gradun tekeminen mukavampaa jonkun toisen ihmisen kanssa (yhteisgraduna tai omia graduja samassa kahvilan pöydässä tehden)? Voisitko palkita itsesi jokaisesta gradun parissa viettämästäsi tunnista esimerkiksi kahdella tunnilla jotain sellaista, mistä todella pidät? Miten voisit tehdä gradun tekemisestä ihan järjettömän hauskaa?
6) Mieti jo tänään, mitä teet huomenna
Usein meitä ei niinkään pelota jonkin asian tekeminen vaan hyppy tuntemattomaan, se, että emme tiedä, mitä on edessä tai mitä meidän pitäisi tehdä. Tähän voi auttaa se, että mietit jokaisen päivän lopuksi jo valmiiksi, mitä seuraavana työpäivänä teet. Määrittele itsellesi jokin konkreettinen, pieni tehtävä ja kirjoita se ylös. Kun olet seuraavana päivänä tuon tehtävän tehnyt, olet vapaa tekemään jotain aivan muuta.
7) Kerro kaikille, että teet gradua
Älä sano, että olet aloittamassa gradun tekemistä, vaan kerro kaikille, että teet gradua. Ole graduntekijä. Kerro gradunteon hyvistä ja huonoista puolista. Puhu gradunteon autuudesta. Katso itseäsi peilistä ja sano ääneen: “Olen graduntekijä. Tosin en kovin kauan, koska graduni on jo hyvää vauhtia valmistumassa.”
Mikä on tämän vuoden tavoitteesi?
by Kimmo on syyskuu 3, 2009
in suunnittelu

Kuva: laffy4k (Flickr)
Näin syksyn ja uuden lukuvuoden aluksi on hyödyllistä käyttää hieman aikaa omien tavoitteiden pohtimiseen.
Elämää voi toki elää ilman tavoitteitakin: mennä aamuisin sinne, minne on luvannut mennä (töihin, kouluun tai muualle), katsoa mitä elämä tuo vastaan. Itse uskon kuitenkin, että omien tavoitteiden säännöllinen miettiminen tekee elämästä sisällökkäämpää. Tavoitteiden avulla voit tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat, sen sijaan, että koko ajan vain reagoisit vastaan tuleviin asioihin.
Seuraavassa on viisi askelta, jotka auttavat sinua hahmottamaan tavoitteitasi paremmin:
1) Tee aivoriihi
Aloita yksinkertaisesti tekemällä lista kaikista asioista, joita haluaisit saavuttaa. Älä pohdi asioiden mielekkyyttä, kirjaa ylös kaikki mieleen tuleva. Kaikkea ei tarvitse edes oikeasti tehdä!
2) Mikä asia muuttaa tänä vuonna kaikkein eniten elämääni?
Tarkastele tekemääsi listaa ja mieti, mikä siinä olevista asioista muuttaisi elämääsi eniten seuraavan vuoden kuluessa. Jotain sellaista, jota todella haluat ja joka todella vaikuttaa elämääsi. Älä hätäile tämän askeleen kanssa. Mieti, mikä olisi todella merkityksellinen tavoite. Sellainen, jonka eteen olet myös valmis työskentelemään.
3) Mitä voin tehdä tässä kuussa tuon tavoitteen saavuttamiseksi?
Jos tavoitteesi on iso, on hyvin tärkeää jakaa se pienempiin tehtäviin. Mieti, mikä voisi olla tämän kuukauden osatavoite. Jokin askel, joka vie sinut lähemmäs päätavoitteesi saavuttamista.
4) Mitä voin tehdä tänään tuon tavoitteen saavuttamiseksi?
Joka päivä voit tehdä jotain pientä ja konkreettista, joka edistää tavoitteesi saavuttamista. Mitä se voisi olla tänään? Jaa tavoitteesi yksittäisiksi tehtäviksi, joiden toteuttaminen ei ole liian vaikeaa. Älä aseta liian kunnianhimoisia päivätavoitteita. Tee jotain pientä ja merkityksellistä.
5) Pidä tavoitteesi koko ajan mielessäsi
Muotoile tavoitteesi muutaman sanan iskulauseeksi tai mantraksi, jota voit toistaa mielessäsi. Teippaa jääkaapin oveen kuva, joka muistuttaa sinua positiivisella tavalla tavoitteestasi. Palauta tämän vuoden tavoitteesi säännöllisesti mieleen. Kun teet valintoja, mieti, edistävätkö ne todella tavoitettasi. Sitä, joka todella muuttaa elämäsi tänä vuonna.
Kaikki edellä olevat askeleet ovat tärkeitä, mutta ehkäpä tärkeintä on miettiä, mikä on se yksi, suuri tavoite tälle vuodelle. Haluamme monia asioita, mutta asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen auttaa meitä todella saavuttamaan haluamiamme asioita.
Tämä on gradun kirjoittamista käsittelevä blogi, joten ehkä ajattelet, että mielestäni tavoitteesi pitää olla gradun valmistuminen. En ajattele lainkaan niin. Tavoitteesi tulee olla jotain sellaista, jota haluat. Voi tietysti olla, että gradusi jollain tavalla liittyy suureen tavoitteeseesi. Yhden tavoitteen miettiminen johtaa usein oivallukseen, että erilaiset tavoitteet liittyvätkin toisiinsa.
Ehkä haluat lisää rahaa, ja gradun tekeminen on yksi asia, joka voi auttaa sinua siinä. Ehkä haluat perustaa oman yrityksen, ja gradu vain ikävällä tavalla roikkuu häiritsemässä tuota todellista tavoitettasi.
Mielestäni on erittäin hyödyllistä pohtia yhtä, keskeistä, suurta, tärkeää tavoitetta tälle vuodelle. Jos sinulla on kuitenkin ehdottomasti monta tärkeää tavoitetta, noudata seuraavia ohjeita:
1) Tee yksi tavoite kerrallaan
Keskity ensin siihen kaikkein tärkeimpään ja palaa muihin esimerkiksi parin kuukauden kuluttua.
2) Tee useampaa asiaa, mutta pidä muut tavoitteet niin yksinkertaisina kuin mahdollista
Mieti, miten voisit karsia muista tavoitteistasi tai yksinkertaistaa niitä
Mieti tänään, minkälaisen haluaisit elämäsi olevan vuoden kuluttua!
Hyviä ohjeita tavoitteiden määrittämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen löydät Zen Habits -blogista.



