Mikä estää meitä saavuttamasta tavoitteitamme?

Matthew McKayn ja Patrick Fanningin kirja Self-Esteem on erittäin kiinnostava kirja itsetunnosta ja erityisesti itsekriittisyydestä. Kirja käsittelee myös laajasti tavoitteita ja niiden saavuttamista.

McKayn ja Fanningin mukaan hyvä itsetunto koostuu kahdesta asiasta. Nämä ovat:

1) Rakentavat ajatukset itsestä
2) Kyky saavuttaa asioita, joita haluaa

McKay ja Fanning tuovat esille siis sen, kuinka tavoitteiden ja itsetunnon välillä on kiinteä yhteys: Ensinnäkin tavoitteiden saavuttaminen vahvistaa itsetuntoamme. Toisaalta taas hyvä itsetunto auttaa meitä saavuttamaan asioita. Sama pätee tietysti myös käänteisesti: Se, että emme saavuta tavoitteitamme, heikentää itsetuntoamme, ja tämä taas tekee uusien tavoitteiden saavuttamisen vaikeammaksi.

McKayn ja Fanningin mukaan ei ole selvää, johtuuko hyvä itsetunto tavoitteiden saavuttamisesta vai tavoitteiden saavuttaminen hyvästä itsetunnosta. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että pystymme itse vaikuttamaan sekä ajatuksiimme että siihen, saavutammeko tavoitteitamme.

Esimerkiksi seuraavat asiat estävät meitä saavuttamasta tavoitteitamme:

1) Riittämätön suunnittelu
2) Huono ajanhallinta
3) Epäonnistumisen pelko
4) Onnistumisen pelko

Riittämätön suunnittelu on yleisin este tavoitteiden tiellä. Tavoitteemme ovat usein suuria: Hanki uusi työpaikka. Aloita säännöllinen liikunta. Tee gradu. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu kuitenkin vain, jos pystymme jakamaan ne pieniksi, konkreettisiksi tehtäviksi.

Tavoite muuttuu konkreettisemmaksi miettimällä seuraavia kysymyksiä:

1) Mitä tietoa tarvitsen?
2) Miten paljon aikaa tarvitsen?
3) Miten paljon rahaa tarvitsen?
4) Kenen apua tarvitsen?
5) Mitä palveluita tai apuvälineitä tarvitsen?
6) Mikä on ensimmäinen merkki siitä, että olen saavuttamassa tavoitettani (ensimmäinen askel)?
7) Miten tiedän, että olen hyvää matkaa kohti tavoitettani (keskimmäiset askeleet)?
8) Miten tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni?

Myös tämä malli voi auttaa sinua suunnittelussa.

Huono ajanhallinta on myös hyvin yleinen este. Haluamme jotain, mutta käytännössä suurin osa ajastamme menee johonkin muuhun.

Ajanhallintaan voi auttaa seuraava harjoitus:

Tee lista kaikista rooleista, jotka sinulla on. Rooleja voivat olla esimerkiksi seuraavat: poikaystävä, perheenjäsen, työntekijä, ystävä, graduntekijä, urheiluseuran sihteeri ja niin edelleen. Ole konkreettinen: Kenen ystävä? Missä töissä? Sisällytä mukaan myös roolit, joita et ehkä vielä toteuta mutta joissa haluaisit nähdä itsesi.

Laita roolit tämän jälkeen tärkeysjärjestykseen. Merkitse tärkein roolisi ykkösellä, seuraavaksi tärkein kakkosella ja niin edelleen.

Lopulta seuraa vaikein osio: Vedä listasta yli ne roolit, joista sinun on luovuttava, jotta voit saavuttaa tärkeämpiä asioita.

Ajanhallintaan auttavat myös monet muuta apukeinot. Yksi hyödyllinen tapa on tehdä tehtävälistoja ja myös priorisoida tuolla listalla olevia tehtäviä. Yksinkertainen mutta välttämätön taito on myös se, että opettelet sanomaan “Ei.”

Epäonnistumisen pelko voi myös tehokkaasti estää meitä saavuttamasta jotain sellaista, jota kuitenkin haluamme. McKayn ja Fanningin mukaan epäonnistumisen pelon voi selättää sillä, että alkaa purkaa sitä osiin. Tämän voi tehdä pohtimalla seuraavia kysymyksiä esimerkiksi päiväkirjaan:

1) Kuvaile pelkoasi. Mitä sellaista kerrot itsellesi tästä tavoitteesta tai asiasta, joka lisää pelkoasi?
2) Arvio pelkosi suuruus asteikolla yhdestä kymmeneen?
3) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?
4) Oleta, että pahin vaihtoehto tapahtuu. Mitkä ovat pahimmat mahdolliset seuraukset?
5) Minkälaiset ajatukset voivat tässä tilanteessa auttaa?
6) Minkälaiset teot voivat tässä tilanteessa auttaa?
7) Arvioi seuraukset uudestaan.
8) Arvioi pelkosi uudestaan asteikolla yhdestä kymmeneen.
9) Minkälaisia todisteita on siitä, että pahin mahdollinen lopputulos ei ehkä toteudu?
10) Minkälaisia muita mahdollisia lopputuloksia on?
11) Arvioi pelkosi vielä kerran asteikolla yhdestä kymmeneen.
12) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?

Onnistumisen pelko on myös yksi esteistä, jotka ovat meidän ja tavoitteemme välissä. Onnistumisen pelko voi tuntua paradoksaaliselta asialta. Eivätkö kaikki halua onnistua? Todellisuudessa hyvin moni pelkää myös onnistumista.

Onnistumisen pelko on pohjimmiltaan epäonnistumisen pelkoa. Ajattelemme, että tavoitteen saavuttamista seuraa jokin vielä suurempi epäonnistuminen tai pettymys, esimerkiksi seurustelun aloittamista hylkääminen tai gradun valmistumista se, että emme saa työtä..

Jos kärsit onnistumisen pelosta, mieti esimerkiksi seuraavia ajatuksia:

Minä ansaitsen hyviä asioita. Pystyn saavuttamaan haluamani asiat ja myös pitämään rajat. Selviydyn pienistä vastoinkäymisistä hajoamatta kokonaan. Tärkeintä on toiminta ja liike eteenpäin.

Tällaisia ovat ne rakentavat ajatukset, joista itsetunto tavoitteiden saavuttamisen lisäksi rakentuu.

U:n muotoinen kaari

Chip ja Dan Heathin loistavassa kirjassa Switch esittellään muotoiluyritys IDEO:n kuvaama projektin emotionaalisen kaaren malli. Sen mukaan projektin kaari on U:n muotoinen.

Projektin alussa motivaatio ja mieliala ovat korkealla. Uusia ideoita syntyy. Visio lopputuloksesta on mielessä hyvin konkreettisena.

Projektin edetessä eteen tulee kuitenkin vaikeuksia. Motivaatio on koetuksella. Konkreettiset ongelmat vaivaavat. Aikataulu pettää. Koko projektin mielekkyys kyseenalaistetaan. Chip ja Dan Heathin sekä IDEO:n sanoin: “Keskivaiheessa projekti tuntuu usein epäonnistumiselta.”

Lopulta, projektin lähestyessä loppuaan motivaatio ja mieliala taas kohoavat. Tällöin myös itsetunto vahvistuu: “Olemme viimein ratkaisseet ongelmat!”

Tuttua vai ei?

Tunnistamme varmasti kaikki nämä vaiheet. Olemme todennäköisesti monta kertaa käyneet vaiheet läpi. Oman kokemukseni mukaan myös opinnäytteen tekemisessä toteutuu usein juuri tällainen prosessi.

Oleellista on huomata, että emme kuitenkaan yleensä etukäteen ajattele prosessin etenevän juuri näin. Mielessämme on kuva suoraviivaisesti ja suhteellisen ongelmattomasti etenevästä prosessista, jonka lopputulos on ennalta arvattava.

Juuri kukaan ei lähtökohtaisesti ajattele: “Tulemme kohtaamaan odottamattomia haasteita ja lisäksi epäonnistumme toistuvasti kriittisissä asioissa.” Todellisuudessa epäonnistumisella on kuitenkin tärkeä rooli oppimisessa. Projektin keskivaiheilla, mielialan ollessa alhaalla ja motivaation hukassa, syntyvät nimittäin oivallukset.

Tällainen ajattelutapa luo tavallaan odotuksen epäonnistumisesta. Outoa kyllä, se tuntuu samalla myös optimistiselta. Kun epäonnistumisen näkee kiinteänä osana prosessia, ymmärtää myös, että se ei kuitenkaan ole prosessin lopputulos. Virheet eivät siis olekaan epäonnistumisia vaan oppimista.

Entäpä jos ajattelisit tästä eteenpäin varmuudella: “Tulen epäonnistumaan, tavalla tai toisella!”

Miksi gradun tekeminen on niin vaikeaa?

Gradun tai jonkin muun opinnäytteen kirjoittaminen on periaatteessa niin kovin yksinkertaista: lue vähän lähteitä, tee hieman tutkimusta, kirjoita kasa tekstiä, kysy ohjaajalta että kelpaako ja jätä gradu, kun hän sanoo että joo. Kyllähän se työtä vaatii, mutta ei sen pitäisi mitenkään ylimaallisen vaikeaa olla. Silti monien graduntekijöiden kokemukset ovat toisenlaisia.

Tässä muutama ajatus siitä, miksi gradun kirjoittaminen on vaikeaa:

1) Gradun tekeminen on oppineisuuden osoittamista, ei heikkouden
Opinnäytteen tekemisessä ja opiskelussa yleensäkin on kyse pätevöitymisestä ja myös oppineisuuden osoittamisesta. Tällainen tilanne ei ole erityisen helppo silloin, kun kohtaakin vaikeuksia tai ei osaa jotain. Ei ole helppoa sanoa, ettei osaa tai ymmärrä, jos tarkoituksena on osoittaa, että osaa ja ymmärtää.

2) Gradu on arvostelun alaista toimintaa
Gradu on opintosuoritus, joka todellakin arvostellaan. Arvosanakäytännöt ja arvioinnin kulttuurit toki vaihtelevat paljon eri oppilaitoksissa. Joka tapauksessa gradun osalta tulet todennäköisesti kuulemaan, oliko se hyvä vai ei.

3) Gradu on kummallinen tekstilaji
Niin, sitä se on. Katso täältä, millä tavoin.

4) Kriittisyys on tärkeää mutta kohdistuu usein tekijään itseensä
Kriittinen ajattelu ja kriittisyys ovat tärkeä osa opinnäytteen tekemistä ja opiskelua. Joskus tuntuu, että yliopistomaailmaan hakeutuu myös paljon ihmisiä, jotka ovat erityisen kriittisiä, usein erityisesti itseään kohtaan. Kriittisyydessä ja itsekritiikissäkään ei sinällään ole mitään pahaa, monella tavalla ne ovat tarpeellisiakin.

Silloin kun kriittisyys kohdistuu sinuun itseesi ja on liiallista, seuraa kuitenkin ongelmia. Tällöin vaikkapa ohjaajan hyväntahtoiset kehitysehdotukset näyttävät silmissäsi vain osoitukselta omasta huonoudestasi. Samoin prosessin aikana väistämättä eteen tulevat haasteet johtuvat silmissäsi juuri sinusta.

5) Gradusuoritus henkilöityy
Teemme gradun tietyssä yhteisössä, tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Niin kovin moni asia vaikuttaa siihen, miten graduprosessisi etenee tai miten hyvä gradustasi tulee. Myös monen muun ihmisen panos tai tekemät ratkaisut vaikuttavat sinun graduusi. Silti gradun kanteen tulee sinun nimesi.

6) Graduprojekti on ääretön
Ehkäpä tehokkain tapa saada jotain aikaiseksi on deadline. Gradussa deadlinet harvoin ovat todellisia. Onkin sinusta itsestäsi kiinni, milloin gradu valmistuu. Samoin on oikeastaan aivan oma valintasi, millainen gradustasi tulee. Tämä sarjakuva käsittelee väitöskirjan kirjoittamista, mutta siinä esitelty kaava soveltuu täydellisesti myös gradun kirjoittamiseen:

prosessin kesto = joustavuus / motivaatio

Hyvin motivoitunut graduntekijä saa gradunsa valmiiksi, vaikka projekti on hyvin joustava. Motivaation lähestyessä nollaa prosessin kesto taas lähestyy ääretöntä.

Kirjoita surkea gradu

Gradun tekemisestä ja ohjaamisesta useamman kirjan kirjoittanut ja Maisterihautomon vetäjänä pitkään työskennellyt Juha Hakala on joissain yhteyksissä kehottanut kirjoittamaan surkean gradun.

Kuka tahansa pystyy kirjoittamaan surkean gradun. Pitäisikö sinunkin kirjoittaa aivan surkea gradu?

Opittu avuttomuus

Amerikkalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut ilmiötä, jota hän kutsuu nimellä opittu avuttomuus.

Seligman tutki alun perin koiria, jotka hän jakoi kolmeen ryhmään. Ensimmäiselle ryhmälle annettiin sähköiskuja, jotka koirat saivat kuitenkin loppumaan painamalla eräänlaista kytkintä. Toiselle ryhmälle annettiin myös sähköiskuja. Tällä ryhmällä sähköiskut kuitenkin jatkuivat riippumatta siitä, mitä koirat tekivät. Kolmas ryhmä oli verrokkiryhmä, jolle ei annettu sähköiskuja.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa koirat laitettiin tilaan, jossa heille annettiin jälleen sähköiskuja. Koirat pystyivät kuitenkin pakenemaan tilasta varsin helposti hyppäämällä matalahkon aidan yli.

Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän koirat, toisin sanoen koirat, jotka olivat aiemmin onnistuneet lopettamaan sähköiskut omalla käytöksellään, sekä koirat, joille ei aiemmin ollut annettu sähköiskuja, hyppäsivät nopeasti aidan yli ja pakenivat. Sen sijaan koirat, jotka aiemmin eivät olleet pystyneet vaikuttamaan kokemuksiinsa, jäivät tilaan ja kävivät ulisten makaamaan maahan. Ne olivat oppineet avuttomiksi.

Seligmanin myöhemmät tutkimukset vahvistivat havainnon myös ihmisillä: jos emme joskus saavuta haluamaamme lopputulosta, päädymme hyvin nopeasti uskomaan, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme. Opimme avuttomiksi. Tämä taas johtaa passiivisuuteen tai jopa depressioon.

Minkälainen koira sinä tunnet olevasi?

Seuraava sivu »