Miten voi tulla onnellisemmaksi?

Ylläpidän Gradutakuun lisäksi myös kahta muuta blogia: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen käsittelee kirjoittamista hieman laajemmin. Omalle yrityksellemme taas perustimme blogin vuoden alussa. Siihen toivottavasti kirjoittavat jatkossa muutkin.

Kaikki kolme blogia on tietysti suunnattu hieman erilaisille lukijoille, mutta aina välillä kirjoitan johonkin blogiin teemasta, joka voisi kiinnostaa laajemminkin. Tällä viikolla kirjoitin yrityksemme blogiin artikkelin varsin laajasta teemasta, siitä, minkälaisista tekijöistä onnellisuus syntyy.

Luulen, että onnellisuus on noin keskimäärin aika relevantti asia myös opiskelijoille ja graduntekijöille. Jos aihe kiinnostaa, luepa tämä artikkeli!

Kirjoita surkea gradu

Gradun tekemisestä ja ohjaamisesta useamman kirjan kirjoittanut ja Maisterihautomon vetäjänä pitkään työskennellyt Juha Hakala on joissain yhteyksissä kehottanut kirjoittamaan surkean gradun.

Kuka tahansa pystyy kirjoittamaan surkean gradun. Pitäisikö sinunkin kirjoittaa aivan surkea gradu?

Opittu avuttomuus

Amerikkalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut ilmiötä, jota hän kutsuu nimellä opittu avuttomuus.

Seligman tutki alun perin koiria, jotka hän jakoi kolmeen ryhmään. Ensimmäiselle ryhmälle annettiin sähköiskuja, jotka koirat saivat kuitenkin loppumaan painamalla eräänlaista kytkintä. Toiselle ryhmälle annettiin myös sähköiskuja. Tällä ryhmällä sähköiskut kuitenkin jatkuivat riippumatta siitä, mitä koirat tekivät. Kolmas ryhmä oli verrokkiryhmä, jolle ei annettu sähköiskuja.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa koirat laitettiin tilaan, jossa heille annettiin jälleen sähköiskuja. Koirat pystyivät kuitenkin pakenemaan tilasta varsin helposti hyppäämällä matalahkon aidan yli.

Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän koirat, toisin sanoen koirat, jotka olivat aiemmin onnistuneet lopettamaan sähköiskut omalla käytöksellään, sekä koirat, joille ei aiemmin ollut annettu sähköiskuja, hyppäsivät nopeasti aidan yli ja pakenivat. Sen sijaan koirat, jotka aiemmin eivät olleet pystyneet vaikuttamaan kokemuksiinsa, jäivät tilaan ja kävivät ulisten makaamaan maahan. Ne olivat oppineet avuttomiksi.

Seligmanin myöhemmät tutkimukset vahvistivat havainnon myös ihmisillä: jos emme joskus saavuta haluamaamme lopputulosta, päädymme hyvin nopeasti uskomaan, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme. Opimme avuttomiksi. Tämä taas johtaa passiivisuuteen tai jopa depressioon.

Minkälainen koira sinä tunnet olevasi?

Gradu tekstilajina

Olen viime aikoina pohtinut tekstilajin merkitystä kirjoittamisessa eri näkökulmista (esimerkiksi täällä ja täällä). Tekstilaji ja sen hahmottaminen ovat tärkeitä asioita myös jokaiselle graduntekijälle. Kehottaisin jokaista esimerkiksi käyttämään hieman aikaa siihen, että pohtii gradun kirjoittamista näiden kysymysten valossa.

Gradu on monella tavalla mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen tekstilaji. Siinä on muutama erityispiirre, jotka vaikuttavat gradun kirjoittamiseen hyvin paljon. Omalta osaltaan ne myös vaikuttavat siihen, että gradun kirjoittaminen on usein vaikeaa.

Seuraavassa on lueteltu viisi gradulle ominaista piirrettä, jotka olisi tärkeä huomioida:

1) Gradu kirjoitetaan vain kerran
Gradun tekeminen on ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa kerta, kun kirjoitamme kyseistä tekstilajia. Silti gradu arvioidaan ja sen sosiaalinen merkitys on suuri.

Monet muutkin opiskeluun liittyvät tekstilajit, esimerkiksi ylioppilaskokeen tekstilajit tai erilaiset opiskeluesseet, saattavat ensimmäisellä kerralla olla vaikeita toteuttaa. Ylioppilaskokeeseen valmistaudutaan lukiossa kuitenkin useamman vuoden ajan, ja myös muita opiskelutekstilajeja ehtii opintojen aikana “kokeilla” monta kertaa. Opinnäytettä kirjoittaessamme olemme kuitenkin aina noviiseja.

2) Gradun tekemiseen varattu aika ei riitä siihen, että perehtyy kunnolla graduun tekstilajina
Kaikkiin tekstilajeihin perehtyminen vie oman aikansa, ja tekstilajin kunnollinen hallinta vie yleensä vuosia. Gradun tekemiseen on laskennallisesti varattu reilut puoli vuotta.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että graduntekijällä on usein gradun tekemisen jälkeenkin vasta orastava kuva siitä, millainen gradun pitäisi olla. Ehkä tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että tämä on väistämätön asia, ei siis esimerkiksi sinun lahjattomuudestasi johtuva seikka.

3) Graduntekijät ovat aika harvoin edes lukeneet kirjoittamansa tekstilajin edustajia
En tarkoita, että graduja pitäisi koko ajan olla lukemassa. Silti omaa kirjoittamista auttaa, jos edes nopeasti tutustuu jokuseen muuhun graduun. Apuna voi käyttää näitä kysymyksiä.

Harva alkaa kirjoittaa esimerkiksi romaania ilman, että on koskaan sellaista lukenut. Gradun kohdalla moni yrittää jostain syystä toimia juuri näin.

4) Ohjaajalle gradu on tekstilajina arkipäiväinen, graduntekijälle ainutlaatuinen
Gradun vieraus tekstilajina saattaa ohjaustilanteessa unohtua ohjaajalta. Hän voi olettaa graduntekijän ymmärtävän tekstilajin erityispiirteet ja käytännössä myös arvioi onnistumista tekstilajin kriteerien toteutumisen valossa. Graduntekijänä sinun tehtäväsi on siis kysyä rohkeasti kysymyksiä. Jos et hahmota jotain oleellista graduusi liittyen, kysy.

5) Gradun yleisö on varsin eriskummallinen
Käytännössä gradun lukee ohjaaja ja ehkäpä toinen arvostelija. Joskus sen lukee joku sukulainen tai toinen opiskelija. Gradu on käytännössä siis luokkahuonetekstilaji: se kirjoitetaan opettajalle. Luokkahuonetekstilajit eivät usein kuitenkaan ole erityisen motivoivia kirjoittajalle.

Gradu on luokkahuonetekstilajien huipentuma: useamman kuukauden tai jopa vuoden projekti, jonka lukee vain opettaja ja joka kirjoitetaan usein vain siksi, että opintovaatimuksissa käsketään tekemään niin. Ymmärrän, jos tämä ei aina motivoi.

Mietipä siis itse, miten voisit tehdä gradun kirjoittamisesta mielekästä ja motivoivaa.

Onko gradunohjaus terapiaa?

Helsingin Sanomat uutisoi syyskuussa, että joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista:

Jatkuva ylirasitus piinaa korkeakoulu- opiskelijoita

Peräti joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. He tuntevat olevansa jatkuvasti ylirasittuneita.

Opiskelijat tuntevat, että opinnoista on vaikea saada otetta. Joka viidennen mielestä tulevaisuus on synkkä, ja mieli on onneton tai masentunut.

Yliopisto-opiskelijoista noin 15 prosenttia on käyttänyt Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mielenterveyspalveluita. Näiden opiskelijoiden ongelmat ovat vuosi vuodelta vaikeampia. Joka toisen YTHS:n mielenterveyspotilaan opiskelukyky on alentunut tai he ovat olleet jo kyvyttömiä opiskelemaan, kun ovat hakeutuneet hoitoon.

HS – Elämä & Terveys 21.9.2009

Näiden masentavien tilastojen taustalla on monenlaisia syitä. Opintojen alkuvaiheeseen liittyy erilaisia aikuistumiseen liittyviä paineita: omaan asuntoon tai toiselle paikkakunnalle muuttaminen, omasta taloudesta huolehtiminen sekä esimerkiksi seurusteluun liittyvät odotukset ja paineet. Myöhemmin opintojen aikana ongelmia taas saattaa aiheuttaa epävarmuus oman alan sopivuudesta ja ylipäätään tulevaisuudesta. Lisäksi voi olla vaikea olla välittämättä opintojen suorittamiseen liittyvistä tehokkuusvaatimuksista.

Olen opiskellut jatko-opintojeni osana yliopistopedagogiikkaa Helsingin yliopistossa. Molempien käymieni koulutusten aikana keskusteluissa on noussut esille kysymys: “Onko ohjaus terapiaa, ja pitäisikö ohjaajan olla terapeutti?” Molemmilla kerroilla keskustelun lopputulos on ollut sama: ohjaus ei ole terapiaa, koska ohjaajilla ei ole siihen koulutusta eikä yleensä resursseja. Vastauksesta huolimatta teemaan palataan toistuvasti. Tämä on mielestäni selkeä osoitus siitä, että yliopistolliseen ohjaukseen kyllä kohdistuu myös opiskelijoiden elämänhallintaan ja mielenterveyteen liittyviä paineita.

Kirjoittamisen ongelmia tutkinut psykologi Robert Boice on korostanut, että aina kirjoittamisen ongelmien taustalla ei suinkaan ole mielenterveyden ongelmia. Hänen mukaansa monet opiskelijoiden kirjoittamiseen liittyvät ongelmat ovat ratkaistavissa puhtaasti kirjoituksen ohjauksen puitteissa: ehkäpä opiskelijan työskentelytavat eivät ole toimivia, tai ehkäpä opiskelijan käsitys graduprosessista on virheellinen. Silti on selvää, että jos opiskelija kärsii todellisista psyykkisistä ongelmista, kehotus tarkentaa tutkimuskysymystä tai lukea lisää lähdekirjallisuutta ei auta.

Mistä ratkaisu?

Mitä ohjaaja sitten voi tehdä? Vaikka ohjaaja ei ole terapeutti, jonkinlaista herkkyyttä opiskelijan ongelmia kohtaan vaaditaan. Ongelmaton opiskelija, joka pystyy suoraviivaisesti toteuttamaan ohjaajan antamat ohjeet, on tietysti ohjaajan kannalta ihanteellinen mutta harvemmin todellisuutta. Ja vaikka ohjaaja ei ole terapeutti, perehtyminen esimerkiksi terapioita käsittelevään kirjallisuuteen voisi auttaa tunnistamaan ja diagnosoimaan opiskelijoiden ongelmia.

Entä mitä opiskelija sitten voi omalta osaltaan tehdä? Rohkaisisin jokaista ottamaan vastuuta omasta tilanteestaan ja omasta tilastaan. Ahdistuneena tai masentuneena se ei tietenkään ole helppoa, eikä meidän kulttuurimmekaan erityisemmin rohkaise henkilökohtaisen vastuun kantamiseen. Yleensä osaamme lähinnä syyllistää itseämme, ja se ei ole sama asia. Silloin, kun emme syyllistä itseämme, on puolestaan helpompaa etsiä syytä muista tai odottaa ratkaisua muilta.

Vastuun ottaminen tarkoittaa ongelmien kohdalla lähinnä sitä, että lopettaa todellisuuden kieltämisen ja pyrkii etsimään apua. Erilaisia apua tarjoavia tahoja kyllä on, mutta ensimmäinen askel täytyy ottaa itse. Ohjaajan lisäksi ja sijasta sinua voivat auttaa esimerkiksi yksityiset terapeutit, YTHS:n mielenterveyspalvelut, Nyyti ry ja oppilaitosten opintopsykologit.

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat joka tapauksessa todellisuutta. Ehkäpä niiden pitäisi olla myös entistä avoimemmin osa ohjaamisesta käytävää keskustelua, käytiin tuota keskustelua sitten julkisesti tai yksityisesti.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »