Haastattelu: Tutkimusta gradunohjauksesta

Oma väitöskirjatutkimukseni liittyy myös gradun tekemiseen, tarkemmin sanottuna gradunohjauksen vuorovaikutukseen. Teen väitöskirjaani osana dosentti Sanna Vehviläisen johtamaa hanketta Ohjauskäytänteet yliopistopedagogiikassa – keskustelunanalyyttinen tutkimus ohjausvuorovaikutuksesta.

Seuraavassa haastattelussa Sanna kertoo hieman tutkimushankkeesta ja sen tuloksista. Paljon kiitoksia Sannalle haastattelusta!

1) Kerrotko hieman tutkimushankkeen taustasta. Miksi gradunohjausta kannattaa tutkia? Mitä tutkimuksella tavoitellaan?

Tutkimuksessa etsitään ja analysoidaan rutinoituneita, tavanomaisia mutta vähän tiedostettuja keskustelun toimintatapoja, joiden kautta ohjaustilanteet arjessa rakentuvat.

Ohjauskeskustelu on perinteinen tapa ohjata. Sitä ei yleensä mielletä “työvälineeksi” tai “oppimisympäristöksi”, vaikka juuri siten se kannattaisi nähdä. Ohjauskeskustelu on hyvä keino ja toimintatapa, kunhan tiedetään mihin sitä käytetään, millaiset mahdollisuudet se tarjoaa ja mitä se osapuolilta edellyttää.

Ohjauskeskustelun kehittäminen on toistaiseksi ollut vaikeaa, koska monet sen käytännöt ovat epämuodollisia ja heikosti tiedostettuja. Toisin kuin vaikkapa joihinkin auttamistyön muotoihin ei akateemiseen ohjaukseen perinteisesti kuulu kovin selvää ammattimaista näkemystä siitä, millä tavoin olisi keskusteltava ja millainen vuorovaikutus olisi oppimisen kannalta hyödyllisintä.

Ohjauksen kehittäminen onnistuu parhaiten, kun ensin opitaan tuntemaan olemassa olevia rutiineja ja ymmärretään, millä tavoin ne toimivat ja millä tavoin ne toimittavat erilaisia institutionaalisia tehtäviä. Monesti pienetkin oivallukset siitä, mitä keskusteluissa ja vuorovaikutuksessa tapahtuu, auttavat tekemään ohjausta toimivammaksi.

2) Mikä on kiinnostavinta gradunohjauksen tutkimisessa?

Sovellan tutkimuksessa keskustelunanalyysiä, jossa tarkastellaan videonauhoitteiden avulla sitä, miten kasvokkaiset tilanteet sekä puhe ja toiminta niissä rakennetaan yhdessä hetki hetkeltä. Innostavaa on ensinnäkin ylipäänsä uppoutua inhimillisen vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen rikkauteen ja samalla löytää niistä järjestystä ja rutiineja.

Palkitsevinta kuitenkin on, kun tutkittavana olevan toiminnan harjoittajat eli ohjaajat ja opiskelijat tunnistavat omia toimintatapojaan ja saavat havaintojeni avulla paremman otteen siitä mitä tekevät. Näitä kokemuksia on tullut, kun olen vienyt eri tilanteisiin tutkimustuloksiani esimerkiksi neuvomisesta ja kysymisestä tai huolien ja valitusten käsittelystä ohjaustilanteissa.

Viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa se, miten ihmiset ylipäänsä löytävät yhteisen kohteen tai tavoitteen toiminnalleen – tai miten se joskus jää löytymättä. Olen myös alkanut kiinnostua niistä monenlaisista välineistä, joita ihmiset – joko suunnitelmallisesti tai sitten aivan huomaamattaan – käyttävät saadakseen toisensa ymmärtämään ajatuksiaan. Erilaiset tekstit, suttupaperit ja piirrokset ja ovat alkaneet tuntua tärkeiltä vuorovaikutuksen “osapuolilta”, samoin elehtiminen ja ilmeet.

Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen viehätys on varmaankin sen kyvyssä nostaa
konkreettisella tavalla esiin niin sanottua hiljaista tietoa – asioita joita teemme ja osaamme,
vaikkemme osaa selittää miten.

3) Olisiko tutkimuksen perusteella mahdollista muotoilla neuvoja graduntekijöille?

Mieti tavoitteitasi opinnäytteeseen liittyen. Mitä haluat oppia? Mitä opinnäyte sinulle merkitsee? Kerro tavoitteistasi ohjaajallesikin ja kerro myös niiden muuttumisesta. Yritä ylipäätään tuoda avoimesti esille asioita, joiden katsot vaikuttavan työskentelyysi.

Suunnittele ohjaustilannetta etukäteen ja kerro ohjaajalle, millaiset asiat mielestäsi olisi tärkeätä saada keskusteluun. Mieti etukäteen millaisten asioiden käsittely veisi juuri nyt asioita eteenpäin. Yritä myös itse miettiä ratkaisuja ongelmiisi.

Voit kysyä ohjaajaltasi paitsi opinnäytteen tekemiseen, myös työskentelyprosessiin, ohjauskäytäntöihin ja yhteydenpitoon liittyviä asioita. Hän ei ehkä tule ajatelleeksi, mitkä kaikki asiat ovat sinulle uusia tai epäselviä. Tärkeätä on, että löydätte yhteisen ymmärryksen siitä, mitä ohjauskeskustelun avulla ollaan tekemässä.

Vastuu ohjaustilanteen onnistumisesta on molempien osapuolten harteilla – sinun ja ohjaajasi. Aikataulut, tekstien lähettäminen ja niiden lukeminen sovitusti sekä vastaavat yhteiset sopimukset ovat yksi (vaikkakaan ei ainoa) tärkeä edellytys yhteisen toiminnan onnistumiselle.

On hyvä jos sinulla on ohjaajalta kysyttävää. Kysymyksesi kertovat hänelle prosessistasi, siitä mitä ajattelet ja miten asioita ymmärrät. Hän ei välttämättä kuitenkaan aina vastaa, kuten odotat. Ohjaaja kertoo näkemyksensä, jotta oppisit ja prosessisi etenisi, ei siksi että hän ratkoisi työsi ongelmat puolestasi. Jos hän vastaa kysymykseesi kysymyksellä, tarkoitus on tukea pohdintaasi!

Jos et ymmärrä jotain, mitä ohjaaja sanoo, kerro se hänelle. Varmistu, että teillä on yhteinen näkemys siitä, miten prosessia ohjaustilanteen jälkeen jatketaan.

Jos ohjaaja antaa perusteellista kritiikkiä, yritä ensin miettiä ymmärrätkö, miksi hän antaa sen. Jos et ymmärrä, kysy uudestaan. Mieti vasta sitten, millaisia toimintavaihtoehtoja kritiikistä seuraa. Jos keskityt pelkästään torjumaan kritiikkiä, menetät mahdollisuuden oivaltaa jotain uutta.

Jos pohdit, kannattaakohan sitä tai tätä askarruttavaa asiaa mainita – kannattaa!

Sinä olet opinnäyteprosessisi keskeinen toimija ja opinnäyte on SINUN työsi. Ohjaaja on yksi monista resursseista, joita on käytössäsi!

Tweet This Post Post to Facebook

Onko gradunohjaus terapiaa?

Helsingin Sanomat uutisoi syyskuussa, että joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista:

Jatkuva ylirasitus piinaa korkeakoulu- opiskelijoita

Peräti joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. He tuntevat olevansa jatkuvasti ylirasittuneita.

Opiskelijat tuntevat, että opinnoista on vaikea saada otetta. Joka viidennen mielestä tulevaisuus on synkkä, ja mieli on onneton tai masentunut.

Yliopisto-opiskelijoista noin 15 prosenttia on käyttänyt Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mielenterveyspalveluita. Näiden opiskelijoiden ongelmat ovat vuosi vuodelta vaikeampia. Joka toisen YTHS:n mielenterveyspotilaan opiskelukyky on alentunut tai he ovat olleet jo kyvyttömiä opiskelemaan, kun ovat hakeutuneet hoitoon.

HS – Elämä & Terveys 21.9.2009

Näiden masentavien tilastojen taustalla on monenlaisia syitä. Opintojen alkuvaiheeseen liittyy erilaisia aikuistumiseen liittyviä paineita: omaan asuntoon tai toiselle paikkakunnalle muuttaminen, omasta taloudesta huolehtiminen sekä esimerkiksi seurusteluun liittyvät odotukset ja paineet. Myöhemmin opintojen aikana ongelmia taas saattaa aiheuttaa epävarmuus oman alan sopivuudesta ja ylipäätään tulevaisuudesta. Lisäksi voi olla vaikea olla välittämättä opintojen suorittamiseen liittyvistä tehokkuusvaatimuksista.

Olen opiskellut jatko-opintojeni osana yliopistopedagogiikkaa Helsingin yliopistossa. Molempien käymieni koulutusten aikana keskusteluissa on noussut esille kysymys: “Onko ohjaus terapiaa, ja pitäisikö ohjaajan olla terapeutti?” Molemmilla kerroilla keskustelun lopputulos on ollut sama: ohjaus ei ole terapiaa, koska ohjaajilla ei ole siihen koulutusta eikä yleensä resursseja. Vastauksesta huolimatta teemaan palataan toistuvasti. Tämä on mielestäni selkeä osoitus siitä, että yliopistolliseen ohjaukseen kyllä kohdistuu myös opiskelijoiden elämänhallintaan ja mielenterveyteen liittyviä paineita.

Kirjoittamisen ongelmia tutkinut psykologi Robert Boice on korostanut, että aina kirjoittamisen ongelmien taustalla ei suinkaan ole mielenterveyden ongelmia. Hänen mukaansa monet opiskelijoiden kirjoittamiseen liittyvät ongelmat ovat ratkaistavissa puhtaasti kirjoituksen ohjauksen puitteissa: ehkäpä opiskelijan työskentelytavat eivät ole toimivia, tai ehkäpä opiskelijan käsitys graduprosessista on virheellinen. Silti on selvää, että jos opiskelija kärsii todellisista psyykkisistä ongelmista, kehotus tarkentaa tutkimuskysymystä tai lukea lisää lähdekirjallisuutta ei auta.

Mistä ratkaisu?

Mitä ohjaaja sitten voi tehdä? Vaikka ohjaaja ei ole terapeutti, jonkinlaista herkkyyttä opiskelijan ongelmia kohtaan vaaditaan. Ongelmaton opiskelija, joka pystyy suoraviivaisesti toteuttamaan ohjaajan antamat ohjeet, on tietysti ohjaajan kannalta ihanteellinen mutta harvemmin todellisuutta. Ja vaikka ohjaaja ei ole terapeutti, perehtyminen esimerkiksi terapioita käsittelevään kirjallisuuteen voisi auttaa tunnistamaan ja diagnosoimaan opiskelijoiden ongelmia.

Entä mitä opiskelija sitten voi omalta osaltaan tehdä? Rohkaisisin jokaista ottamaan vastuuta omasta tilanteestaan ja omasta tilastaan. Ahdistuneena tai masentuneena se ei tietenkään ole helppoa, eikä meidän kulttuurimmekaan erityisemmin rohkaise henkilökohtaisen vastuun kantamiseen. Yleensä osaamme lähinnä syyllistää itseämme, ja se ei ole sama asia. Silloin, kun emme syyllistä itseämme, on puolestaan helpompaa etsiä syytä muista tai odottaa ratkaisua muilta.

Vastuun ottaminen tarkoittaa ongelmien kohdalla lähinnä sitä, että lopettaa todellisuuden kieltämisen ja pyrkii etsimään apua. Erilaisia apua tarjoavia tahoja kyllä on, mutta ensimmäinen askel täytyy ottaa itse. Ohjaajan lisäksi ja sijasta sinua voivat auttaa esimerkiksi yksityiset terapeutit, YTHS:n mielenterveyspalvelut, Nyyti ry ja oppilaitosten opintopsykologit.

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat joka tapauksessa todellisuutta. Ehkäpä niiden pitäisi olla myös entistä avoimemmin osa ohjaamisesta käytävää keskustelua, käytiin tuota keskustelua sitten julkisesti tai yksityisesti.

Tweet This Post Post to Facebook