Kirjoita surkea gradu
by Kimmo on January 27, 2010
in psykologia
Gradun tekemisestä ja ohjaamisesta useamman kirjan kirjoittanut ja Maisterihautomon vetäjänä pitkään työskennellyt Juha Hakala on joissain yhteyksissä kehottanut kirjoittamaan surkean gradun.
Kuka tahansa pystyy kirjoittamaan surkean gradun. Pitäisikö sinunkin kirjoittaa aivan surkea gradu?
Tweet This Post
Post to Facebook
Maisterihautomo lopetusuhan alla

Kuva: bazylek100 (Flickr)
Jyväskylän yliopiston alainen, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa toimiva Maisterihautomo on jäämässä ilman rahoitusta. Käytännössä rahoituksen loppuminen tarkoittaisi myös toiminnan loppumista.
Maisterihautomo on toiminut vuodesta 1997 lähtien. Sen suojissa on valmistunut vuosittain noin 60 kesken jäänyttä gradua eri yliopistoista. Nyt Opetusministeriö on lakkauttamassa hautomon rahoituksen.
Maisterihautomon toiminta on perustunut nopeaan ohjaukseen ja palautteeseen prosessin alkuvaiheessa. Gradun tekemisen käynnistyttyä graduntekijä siirtyy hakemaan ohjausta yhä enemmän omalta ainelaitokseltaan.
Maisterihautomon tarjoama ohjaus on todennäköisesti ollut monille täysin korvaamatonta. Myös tulokset ovat olleet hyviä. Tuntuukin aivan järjettömältä, että toimintaa ei enää rahoitettaisi. Ehkäpä Maisterihautomon olemassaolo ja hyvät tulokset ovat joillekin ikävä muistutus siitä, että gradujen ohjaus on muualla välillä hyvin toimimatonta.

