Keskustelu käynnissä!

by on joulukuu 12, 2011
in Uutiset

Kuva: Bruce Tuten (Flickr)

Tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneet, että Gradutakuun keskustelualue voi paremmin kuin hyvin!

Keskustelualue löytyy vanhasta tutusta osoitteesta ja myös tuolta sivun yläreunasta, mutta se on toteutettu kokonaan uudella tekniikalla. Tässä on hyvät ja huonot puolensa.

Hyviä puolia on se, että tekniikka toimii nyt kuin rasvattu. Huonoa on tietysti se, että vanhoja viestejä ei ollut (ainakaan vielä) mahdollista siirtää uudelle alueelle. Joudumme siis aloittamaan tyhjältä pöydältä. Toisaalta Chipe tuolla alueella jo pohdiskeli, että siinä on samalla myös jotain armollista…

Aika moni on viime viikkoina täällä blogin puolella kertonut, kuinka tärkeää keskustelualueella saatu tuki ja rohkaisu oli heidän gradujensa valmistumisessa. Tule kokemaan se itse.

Gradutakuu yhä hakkereiden kohteena

by on joulukuu 2, 2011
in Uutiset

Kuva: lydiashiningbrightly (Flickr)

Gradutakuun ongelmat ulkomaalaisten hakkeroijien kanssa jatkuvat. Palautin tällä viikolla keskustelualueen käyttöön, ja lähes välittömästi sen jälkeen sivustolle tunkeuduttiin uudestaan.

Jouduin poistamaan ja asentamaan koko sivuston taas uudestaan. Keskustelualue on nyt kokonaan pois käytöstä, pysyvästi. Hakkeroijat pääsevät sen kautta sisään sivustolle, eikä sitä näin ollen voi käyttää.

Minun tietooni ei ole tullut merkkejä siitä, että hakkerointi olisi varsinaisesti kohdistunut sivustomme käyttäjiin. Sivustolle on asennettu haittaohjelma, joka tekeytyy amerikkalaisen Chase-pankin kotisivuksi ja yrittää kalastella tuon pankin asiakkaiden verkkotunnuksia.

Noin asioiden mittakaavaa havainnollistaakseni voin kertoa, että Chase-pankki on Yhdysvaltojen neljän suurimman pankin joukossa ja sen vuotuinen liikevaihto on 58 miljardia dollaria (luit oikein, miljardia). Siitä todennäköisesti johtuu hakkeroijien sinnikkyys pienen sivustomme suhteen. Vielä ei kuitenkaan ole näkynyt CIA:n agentteja minun kotiovellani…

Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja lähettänyt tiedot murrosta myös Chase-pankkiin, mutta kummastakaan suunnasta ei olla oltu minuun yhteydessä.

Pahoittelen omasta puolestani murheita, joita erityisesrti keskustelualueelle muodostuneelle yhteisölle on tullut. Pidän nyt muutaman päivän lomaa ja palaan sitten toivottavasti uusin voimin pystyttämään kokonaan uutta keskustelualuetta.

Gradutakuu hakkeroinnin kohteena

by on marraskuu 16, 2011
in Uutiset

Kuva: altemark (Flickr)

Gradutakuu-sivusto on joutunut marraskuun aikana hakkeroinnin kohteeksi. Sain tästä tiedon 16.11.2011 sivuston webhotellin palveluntarjoajalta.

Sivustolle oli asennettu haittaohjelma, jota on mahdollisesti käytetty jonkinlaiseen phishing-toimintaan eli verkkourkintaan kokonaan toisen sivuston asiakkaille.

Hakkeroinnin ensisijainen tavoite ei minun saamieni tietojen mukaan ole ollut urkkia käyttäjätunnuksia ja salasanoja Gradutakuu-sivustolta, mutta rekisteröityneiden käyttäjien sähköpostiosoitteet ja salasanat ovat saattaneet päätyä väärille teille. Jos siis olet rekisteröitynyt Gradutakuun keskustelualueelle, suosittelen sähköpostin salasanan vaihtamista välittömästi.

Viime aikoina näistä hakkeroinneista on uutisoitu aika paljon, joten omat salasanat kannattaa vaihtaa muutenkin ja oman tietokoneen virustorjunta kannattaa päivittää.

Gradutakuu-sivustolle on palautettu nyt tietokannat lokakuun loppupuolelta, joten jokunen sen jälkeen tullut kommentti on kadonnut blogista. Voi kuitenkin kestää aika kauan, ennen kuin saan sivuston jotakuinkin ennalleen.

Keskustelualueen kohtalo on tätä kirjoittaessani epäselvä. On mahdollista tai jopa todennäköistä, että keskustelualue on se suunta, josta sivustoon on tunkeuduttu. En tässä vaiheessa myöskään tiedä, miten keskustelualueen viestit on palautettavissa (tallella ne kyllä ovat).

Keskustelualue on ollut pienelle aktiiviryhmälle tärkeä keskustelukanava, mutta sen tulevaisuutta on pakko miettiä nyt kriittisesti. Purkakaa sydäntänne tässä vaiheessa tänne blogiin!

Edit 17.11.2011 klo 12:14:
Rekisteröityneille käyttäjille on tänään lähetetty sähköpostina tiedote tietomurrosta ja kehotus vaihtaa salasanat.

Olin myös puhelimitse yhteydessä Keskusrikospoliisiin, josta kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Tein siis rikosilmoituksen.

En osaa sanoa, millaisiin toimenpiteisiin se johtaa. Tutkittavana on tällä hetkellä useita isoja tietomurtoja. En osaa myöskään sanoa, onko tälle sivustolle tehdyllä tietomurrolla yhteyttä muihin viime aikoina uutisoituihin murtoihin.

Tohtoritakuu

by on tammikuu 18, 2011
in Verkkokeskustelua

Kuva: JAGwired (Flickr)

Vaikka Gradutakuu on ensisijaisesti suunnattu gradun kirjoittajille, todistettavasti myös moni väitöskirjan tekijä on salaa lueskellut blogin artikkeleita. Jatko-opiskelijoiden tarpeita varten Gradutakuun keskustelualueella on jo jonkin aikaa ollut uusi alue, Tohtoritakuu.

Nimensä mukaisesti Tohtoritakuussa keskitytään jatko-opiskelun ja väitöskirjan tekemisen kysymyksiin. Tavoitteena on auttaa meitä väitöskirjan tekijöitä saamaan opinnäytteemme valmiiksi. Toistaiseksi palstalla on keskusteltu esimerkiksi deadlinen tärkeydestä. Suosituksi taitaa muodostua myös päiväkirjamainen tapa raportoida oman työskentelyn etenemistä.

Ottaisimme mielellämme joukkoomme lisää väitöskirjan tekijöitä! Tohtoritakuun viestejä voi lukea ja keskusteluun voi osallistua rekisteröitymällä keskustelualueelle. Se on hyvin helppoa ja hyvin kivaa!

P.S. Erityiskiitos Vaulalle mainiosta keskustelualueen nimestä!

Tehtävälistalla tehoa työskentelyyn

Kuva: karindalziel (Flickr)

Yksinkertainen tehtävälista voi toisinaan olla tehokas tapa edistää omaa työskentelyä ja tehtävien hallintaa.

Tehtävälistan laatimisessa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin se pakottaa hahmottamaan työskentelyä konkreettisiksi tehtäviksi. “Kirjoita gradu” ei ole kovin hyvä tehtävä listalle lisättäväksi. “Kirjoita alaluku 1.2 (= yksi sivu)” tai “Lue Laineen artikkeli” ovat sen sijaan paljon parempia.

Toinen hyödyllinen puoli tehtävälistassa liittyy tietysti siihen, että tehtyjen tehtävien yliviivaaminen listalta on yksinkertaisesti erittäin tyydyttävää! Pelkkä listan olemassaolo voi siis motivoida työskentelyyn. Samalla omaa edistymistä voi tarkastella ihan omin silmin.

Tehtävälistalle voi hahmotella graduntekoon liittyviä tehtäviä, mutta graduntekoa voi tukea sekin, että kirjaa ylös muuhun elämään liittyvät tehtävät. Kun kirjaa ostoslistalle tulevat asiat heti ylös, voi ne sitten unohtaa ja palata gradun pariin.

Erityisen tehokasta voi olla se, että tekee tehtävälistastaan julkisen. Esimerkiksi Gradutakuun keskustelualueella lyyra ja Tiina-Liisa ovat viime päivinä vertailleet tehtävälistojaan ja saaneet myös aika paljon aikaiseksi.

Tehtävälista ei tietenkään vaadi hienoa teknologiaa toimiakseen. Tehtävälistan voi raapustaa vihkoon, suttupaperille tai vaikkapa omaan tekstitiedostoon tietokoneelle. Hyvä tietokonesovellus voi kuitenkin auttaa. Mainio ohjelma tähän tarkoitukseen on esimerkiksi Ta-da List.

Ta-da List on erittäin yksinkertainen, toimiva ja ilmainen ohjelma tehtävälistojen hallintaan. Se ei tietenkään ole paperin tavoin kannettava, mutta toisaalta sen avulla voi tehtävät helposti jakaa eri listoille. Tehtäviä voi myös vaivattomasti muokata ja järjestää uudelleen.

Kokeilepa, olisiko yksinkertaisesta tehtävälistasta apua sinun gradussasi. Testaa Ta-da ja tule keskustelualueelle sitoutumaan tehtäviisi!

Seuraava sivu »