Haastattelu: Tutkimusta gradunohjauksesta

Oma väitöskirjatutkimukseni liittyy myös gradun tekemiseen, tarkemmin sanottuna gradunohjauksen vuorovaikutukseen. Teen väitöskirjaani osana dosentti Sanna Vehviläisen johtamaa hanketta Ohjauskäytänteet yliopistopedagogiikassa – keskustelunanalyyttinen tutkimus ohjausvuorovaikutuksesta.

Seuraavassa haastattelussa Sanna kertoo hieman tutkimushankkeesta ja sen tuloksista. Paljon kiitoksia Sannalle haastattelusta!

1) Kerrotko hieman tutkimushankkeen taustasta. Miksi gradunohjausta kannattaa tutkia? Mitä tutkimuksella tavoitellaan?

Tutkimuksessa etsitään ja analysoidaan rutinoituneita, tavanomaisia mutta vähän tiedostettuja keskustelun toimintatapoja, joiden kautta ohjaustilanteet arjessa rakentuvat.

Ohjauskeskustelu on perinteinen tapa ohjata. Sitä ei yleensä mielletä ”työvälineeksi” tai ”oppimisympäristöksi”, vaikka juuri siten se kannattaisi nähdä. Ohjauskeskustelu on hyvä keino ja toimintatapa, kunhan tiedetään mihin sitä käytetään, millaiset mahdollisuudet se tarjoaa ja mitä se osapuolilta edellyttää.

Ohjauskeskustelun kehittäminen on toistaiseksi ollut vaikeaa, koska monet sen käytännöt ovat epämuodollisia ja heikosti tiedostettuja. Toisin kuin vaikkapa joihinkin auttamistyön muotoihin ei akateemiseen ohjaukseen perinteisesti kuulu kovin selvää ammattimaista näkemystä siitä, millä tavoin olisi keskusteltava ja millainen vuorovaikutus olisi oppimisen kannalta hyödyllisintä.

Ohjauksen kehittäminen onnistuu parhaiten, kun ensin opitaan tuntemaan olemassa olevia rutiineja ja ymmärretään, millä tavoin ne toimivat ja millä tavoin ne toimittavat erilaisia institutionaalisia tehtäviä. Monesti pienetkin oivallukset siitä, mitä keskusteluissa ja vuorovaikutuksessa tapahtuu, auttavat tekemään ohjausta toimivammaksi.

2) Mikä on kiinnostavinta gradunohjauksen tutkimisessa?

Sovellan tutkimuksessa keskustelunanalyysiä, jossa tarkastellaan videonauhoitteiden avulla sitä, miten kasvokkaiset tilanteet sekä puhe ja toiminta niissä rakennetaan yhdessä hetki hetkeltä. Innostavaa on ensinnäkin ylipäänsä uppoutua inhimillisen vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen rikkauteen ja samalla löytää niistä järjestystä ja rutiineja.

Palkitsevinta kuitenkin on, kun tutkittavana olevan toiminnan harjoittajat eli ohjaajat ja opiskelijat tunnistavat omia toimintatapojaan ja saavat havaintojeni avulla paremman otteen siitä mitä tekevät. Näitä kokemuksia on tullut, kun olen vienyt eri tilanteisiin tutkimustuloksiani esimerkiksi neuvomisesta ja kysymisestä tai huolien ja valitusten käsittelystä ohjaustilanteissa.

Viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa se, miten ihmiset ylipäänsä löytävät yhteisen kohteen tai tavoitteen toiminnalleen – tai miten se joskus jää löytymättä. Olen myös alkanut kiinnostua niistä monenlaisista välineistä, joita ihmiset – joko suunnitelmallisesti tai sitten aivan huomaamattaan – käyttävät saadakseen toisensa ymmärtämään ajatuksiaan. Erilaiset tekstit, suttupaperit ja piirrokset ja ovat alkaneet tuntua tärkeiltä vuorovaikutuksen ”osapuolilta”, samoin elehtiminen ja ilmeet.

Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen viehätys on varmaankin sen kyvyssä nostaa
konkreettisella tavalla esiin niin sanottua hiljaista tietoa – asioita joita teemme ja osaamme,
vaikkemme osaa selittää miten.

3) Olisiko tutkimuksen perusteella mahdollista muotoilla neuvoja graduntekijöille?

Mieti tavoitteitasi opinnäytteeseen liittyen. Mitä haluat oppia? Mitä opinnäyte sinulle merkitsee? Kerro tavoitteistasi ohjaajallesikin ja kerro myös niiden muuttumisesta. Yritä ylipäätään tuoda avoimesti esille asioita, joiden katsot vaikuttavan työskentelyysi.

Suunnittele ohjaustilannetta etukäteen ja kerro ohjaajalle, millaiset asiat mielestäsi olisi tärkeätä saada keskusteluun. Mieti etukäteen millaisten asioiden käsittely veisi juuri nyt asioita eteenpäin. Yritä myös itse miettiä ratkaisuja ongelmiisi.

Voit kysyä ohjaajaltasi paitsi opinnäytteen tekemiseen, myös työskentelyprosessiin, ohjauskäytäntöihin ja yhteydenpitoon liittyviä asioita. Hän ei ehkä tule ajatelleeksi, mitkä kaikki asiat ovat sinulle uusia tai epäselviä. Tärkeätä on, että löydätte yhteisen ymmärryksen siitä, mitä ohjauskeskustelun avulla ollaan tekemässä.

Vastuu ohjaustilanteen onnistumisesta on molempien osapuolten harteilla – sinun ja ohjaajasi. Aikataulut, tekstien lähettäminen ja niiden lukeminen sovitusti sekä vastaavat yhteiset sopimukset ovat yksi (vaikkakaan ei ainoa) tärkeä edellytys yhteisen toiminnan onnistumiselle.

On hyvä jos sinulla on ohjaajalta kysyttävää. Kysymyksesi kertovat hänelle prosessistasi, siitä mitä ajattelet ja miten asioita ymmärrät. Hän ei välttämättä kuitenkaan aina vastaa, kuten odotat. Ohjaaja kertoo näkemyksensä, jotta oppisit ja prosessisi etenisi, ei siksi että hän ratkoisi työsi ongelmat puolestasi. Jos hän vastaa kysymykseesi kysymyksellä, tarkoitus on tukea pohdintaasi!

Jos et ymmärrä jotain, mitä ohjaaja sanoo, kerro se hänelle. Varmistu, että teillä on yhteinen näkemys siitä, miten prosessia ohjaustilanteen jälkeen jatketaan.

Jos ohjaaja antaa perusteellista kritiikkiä, yritä ensin miettiä ymmärrätkö, miksi hän antaa sen. Jos et ymmärrä, kysy uudestaan. Mieti vasta sitten, millaisia toimintavaihtoehtoja kritiikistä seuraa. Jos keskityt pelkästään torjumaan kritiikkiä, menetät mahdollisuuden oivaltaa jotain uutta.

Jos pohdit, kannattaakohan sitä tai tätä askarruttavaa asiaa mainita – kannattaa!

Sinä olet opinnäyteprosessisi keskeinen toimija ja opinnäyte on SINUN työsi. Ohjaaja on yksi monista resursseista, joita on käytössäsi!

Kolmen kuukauden vai laudaturin gradu?

Törmäsin sattumalta noin vuoden vanhaan artikkeliin Tampereen ylioppilaslehti Aviisin nettisivuilla. Siinä haastatellaan kahta graduntekijää. Heistä toinen teki gradun kolmessa kuukaudessa työpaikan saadakseen, ja toinen puolestaan yllätti itsensäkin saamalla gradustaan laudaturin. Artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Voit lukea sen täältä.

Uudessa Aviisissa taas on hyödyllistä luettavaa opintopsykologien toiminnasta Tampereen yliopistossa. Teemaa on sivuttu blogissani aiemmin täällä. Aviisin artikkelin voit puolestaan lukea täältä.

Kuukauden humanisti

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan ”Kuukauden humanisti”-sarjassa esitellään tiedekunnassa työskenteleviä tai opiskelevia ihmisiä. Tämän kuukauden humanisti olenkin minä.

Haastattelusta voit lukea opiskelu- ja gradukokemuksistani sekä myös siitä, miten esikoisen lähestyvä syntymä motivoi minut valmistumaan maisteriksi.

Haastattelu löytyy täältä.

Kimmon haastattelu Palmenian blogissa

Palmenian kirjoittajakoulutuksen blogissa haastatellaan Palmeniassa kirjoittamisen opettajana toimivia henkilöitä. Haastateltavina ovat olleet muiden muassa kirjailija Ranya Paasonen ja verkkokirjoittamisen kouluttaja Harri Paasio. Molemmilla on oikein hyviä huomioita kirjoittamisesta ja sen opiskelusta.

Tänään blogissa ilmestyi myös minun haastatteluni. Jos haluat lukea ajatuksiani kirjoittamisen opiskelusta ja opettamisesta sekä myös siitä, miksi emme joskus kirjoita, lue haastattelu täältä.

Palmenian kirjoittajakoulutuksesta löytyy tietoa täältä.

Haastattelu: Gradu verkkokeskusteluista

Gradutakuu-blogista voit jatkossa aina silloin tällöin lukea myös erilaisia haastatteluja. Ensimmäisenä haastateltavana on Aleksi Kuutio, jonka suomen kielen gradu valmistui keväällä 2009. Paljon kiitoksia Aleksille haastattelusta, ja valtavasti onnea valmistumisen johdosta!

1) Kerro hieman itsestäsi. Kuka olet ja mitä olet opiskellut?

Aleksi Kuutio. Palikat kohdallaan jo syntymästä lähtien (tarjoan muuten olusen sille, joka keksii uudenlaisen kuutioaiheisen vitsin). Tyypillinen opiskelija-harhailija. Aloitin opinnot aikoinaan geologian laitoksella, mutta parin vuoden jälkeen kirjoitusharrastukseni sai minut kiinnostumaan suomen kielestä ja hain opiskelijaksi.

Suomen kielen laitoksella kävin erityisesti kielikonsultoinnin ja tekstintutkimuksen kursseja. Sivuaineitani olivat viestintä ja viro. Lisäksi olen käynyt läpi sekalaisia kursseja monilta eri laitoksilta – ihan vain huvin vuoksi. Kielikonsultoinnin kursseista oli muuten erityisesti hyötyä, kun hain harjoittelijaksi kustantamoihin. Jos muuten haaveilee tiedetoimittajan tai -kustantajan urasta, niin kemian, fysiikan ja geologian kurssit eivät suinkaan ole haitaksi.

2) Mitä gradusi käsittelee?

Lyhyesti sanottuna tutkin Pelit-lehden verkkofoorumia ja institutionaalisuuden esiintymistä lukijoiden ja lehden tekijöiden välisessä keskustelussa.

Jos tarkempi vastaus kiinnostaa, niin:

Tutkin Pelit-lehden Pelit.fi-verkkofoorumia, joka on avoin ainoastaan lehden tilaajille. Keskustelufoorumi on hyvin tyypillinen internetin keskustelupalsta monine erilaisine ja luokiteltuine aihepiireineen ja keskustelu niissä on hyvin vapaata. Foorumilla on myös erillinen alue palautteelle.

Palautealueelle perustetaan aina jokaisen numeron ilmestymisen jälkeen uusi ketju, jossa lukijat voivat kertoa mielipiteensä kulloisestakin numerosta. Kyse ei ole pelkästään palautteesta vaan pikemmin keskustelusta, johon osallistuvat lukijoiden lisäksi niin toimituksen jäsenet kuin lehden avustajat.

Tutkin sitä, miten palauteosio eroaa foorumin muista keskustelualueista. Vaikka keskustelijat ovat samoja, niin eroja on paljon. Palauteketju on selvästi institutionaalisempi keskustelutilanne, jossa lukijoilla ja toimittajilla on selväpiirteiset ja melko pysyvät roolit.

3) Kerro hieman graduprosessistasi. Miten se eteni?

Kaoottisesti.

Viimeistään gradu on saanut minut hyväksymään sen tosiasian, että olen epäjärjestelmällinen ihminen. Aloitin suunnittelun jo varhain ja kävin aiheesta keskustelua professorin kanssa. Hyvä niin, sillä alkuperäinen aiheeni eli ”Pelit-lehden artikkelien laajeneminen lukijoiden ja tekijöiden välisessä verkkokeskustelussa” olisi ollut aivan liian laaja graduksi.

Varhaiset gradukeskustelut ovat tärkeitä, niillä voi välttää monta karikkoa. Kirjoitin ennen gradupiirin alkua jo viisitoista sivua raakatekstiä (josta graduun päätyi ehkä kaksi, mutta entä sitten). On hyvä, jos ennen gradupiiriä on jo tekstiä valmiina.

Itse gradupiiri oli erittäin antoisa. Sain paljon hyvää ja kannustavaa palautetta, vaikka yhtä tärkeää oli myös rakentava kritiikki. Tärkeää oli myös se, että gradupiiri toimi eräänlaisena testiryhmänä tekstilleni – suljettua ja peleihin keskittyvää verkkofoorumia ja sen käytänteitä on nimittäin vaikea avata ulkopuolisille.

Gradupiirin aikana ja jälkeen luin paljon kirjallisuutta sieltä täältä, mutta en saanut oikein mistään otetta. Alussa luettavaa tuntuu olevan niin valtavasti – ja onhan sitä, mutta ei kaikkea ole pakko lukea. Itse tajusin tämän vasta graduni loppumetreillä. Syksyllä 2008 olin saanut kasaan onnettoman vähän tekstiä – ehkä kolmekymmentä sivua – ja mietin, miten parantaa suoritustani.

Lopulta ”palkkasin” kaverini vahtimaan minua. Jos en joka viikko toimittaisi hänelle viittä uutta sivua (laadulla ei ollut väliä), saisin progressiivisesti kovenevan rangaistuksen. Parilla ensimmäisellä kerralla hintana oli olut, mutta myöhemmin rangaistuksina oli leffalippu, ravintolaillallinen ja lopulta vapaavalintainen lautapeli. Porkkana tepsi, ja sain syksyllä kirjoitettua suunnilleen neljäkymmentä sivua, ja jäin vain pari olutta auki.

Viime kevät oli sitten painajainen. Tekstiä oli reilusti yli gradun tarpeiden, mutta tekstin järjestäminen järkeväksi kokonaisuudeksi oli todella tuskallista. Kyllä se lopulta onnistui, mutta vain hyvien istumalihasten ansiosta – tietokoneruutua tuli nimittäin tuijotettua paljon.

4) Mikä gradun tekemisessä oli tyydyttävintä?

Uusien oivallusten tekeminen on aina kivaa. Se on vähän samanlaista iloa kuin saa matematiikasta oivaltaessaan viiden tunnin tahkoamisen jälkeen, että ”Hei, näinhän se menee!” Tosin gradua tehdessä oivallusten välissä saattaa helposti olla päivä- tai jopa viikkokausia.

Onnistunut rajaaminen on tyydyttävää (ja haastavaa). Siis se hetki, kun tajuaa, ettei gradun tarvitse olla yksityiskohtainen piirros kartanosta, vaan vain tyylikäs hahmotelma kartanon takkahuoneesta. Painiskelin rajausongelman kanssa koko graduni ajan, ja siksi ääriviivojen löytyminen oli itselleni hyvin nautinnollista.

Oman tekstin jäsentäminen järkeväksi kokonaisuudeksi on sekin väliin tuskallista, mutta ah, niin palkitsevaa.

5) Mikä gradun tekemisessä oli vaikeinta?

Tiedän, että ongelmat vaihtelevat hirveästi sekä tutkimuksen (ja tutkijan) luonteenlaadun ja valitun aiheen mukaan. Minulla oli kaksi selkeästi erottuvaa ongelmaa: metodin valinta ja aiheen rajaus.

Luin kiukusta kihisten erästä graduopasta, jossa vakuuteltiin, että metodin valinta on yleensä gradun helpoin osa. Ainakaan omalta osaltani tämä ei pitänyt paikkaansa. Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että tutkin verkkokeskusteluaineistoa, johon sopii yhtä lailla keskustelunanalyyttinen kuin myös tekstintutkimuksen välineistö.

Metodini selvisi minulle vasta, kun olin analysoinut tekstiä monin eri tavoin ja kirjoittanut yli puolet analyysiluvuista. Onneksi graduohjaajani osasi ohjata minua oikeaan suuntaan, toisin sanoen johonkin suuntaan, joka osoittautui lopulta hyväksi.

Aiheen rajaus oli kipupiste numero yksi. Graduni valmistui viime toukokuun alussa, mutta tein radikaalin suunnanmuutoksen ja rajauksen vielä maaliskuun puolivälissä. Ihan hullua! Kyllä siinä vaiheessa rajauksen pitää olla kunnossa.

Miettikää ihan oikeasti aikaisessa vaiheessa, mitä gradun laajuisessa työssä on mahdollista tutkia. Tietysti aina ei voi etukäteen tietää, miten gradu paisuu tai litistyy.

6) Jos tekisit gradusi uudestaan, mitä tekisit toisin?

Jos tekisin jotain toisin, myös lopputulos – johon olen itse asiassa aika tyytyväinen – olisi varmasti kovin toisenlainen. Toisaalta voisin tehdä monta asiaa toisella tapaa. Ensinnäkin lukisin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta enemmän jo ennen gradun aloittamista. Näin sekä aineiston että metodin valinta olisi helpompaa.

Pitäisin huolta siitä, että aihe olisi järkevämmin rajattu jo alkuvaiheessa. Nyt gradussani on yksi aivan turha alaluku ihan puhtaasti siitä syystä, että tein aiheeni lopullisen rajauksen vasta puolitoista kuukautta ennen työn palauttamista.

Pyrkisin luomaan itselleni voimakkaamman graduntekorutiinin jo alkuvaiheessa. Nyt hyödynsin akateemista vapauttani vähän liikaa. Välillä nousin kirjoittamaan klo 7 tai klo 10, joskus taas vasta puoliltapäivin. Rutiinien voimaa ei saa väheksyä. Kun niistä pitää kiinni, on vaikeampi lipsua.

7) Minkä neuvon annat graduaan aloittaville tai sellaisen kanssa jo kauemmin kamppailleelle?

Mielestäni olennaista on varautua siihen, vanhaa satua mukaillen, ettei gradusta tulekaan takkia vaan housut. Gradua ei voi väkisin puristaa tiettyyn ennalta valittuun muottiin, vaan sen pitää antaa itse löytää muotonsa – tutkijan hellävaraisen raipan avustuksella tietysti.

Suurin osa graduista näyttää valmiina luultavasti hyvin erilaisilta kuin tekijä on etukäteen ajatellut. Eikä kannata huolestua siitä, jos tulokset näyttävät ihan toisilta kuin omat lähtöhypoteesit. Joskus se, ettei tuloksia ole eikä tule, on jo itsessään tulos.

Kun saat palautetta muilta graduryhmän jäseniltä tai ohjaajaltasi, tee korjaukset ja muutokset mahdollisimman pian. Kolmen viikon päästä palautteenannosta omat muistiinpanot saattavat jo näyttää jonkun hullun tiedemiehen raapustuksilta. Niin hyvä on ihmisen muisti. Tai ainakin minun muistini.

Älä stressaa arvosanasta. Tee niin hyvä kuin pystyt, mutta älä näännytä itseäsi. Gradu on vähän kuin ylioppilaskirjoitukset – ei kumpaakaan enää parin vuoden päästä juuri muistele (tai kuten omalla kohdallani, parin kuukauden päästä).

Älä tee itsellesi aikataulua, jossa on mahdoton pysyä. Se vain ahdistaa.

Nauti kirjoittamisesta.

Siinäpä se. Hyvin yksinkertaisia asioita, jotka hieman eri muodoissa pätevät kaikkiin tekemisiin.

Aleksin pohdintoja gradunteosta voit lukea myös hänen blogistaan.