Gradu kuukaudessa on mahdollinen
by Kimmo on tammikuu 25, 2012
in Motivaatio
Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen päätti viime vuoden loppupuolella tehdä kuusi vuotta tekemättä olleen gradunsa kuukaudessa. Tämä myös onnistui, joskaan ei nyt ihan vaivatta. Prosessista on kiinnostava raportti täällä.
Näin ulkopuolisin silmin tuossa graduprojektissa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. On tavallaan melkein huvittavaa, että keskeisimmäksi tekijäksi loppurutistuksessa Honkanen nostaa kavereidensa kanssa lyömänsä vedon: ei vain kehdannut päästää kavereita ilkkumaan, ettei sitten suurista puheista huolimatta onnistunutkaan. Jossain määrin huvittavaa on sekin, että gradu kuukaudessa ei tarkoittanut kuitenkaan koko kuukauden rutistusta vaan että todellisuudessa siihenkin sisältyi työn välttelyä ja vitkuttelua.
Honkanen teki gradunsa myös ilmeisesti aika lailla alusta loppuun kuukaudessa ja teki siinä sivussa myös paljon töitä. Nukkumiseen ei juuri aikaa sitten jäänytkään. Oleellista oli mielestäni myös aihevalinta ja aineiston rajaus helposti käsiin saataviin sähköisiin aineistoihin. Etnografi tuskin selviää gradusta kuukaudessa. Gradun laadusta tai varsinkaan arvosanasta jutussa ei myöskään sanota halaistua sanaa.
Aviisin ihmiskokeesta välittyy tietysti se, että tässä tapauksessa graduntekijä oli aika kokenut kirjoittaja. Uskoisin, että tarina voi kuitenkin olla inspiraation lähteenä monille muillekin.
Hyvä ohjelma pomodoro-tekniikkaan, mangoihin ja mansikoihin
by Kimmo on helmikuu 8, 2011
in Ergonomia ja produktiivisuus
Pomodoro-tekniikka on oma ehdoton suosikkitekniikkani ajan hallintaan ja kirjoittamiseen. Se auttaa etenkin silloin, kun kirjoittaminen tai työskentely tuntuu vaikealta. Aika moni tällä sivustolla vierailevakin on alkanut vannoa sen nimeen.
Olen käyttänyt mytomatoes.com-sivustolla olevaa yksinkertaista sovellusta ajan mittaamiseen ja työskentelyn kirjaamiseen. Se toimii kyllä mutta on aika simppeli ja välillä vähän epävakaakin. Huonoin puoli siinä on tietysti se, että sitä käyttäessä täytyy verkkoyhteyden olla koko ajan auki.
Focus Booster on hieman kehittyneempi ohjelma pomodoro-tekniikkaan. Siitäkin on olemassa verkkoversio, mutta ohjelman saa asennettua myös omalle koneelle. Näin työskentely onnistuu ilman verkkoyhteyttäkin.
Erityisen hyödyllinen ominaisuus Focus Boosterissa on, että siinä käytettävissä olevaa aikaa pystyy itse muokkaamaan. Kaikille tai jokaiseen tilanteeseen tuo perustomaatti eli 25 minuuttia ei nimittäin välttämättä sovi.
Pomodoro-tekniikkaan vihkiytyneet ovat kehittäneet tästä oman taiteenlajinsa. Jos tomaatit eivät sovi sinulle, voitkin kokeilla myös mansikoita (10 minuuttia työskentelyä ja 5 minuutin tauko) tai vaikkapa mangoja (45 minuuttia työskentelyä ja 15 minuutin tauko)! Focus Boosterilla onnistuvat molemmat.
Pomodoro-tekniikasta tarkemmin täältä.
Rituaaleista voimaa
by Kimmo on syyskuu 24, 2010
in Ergonomia ja produktiivisuus
Rituaalin käsite on ollut minulle hyödyllinen kirjoittamisessa, muussa työssä ja ihan vapaa-ajallakin. Rituaalin tarkoituksena on tehdä jostain merkityksellisestä toiminnasta automaattista, aikaan ja paikkaan sidottua.
Tällä tavoin meidän ei tarvitse koko ajan miettiä, milloin ja missä jotain teemme. Sen sijaan tiedämme, että kirjoitamme gradua esimerkiksi joka aamu yhdeksästä kahteentoista työpöytämme ääressä tai sitten vaikkapa joka perjantai kirjastossa.
Olen käsitellyt rituaaleja lyhyesti graduoppaassani. Vaikka kaikille rituaalin ajatus ei ehkä sovikaan, gradu on juuri sellainen projekti, jossa siitä voi olla hyötyä.
Voit lukea rituaaleista tarkemmin Suomen Laki -sivustolla julkaistusta kolumnistani.
Gradu valmiiksi 20 viikossa
Gradun ohjaamisessa on käytössä eri oppilaitoksissa ja aineissa monenlaisia malleja. Käytännössä on paljolti ohjaajan vallassa, miten ohjaus järjestetään. Toisaalta varmasti myös graduntekijän oma aktiivisuus vaikuttaa siihen, milloin ja miten usein ohjausta järjestyy.
Kuulin mielenkiintoisesta kokeilusta, joka tehtiin kaukaisella 1990-luvulla Tampereen yliopiston suomen kirjallisuuden oppiaineessa. Kokeilussa graduntekijät saivat ohjausta kerran viikossa 20 viikon ajan. Ehtona oli, että gradu myös valmistuu tuona aikana.
Kokeilu oli ilmeisen menestyksekäs. Kuudesta mukana olleesta opiskelijasta neljä sai gradunsa valmiiksi 20 viikon määräajassa. Vanhoissa tutkintovaatimuksissa graduhan oli yleensä juuri 20 opintoviikon laajuinen suoritus. En osaa sanoa, mikä on gradujen keskimääräinen valmistumisaika Suomessa, mutta se on varmasti jotain aivan muuta kuin 20 viikkoa.
Kokeilun käytännöissä on mielestäni monta hyvää puolta, jotka jäävät normaalisti gradunohjauksesta usein uupumaan:
1) Opiskelijat ovat viikoittain tilivelvollisia ohjaajalle
2) Opiskelijat saavat välittömästi palautetta tekstistään tai muusta työskentelystään
3) Ohjelma on suunnitelmallinen ja sen puitteet on etukäteen tarkasti sovittu
4) Gradulla on lopullinen deadline
Juuri näiden tekijöiden on kerta toisensa jälkeen todettu olevan tuotteliaan ja tyydyttävän kirjoittamisen taustalla. Nopean palautteen ja suunnitelmallisuuden merkityksestä puhuvat esimerkiksi Robert Boice ja Mihaly Csikszentmihalyi. Myös Maisterihautomon menestyksekkään toiminnan keskeinen periaate oli nopea palaute.
Pysyvää käytäntöä ei tästä mallista tullut Tampereellekaan. Ilmeisesti sen ajateltiin vaativan liikaa resursseja ohjaajilta. Uskoisin kuitenkin, että tällainen satsaus ohjaukseen voisi lopulta vähentää resurssien tarvetta, sillä viivästyneet gradut vievät aikaa opiskelijoiden lisäksi myös ohjaajilta.
Miltä tämä kokeilu sinusta kuulostaa? Lähtisitkö mukaan, jos sinun pitäisi sitoutua siihen, että gradusi todella valmistuu 20 viikossa?
Pomodoro-tekniikalla tehokkuutta ja ajanhallintaa
by Kimmo on helmikuu 18, 2010
in Ergonomia ja produktiivisuus
Opinnäytteen tekijälle suuria ongelmia tuottavat usein isojen työtehtävien jakaminen pienempiin osiin sekä pitkien työpäivien hahmottomuus. Opin tällä viikolla uuden hauskan tekniikan, joka auttaa näihin molempiin, Pomodoro-tekniikan.
Pomodoro tarkoittaa italiaksi tomaattia. Nimi tulee tomaatin näköisestä munakellosta, jonka kaikki ovat varmasti joskus nähneet. Tekniikasta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa täältä, mutta periaatteessa idea on hyvin yksinkertainen:
1) Valitse tehtävä
2) Säädä ajastimeen 25 minuuttia
3) Työskentele keskeytyksettä, kunnes ajastin soi
4) Kirjaa lyhyesti ylös, mitä teit
5) Pidä viiden minuutin tauko
6) Neljän tomaatin jälkeen pidä pidempi tauko (15-30 minuuttia)
Tekniikka toimii, koska 25 minuuttia on sen verran lyhyt aika, että siinä tulee itse asiassa kiire. Lisäksi on houkuttelevampaa ajatella “Teen vielä yhden tomaatin” kuin esimerkiksi “Teen vielä tunnin töitä.” Viiden minuutin tauko on myös sen verran lyhyt, että sen aikana ei ehdi harhautua kovin kauas.
Voit käyttää ajan ottamiseen ihan oikeaa munakelloa tai vaikkapa kännykän ajastinta. Toimiva, erityisesti Pomodoro-tekniikkaa varten suunniteltu ajastin löytyy kuitenkin täältä. Se myös pitää automaattisesti lokia siitä, mitä olet tehnyt.
Kokeilepa tomaattia ja kerro, auttaako se sinua!
Lisää ajatuksiani pomodoro-tekniikasta löytyy täältä.





