Tohtoritakuu
by Kimmo on tammikuu 18, 2011
in Verkkokeskustelua
Vaikka Gradutakuu on ensisijaisesti suunnattu gradun kirjoittajille, todistettavasti myös moni väitöskirjan tekijä on salaa lueskellut blogin artikkeleita. Jatko-opiskelijoiden tarpeita varten Gradutakuun keskustelualueella on jo jonkin aikaa ollut uusi alue, Tohtoritakuu.
Nimensä mukaisesti Tohtoritakuussa keskitytään jatko-opiskelun ja väitöskirjan tekemisen kysymyksiin. Tavoitteena on auttaa meitä väitöskirjan tekijöitä saamaan opinnäytteemme valmiiksi. Toistaiseksi palstalla on keskusteltu esimerkiksi deadlinen tärkeydestä. Suosituksi taitaa muodostua myös päiväkirjamainen tapa raportoida oman työskentelyn etenemistä.
Ottaisimme mielellämme joukkoomme lisää väitöskirjan tekijöitä! Tohtoritakuun viestejä voi lukea ja keskusteluun voi osallistua rekisteröitymällä keskustelualueelle. Se on hyvin helppoa ja hyvin kivaa!
P.S. Erityiskiitos Vaulalle mainiosta keskustelualueen nimestä!
Uuden vuoden lupaus: Gradu valmiiksi!
by Kimmo on tammikuu 5, 2011
in Motivaatio
Uusi vuosi on usein uusi alku ja luonteva paikka tehdä erilaisia päätöksiä ja suunnitelmia. Tiedämme kuitenkin kaikki, että lupaukset eivät läheskään aina pidä eivätkä suunnitelmamme toteudu.
Sain viime viikolla mainion aiheeseen liittyvän sähköpostin Heathin veljeksiltä, joiden kirjoista Made to Stick ja Switch pidän paljon. (Sähköposti ei valitettavasti ollut henkilökohtainen. Taidan kuulua heidän postituslistalleen.)
Heathin veljekset antavat viisi vinkkiä, joiden avulla uuden vuoden lupaukset voivat todella onnistua. Sovelsin niitä gradun kirjoittamiseen, sillä onko parempaa päätöstä uudeksi vuodeksi kuin tehdä valmiiksi se kesken oleva gradu!
1) Älä ole kunnianhimoinen
Aseta rima matalalle, ainakin aluksi. Tärkeintä on saada gradunteko vauhtiin. Älä myöskään kuvittele, että sinun täytyy heti tehdä täydellinen elämänmuutos ja kirjoittaa graduasi kahdeksan tuntia päivässä. Entäpä jos tekisit päätöksen aloittaa yhdestä tomaatista päivässä? Saatat huomata, että jossain vaiheessa teetkin jo enemmän.
2) Huomioi se, mikä toimii jo nyt
Kun yritämme muuttaa jotain, keskitymme usein ongelmiin, niihin asioihin, jotka eivät toimi. Yleensä on kuitenkin paljon hyödyllisempää yrittää hahmottaa sellaiset asiat, jotka toimivat jo nyt, ja panostaa niihin.
Mikä asia on sellainen, joka tukee sinun graduntekoasi ja jonka saat jo nyt aikaiseksi? Toimiiko kirjastossa työskentely paremmin kuin kotona? Auttavatko ohjaajan kanssa sovitut deadlinet? Auttaako gradusta keskusteleminen jonkun toisen kanssa ahdistukseen?
Älä yritä keksiä pyörää uudestaan vaan keskity siihen, mikä toimii jo nyt.
3) Tee pieniä muutoksia ympäristöön
Mieti, mitkä ovat kriittiset kohdat gradunteossa, ja tee niihin pieniä muutoksia. Johtaako sähköpostin ja Facebookin lukeminen aamulla sinut kauas pois gradun maailmasta? Miten voisit välttää sen? Entä harhaudutko päivän mittaan gradun ääreltä johonkin aivan muualle? Johtaisiko työskentely kirjastossa siihen, että sinun on hieman vaikeampi pyrkiä graduasi pakoon?
4) Luota suunnitteluun, älä tahdonvoimaan
Tahdonvoima kuluu hyvin nopeasti loppuun. Pitkäjänteisessä työskentelyssä ei kannata laskea sen varaan. On paljon hyödyllisempää tehdä yksinkertaiset ja konkreettiset suunnitelmat.
Varaa kalenterista aika gradun tekemiseen ja merkitse siihen myös, missä graduasi teet. Mikäli mahdollista, sovi graduntekotreffit: pyydä ystävääsi tietokoneluokkaan mukaan tai sovi yhteisestä aamun aloittamisesta Gradutakuun keskustelualueella.
Koeta määritellä hyvin konkreettisia tehtäviä itsellesi: “Kirjoita yksi sivu”, “Kirjoita alaluku 2.2.1″ tai “Lue yksi tärkeä artikkeli” ovat hyviä tavoitteita. Jos sinun on vaikea määritellä konkreettisia tehtäviä, tee tietty määrä tomaatteja.
5) Julkista päätöksesi
Tee päätöksestäsi kirjoittaa gradua julkinen. Kerro siitä ystävillesi ja sukulaisillesi. Tule keskustelualueelle kertomaan tavoitteistasi ja raportoimaan onnistumisistasi.
Hyvän gradun tärkein ominaisuus on se, että se on valmis. Tee siitä totta.
Kirjoittamisen kurssi graduntekijöille
Pidän kevätlukukaudella 2011 yhdessä kollegani Marja Suojalan kanssa erityisesti graduntekijöille suunnatun kirjoittamisen kurssin. Kurssi on tarkoitettu graduaan jo tekeville Helsingin yliopiston opiskelijoille.
Kurssin tavoitteena on antaa tukea graduprosessiin ja saada gradut valmistumaan. Kurssille osallistumisen edellytyksenä on sitoutuminen yhteisiin tapaamisiin sekä aktiiviseen graduntekoon.
Tapaamisissa keskitytään graduprosessin tukemiseen, tehokkaisiin työskentelytapoihin, vertaistukeen ja tekstin tuottamiseen.
Kurssin kokoontumisajat (24 t):
torstaisin 27.1.–3.3.2011 klo 13.15–14.45
torstaisin 17.3.–28.4.2011 klo 12.15–13.45
Mikäli olet Helsingin yliopiston opiskelija ja kurssi kiinnostaa sinua, voit ilmoittautua sille WebOodin kautta 3.1.–9.1.2011. Ryhmään otetaan 21 opiskelijaa. Löydät kurssin tiedot WebOodista näin: Opinto-oppaat > Kielikeskus > Äidinkieli > Opetus
Gradusparrausta avoimessa yliopistossa
Kuopion kesäyliopistossa on käynnistynyt kiinnostava projekti. Kuopion kesäyliopiston gradusparrauspalvelussa on tarjolla gradunohjausta sellaisille graduntekijöille, joilla on vaikeuksia gradun loppuunsaattamisessa.
Gradusparraus sisältää viisi ryhmätapaamista ja henkilökohtaista ohjausta. Lähitapaamisiin on mahdollista osallistua virtuaalisesti, joten sparraukseen voi osallistua asuinpaikasta riippumatta.
Gradusparrauksen suunnitteluun on osallistunut joukko kokeneita ohjaajia. Olen itsekin kommentoinut palvelun suunnitelmia eri vaiheissa. Koska gradusparraus on avointa yliopisto-opetusta, se on osallistujilleen maksullista. Osallistumismaksu on kuitenkin varsin kohtuullinen, 150 euroa kevätlukukauden osalta.
Osa opiskelijoista saattaa vierastaa maksullista palvelua. Gradunohjaus on perinteisesti ilmaista, ja esimerkiksi Kokkolassa toimineen Maisterihautomon toiminta oli myös osallistujilleen ilmaista. Toisaalta osallistumismaksu todennäköisesti sitouttaa osallistujia toimintaan. Jos 150 euron sijoitus auttaa saamaan gradun valmiiksi, raha tulee todennäköisesti myöhemmin moninkertaisesti takaisin. Ei välttämättä huono sijoitus siis.
Gradusparraukseen voi ilmoittautua 10.1.2011 asti. Pääsyvaatimuksina ovat tutkinto-opiskelupaikka suomalaisessa yliopistossa ja halu saada gradunsa valmiiksi. Lisätietoa löytyy täältä.
Tehtävälistalla tehoa työskentelyyn
by Kimmo on lokakuu 28, 2010
in Ergonomia ja produktiivisuus
Yksinkertainen tehtävälista voi toisinaan olla tehokas tapa edistää omaa työskentelyä ja tehtävien hallintaa.
Tehtävälistan laatimisessa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin se pakottaa hahmottamaan työskentelyä konkreettisiksi tehtäviksi. “Kirjoita gradu” ei ole kovin hyvä tehtävä listalle lisättäväksi. “Kirjoita alaluku 1.2 (= yksi sivu)” tai “Lue Laineen artikkeli” ovat sen sijaan paljon parempia.
Toinen hyödyllinen puoli tehtävälistassa liittyy tietysti siihen, että tehtyjen tehtävien yliviivaaminen listalta on yksinkertaisesti erittäin tyydyttävää! Pelkkä listan olemassaolo voi siis motivoida työskentelyyn. Samalla omaa edistymistä voi tarkastella ihan omin silmin.
Tehtävälistalle voi hahmotella graduntekoon liittyviä tehtäviä, mutta graduntekoa voi tukea sekin, että kirjaa ylös muuhun elämään liittyvät tehtävät. Kun kirjaa ostoslistalle tulevat asiat heti ylös, voi ne sitten unohtaa ja palata gradun pariin.
Erityisen tehokasta voi olla se, että tekee tehtävälistastaan julkisen. Esimerkiksi Gradutakuun keskustelualueella lyyra ja Tiina-Liisa ovat viime päivinä vertailleet tehtävälistojaan ja saaneet myös aika paljon aikaiseksi.
Tehtävälista ei tietenkään vaadi hienoa teknologiaa toimiakseen. Tehtävälistan voi raapustaa vihkoon, suttupaperille tai vaikkapa omaan tekstitiedostoon tietokoneelle. Hyvä tietokonesovellus voi kuitenkin auttaa. Mainio ohjelma tähän tarkoitukseen on esimerkiksi Ta-da List.
Ta-da List on erittäin yksinkertainen, toimiva ja ilmainen ohjelma tehtävälistojen hallintaan. Se ei tietenkään ole paperin tavoin kannettava, mutta toisaalta sen avulla voi tehtävät helposti jakaa eri listoille. Tehtäviä voi myös vaivattomasti muokata ja järjestää uudelleen.
Kokeilepa, olisiko yksinkertaisesta tehtävälistasta apua sinun gradussasi. Testaa Ta-da ja tule keskustelualueelle sitoutumaan tehtäviisi!





