Ongelmien ratkaisemisesta

by on maaliskuu 24, 2011
in Psykologia

Kuva: mdanys (Flickr)

Gradun tekemisessä ja opinnoissa tulee väistämättä eteen erilaisia ongelmia. Mitä näille ongelmille sitten voi tehdä?

Ensinnäkin on hyödyllistä osata erotella erilaiset ongelmat toisistaan, sillä erilaisiin ongelmiin kannattaa suhtautua hieman eri tavoin. Olen Gradutakuu-kirjassa jaotellut ongelmat kolmeen luokkaan: huomioitaviin seikkoihin, negatiivisiin tunteisiin sekä strategisiin ongelmiin.

Huomioitavat seikat

Huomioitavat seikat eivät lähemmin tarkasteltuna ole itse asiassa lainkaan ongelmia, eikä niille oikeastaan välttämättä pysty mitään myöskään tekemään. Huomioitavia seikkoja ovat esimerkiksi seuraavat:

1) Tarkoituksesi on tehdä gradua hoitovapaalla ollessasi, mutta huomaat, että aikaa gradunteolle jääkin kotitöiden ohessa paljon vähemmin kuin oletit.

2) Olet tehnyt gradullesi aikataulun mutta vähitellen huomaat, että olet unohtanut aikataulusta jotain tehtäviä ja työskentelysi etenee muutenkin hitaammin kuin oletit.

Huomioitavissa seikoissa on kyse oikeastaan siitä, että sinun käsityksesi todellisuudesta on tullut tarkemmaksi ja realistisemmaksi. Tästä voi suorastaan onnitella itseään.

Voi tietysti olla, että sinun täytyy tämän seurauksena pohtia työskentelyäsi uudestaan. Saattaa myös olla, että joudut tekemään erilaisia toimenpiteitä: Saatat joutua lykkäämään valmistumistasi hieman, koska gradun tekemiseen menee hieman kauemmin kuin oletit. Tai sitten joudut alentamaan arvosanatavoitettasi tai luopumaan jostain muusta, jotta gradunteolle jää enemmän aikaa.

Nyt matkasi kohti gradun valmistumista jatkuu hieman realistisempana.

Negatiiviset tunteet

Negatiiviset tunteet ovat valitettavia mutta silti niin inhimillisiä ja yleisiä ilmiöitä. Sinua saattaa esimerkiksi pelottaa näyttää kirjoittamaasi tekstiä ohjaajallesi, koska olet varma, että se on surkeaa. Tai sitten olet aivan varma, että juuri sinä olet liian tyhmä tekemään gradua.

Negatiivisille tunteillekaan ei välttämättä voi mitään. Ehkä oman tekstin näyttäminen muille tulee pelottamaan sinua aina. Se pelottaa aika monia. Joistain negatiivisista tunteista voi ehkä oppia eroon, mutta se voi olla aika pitkä prosessi. Gradun osalta oleellista onkin, pystytkö työskentelemään näistä tunteista huolimatta. Olet ehkä varma omasta surkeudestasi mutta kirjoitat silti!

Joskus negatiivisille tunteillekin voi toki tehdä jotain hyvin konkreettista. Toisinaan voi esimerkiksi olla hyödyllistä harjoitella etukäteen tilanteita, jotka tuntuvat sinusta erityisen hankalilta tai pelottavilta. Jos esimerkiksi oman surkean tekstisi luettaminen ohjaajalla pelottaa, lueta tekstiä ensin jollain ystävällisellä opiskelukaverilla. Jos oman työn suullinen esittely seminaarissa pelottaa, esittele työtäsi suullisesti jossain vapaamuotoisessa tilanteessa.

Ei ramppikuume koskaan täysin poistu, mutta harjoitteleminen voi sitä vähentää.

Strategiset ongelmat

Kolmas ongelmien laji on strategiset ongelmat. Nämä ovat ongelmista parhaita, sillä ne ratkaisemalla gradusi valmistuu!

Strategisia ongelmia on tietysti monenlaisia. Voi olla, että sinulla ei ole ohjaajaa. Voi olla, että et tiedä, minkälaisella tutkimusmetodilla sinun tulee tutkia, ja vaikka tietäisit, et osaa. Voi olla, että työssäkäynnin takia sinulle ei jää aikaa ja energiaa gradun tekemiseen.

En väitä, että näiden ongelmien ratkaisu on välttämättä helppoa tai vaivatonta. Silti tosiasia on tämä: kun strateginen ongelma ratkeaa, olet ottanut ison askeleen eteenpäin kohti gradusi valmistumista.

Mitä ongelmille voi tehdä?

Jos sinusta tuntuu, että erilaiset ongelmat ja negatiiviset tunteet tekevät gradun tekemisestä kovin vaikeaa, suosittelen sinulle kahta asiaa:

1) Gradutakuu-kirjassa olen esitellyt harjoituksen nimeltään Kovat ajat. Siitä voi olla hyötyä kaikkiin edellä kuvattuihin ongelmiin. Harjoitus on aika monivaiheinen, enkä pysty sitä tässä lyhyesti selittämään. Hanki kirja jostain käsiisi ja tee harjoitus. Kirjaa löytyy myös kirjastoista.

2) Puhu ongelmistasi muille. Käänny sellaisen ihmisen puoleen, johon luotat ja joka malttaa kuunnella sinua hetken. Aina ei ole edes hyödyllistä alkaa yrittää ratkaista ongelmia. Jo niiden jakaminen voi auttaa. Jos sinusta tuntuu, ettet keksi tuollaista henkilöä, tule Gradutakuun keskustelualueelle purkautumaan. Siellä kyllä pystytään samastumaan kokemuksiisi.

Ongelmiin voi ottaa kuitenkin myös toisenlaisen näkökulman. Joidenkin ihmisten mukaan ongelmien ratkaiseminen on itse asiassa mahdotonta.

Psykologi C. G. Jung on sanonut seuraavaa:

Elämän kaikki suurimmat ja tärkeimmät ongelmat ovat pohjimmiltaan ratkaisemattomia. Niitä ei voi ratkaista, niistä voi vain kasvaa ulos. Tämä kasvu vaati kuitenkin uudenlaisen tietoisuuden asteen. Jokin korkeampi tai laajempi kiinnostuksen kohde ilmestyy horisonttiin, ja näkökulman laajenemisen myötä ratkaisematon ongelma menettää ajankohtaisuutensa.

Ongelmaa ei ratkaista loogisesti sen omista lähtökohdista, vaan se häipyy, kun uusi ja vahvempi elämänhalu kohtaa sen.

Jungin mukaan ongelmat eivät ratkea. Ne vain lakkaavat olemasta ongelmia.

Mikä on se halu tai toive, joka saa tämän aikaiseksi? Mielestäni se on halu saada gradu valmiiksi. Halu valmistua. Vahva toive siitä, että saa gradun valmiiksi ja voi siirtyä elämässään eteenpäin. Tietoisuus siitä, miten paljon voimavaroja vapautuu johonkin aivan muuhun, kunhan gradu on valmis.

Kun tämä halu on tarpeeksi vahva, esimerkiksi se, ettei ole ohjaajaa, muuttuu toissijaiseksi asiaksi. Ehkäpä teet sen gradusi valmiiksi ilman ohjausta. Tai jos tunnet ohjauksen edistävän gradusi valmistumista, ehkäpä sitten etsit ohjausta jostain. Näin gradunteko muodostuu ongelmien sijaan valinnoista, joita teet mielessäsi lopputulos, valmis gradu.

Hyvä ohjelma pomodoro-tekniikkaan, mangoihin ja mansikoihin

by on helmikuu 8, 2011
in Ergonomia ja produktiivisuus

Kuva: Muffet (Flickr)

Pomodoro-tekniikka on oma ehdoton suosikkitekniikkani ajan hallintaan ja kirjoittamiseen. Se auttaa etenkin silloin, kun kirjoittaminen tai työskentely tuntuu vaikealta. Aika moni tällä sivustolla vierailevakin on alkanut vannoa sen nimeen.

Olen käyttänyt mytomatoes.com-sivustolla olevaa yksinkertaista sovellusta ajan mittaamiseen ja työskentelyn kirjaamiseen. Se toimii kyllä mutta on aika simppeli ja välillä vähän epävakaakin. Huonoin puoli siinä on tietysti se, että sitä käyttäessä täytyy verkkoyhteyden olla koko ajan auki.

Focus Booster on hieman kehittyneempi ohjelma pomodoro-tekniikkaan. Siitäkin on olemassa verkkoversio, mutta ohjelman saa asennettua myös omalle koneelle. Näin työskentely onnistuu ilman verkkoyhteyttäkin.

Erityisen hyödyllinen ominaisuus Focus Boosterissa on, että siinä käytettävissä olevaa aikaa pystyy itse muokkaamaan. Kaikille tai jokaiseen tilanteeseen tuo perustomaatti eli 25 minuuttia ei nimittäin välttämättä sovi.

Pomodoro-tekniikkaan vihkiytyneet ovat kehittäneet tästä oman taiteenlajinsa. Jos tomaatit eivät sovi sinulle, voitkin kokeilla myös mansikoita (10 minuuttia työskentelyä ja 5 minuutin tauko) tai vaikkapa mangoja (45 minuuttia työskentelyä ja 15 minuutin tauko)! Focus Boosterilla onnistuvat molemmat.

Pomodoro-tekniikasta tarkemmin täältä.

Tohtoritakuu

by on tammikuu 18, 2011
in Verkkokeskustelua

Kuva: JAGwired (Flickr)

Vaikka Gradutakuu on ensisijaisesti suunnattu gradun kirjoittajille, todistettavasti myös moni väitöskirjan tekijä on salaa lueskellut blogin artikkeleita. Jatko-opiskelijoiden tarpeita varten Gradutakuun keskustelualueella on jo jonkin aikaa ollut uusi alue, Tohtoritakuu.

Nimensä mukaisesti Tohtoritakuussa keskitytään jatko-opiskelun ja väitöskirjan tekemisen kysymyksiin. Tavoitteena on auttaa meitä väitöskirjan tekijöitä saamaan opinnäytteemme valmiiksi. Toistaiseksi palstalla on keskusteltu esimerkiksi deadlinen tärkeydestä. Suosituksi taitaa muodostua myös päiväkirjamainen tapa raportoida oman työskentelyn etenemistä.

Ottaisimme mielellämme joukkoomme lisää väitöskirjan tekijöitä! Tohtoritakuun viestejä voi lukea ja keskusteluun voi osallistua rekisteröitymällä keskustelualueelle. Se on hyvin helppoa ja hyvin kivaa!

P.S. Erityiskiitos Vaulalle mainiosta keskustelualueen nimestä!

Uuden vuoden lupaus: Gradu valmiiksi!

by on tammikuu 5, 2011
in Motivaatio

Kuva: Edmilson_Silva

Uusi vuosi on usein uusi alku ja luonteva paikka tehdä erilaisia päätöksiä ja suunnitelmia. Tiedämme kuitenkin kaikki, että lupaukset eivät läheskään aina pidä eivätkä suunnitelmamme toteudu.

Sain viime viikolla mainion aiheeseen liittyvän sähköpostin Heathin veljeksiltä, joiden kirjoista Made to Stick ja Switch pidän paljon. (Sähköposti ei valitettavasti ollut henkilökohtainen. Taidan kuulua heidän postituslistalleen.)

Heathin veljekset antavat viisi vinkkiä, joiden avulla uuden vuoden lupaukset voivat todella onnistua. Sovelsin niitä gradun kirjoittamiseen, sillä onko parempaa päätöstä uudeksi vuodeksi kuin tehdä valmiiksi se kesken oleva gradu!

1) Älä ole kunnianhimoinen
Aseta rima matalalle, ainakin aluksi. Tärkeintä on saada gradunteko vauhtiin. Älä myöskään kuvittele, että sinun täytyy heti tehdä täydellinen elämänmuutos ja kirjoittaa graduasi kahdeksan tuntia päivässä. Entäpä jos tekisit päätöksen aloittaa yhdestä tomaatista päivässä? Saatat huomata, että jossain vaiheessa teetkin jo enemmän.

2) Huomioi se, mikä toimii jo nyt
Kun yritämme muuttaa jotain, keskitymme usein ongelmiin, niihin asioihin, jotka eivät toimi. Yleensä on kuitenkin paljon hyödyllisempää yrittää hahmottaa sellaiset asiat, jotka toimivat jo nyt, ja panostaa niihin.

Mikä asia on sellainen, joka tukee sinun graduntekoasi ja jonka saat jo nyt aikaiseksi? Toimiiko kirjastossa työskentely paremmin kuin kotona? Auttavatko ohjaajan kanssa sovitut deadlinet? Auttaako gradusta keskusteleminen jonkun toisen kanssa ahdistukseen?

Älä yritä keksiä pyörää uudestaan vaan keskity siihen, mikä toimii jo nyt.

3) Tee pieniä muutoksia ympäristöön
Mieti, mitkä ovat kriittiset kohdat gradunteossa, ja tee niihin pieniä muutoksia. Johtaako sähköpostin ja Facebookin lukeminen aamulla sinut kauas pois gradun maailmasta? Miten voisit välttää sen? Entä harhaudutko päivän mittaan gradun ääreltä johonkin aivan muualle? Johtaisiko työskentely kirjastossa siihen, että sinun on hieman vaikeampi pyrkiä graduasi pakoon?

4) Luota suunnitteluun, älä tahdonvoimaan
Tahdonvoima kuluu hyvin nopeasti loppuun. Pitkäjänteisessä työskentelyssä ei kannata laskea sen varaan. On paljon hyödyllisempää tehdä yksinkertaiset ja konkreettiset suunnitelmat.

Varaa kalenterista aika gradun tekemiseen ja merkitse siihen myös, missä graduasi teet. Mikäli mahdollista, sovi graduntekotreffit: pyydä ystävääsi tietokoneluokkaan mukaan tai sovi yhteisestä aamun aloittamisesta Gradutakuun keskustelualueella.

Koeta määritellä hyvin konkreettisia tehtäviä itsellesi: “Kirjoita yksi sivu”, “Kirjoita alaluku 2.2.1″ tai “Lue yksi tärkeä artikkeli” ovat hyviä tavoitteita. Jos sinun on vaikea määritellä konkreettisia tehtäviä, tee tietty määrä tomaatteja.

5) Julkista päätöksesi
Tee päätöksestäsi kirjoittaa gradua julkinen. Kerro siitä ystävillesi ja sukulaisillesi. Tule keskustelualueelle kertomaan tavoitteistasi ja raportoimaan onnistumisistasi.

Hyvän gradun tärkein ominaisuus on se, että se on valmis. Tee siitä totta.

Kirjoittamisen kurssi graduntekijöille

by on joulukuu 15, 2010
in Ohjaus

Kuva: dcJohn (Flickr)

Pidän kevätlukukaudella 2011 yhdessä kollegani Marja Suojalan kanssa erityisesti graduntekijöille suunnatun kirjoittamisen kurssin. Kurssi on tarkoitettu graduaan jo tekeville Helsingin yliopiston opiskelijoille.

Kurssin tavoitteena on antaa tukea graduprosessiin ja saada gradut valmistumaan. Kurssille osallistumisen edellytyksenä on sitoutuminen yhteisiin tapaamisiin sekä aktiiviseen graduntekoon.

Tapaamisissa keskitytään graduprosessin tukemiseen, tehokkaisiin työskentelytapoihin, vertaistukeen ja tekstin tuottamiseen.

Kurssin kokoontumisajat (24 t):

torstaisin 27.1.–3.3.2011 klo 13.15–14.45
torstaisin 17.3.–28.4.2011 klo 12.15–13.45

Mikäli olet Helsingin yliopiston opiskelija ja kurssi kiinnostaa sinua, voit ilmoittautua sille WebOodin kautta 3.1.–9.1.2011. Ryhmään otetaan 21 opiskelijaa. Löydät kurssin tiedot WebOodista näin: Opinto-oppaat > Kielikeskus > Äidinkieli > Opetus

« Edellinen sivuSeuraava sivu »