Ongelmien ratkaisemisesta

Gradun tekemisessä ja opinnoissa tulee väistämättä eteen erilaisia ongelmia. Mitä näille ongelmille sitten voi tehdä?

Ensinnäkin on hyödyllistä osata erotella erilaiset ongelmat toisistaan, sillä erilaisiin ongelmiin kannattaa suhtautua hieman eri tavoin. Olen Gradutakuu-kirjassa jaotellut ongelmat kolmeen luokkaan: huomioitaviin seikkoihin, negatiivisiin tunteisiin sekä strategisiin ongelmiin.

Huomioitavat seikat

Huomioitavat seikat eivät lähemmin tarkasteltuna ole itse asiassa lainkaan ongelmia, eikä niille oikeastaan välttämättä pysty mitään myöskään tekemään. Huomioitavia seikkoja ovat esimerkiksi seuraavat:

1) Tarkoituksesi on tehdä gradua hoitovapaalla ollessasi, mutta huomaat, että aikaa gradunteolle jääkin kotitöiden ohessa paljon vähemmin kuin oletit.

2) Olet tehnyt gradullesi aikataulun mutta vähitellen huomaat, että olet unohtanut aikataulusta jotain tehtäviä ja työskentelysi etenee muutenkin hitaammin kuin oletit.

Huomioitavissa seikoissa on kyse oikeastaan siitä, että sinun käsityksesi todellisuudesta on tullut tarkemmaksi ja realistisemmaksi. Tästä voi suorastaan onnitella itseään.

Voi tietysti olla, että sinun täytyy tämän seurauksena pohtia työskentelyäsi uudestaan. Saattaa myös olla, että joudut tekemään erilaisia toimenpiteitä: Saatat joutua lykkäämään valmistumistasi hieman, koska gradun tekemiseen menee hieman kauemmin kuin oletit. Tai sitten joudut alentamaan arvosanatavoitettasi tai luopumaan jostain muusta, jotta gradunteolle jää enemmän aikaa.

Nyt matkasi kohti gradun valmistumista jatkuu hieman realistisempana.

Negatiiviset tunteet

Negatiiviset tunteet ovat valitettavia mutta silti niin inhimillisiä ja yleisiä ilmiöitä. Sinua saattaa esimerkiksi pelottaa näyttää kirjoittamaasi tekstiä ohjaajallesi, koska olet varma, että se on surkeaa. Tai sitten olet aivan varma, että juuri sinä olet liian tyhmä tekemään gradua.

Negatiivisille tunteillekaan ei välttämättä voi mitään. Ehkä oman tekstin näyttäminen muille tulee pelottamaan sinua aina. Se pelottaa aika monia. Joistain negatiivisista tunteista voi ehkä oppia eroon, mutta se voi olla aika pitkä prosessi. Gradun osalta oleellista onkin, pystytkö työskentelemään näistä tunteista huolimatta. Olet ehkä varma omasta surkeudestasi mutta kirjoitat silti!

Joskus negatiivisille tunteillekin voi toki tehdä jotain hyvin konkreettista. Toisinaan voi esimerkiksi olla hyödyllistä harjoitella etukäteen tilanteita, jotka tuntuvat sinusta erityisen hankalilta tai pelottavilta. Jos esimerkiksi oman surkean tekstisi luettaminen ohjaajalla pelottaa, lueta tekstiä ensin jollain ystävällisellä opiskelukaverilla. Jos oman työn suullinen esittely seminaarissa pelottaa, esittele työtäsi suullisesti jossain vapaamuotoisessa tilanteessa.

Ei ramppikuume koskaan täysin poistu, mutta harjoitteleminen voi sitä vähentää.

Strategiset ongelmat

Kolmas ongelmien laji on strategiset ongelmat. Nämä ovat ongelmista parhaita, sillä ne ratkaisemalla gradusi valmistuu!

Strategisia ongelmia on tietysti monenlaisia. Voi olla, että sinulla ei ole ohjaajaa. Voi olla, että et tiedä, minkälaisella tutkimusmetodilla sinun tulee tutkia, ja vaikka tietäisit, et osaa. Voi olla, että työssäkäynnin takia sinulle ei jää aikaa ja energiaa gradun tekemiseen.

En väitä, että näiden ongelmien ratkaisu on välttämättä helppoa tai vaivatonta. Silti tosiasia on tämä: kun strateginen ongelma ratkeaa, olet ottanut ison askeleen eteenpäin kohti gradusi valmistumista.

Mitä ongelmille voi tehdä?

Jos sinusta tuntuu, että erilaiset ongelmat ja negatiiviset tunteet tekevät gradun tekemisestä kovin vaikeaa, suosittelen sinulle kahta asiaa:

1) Gradutakuu-kirjassa olen esitellyt harjoituksen nimeltään Kovat ajat. Siitä voi olla hyötyä kaikkiin edellä kuvattuihin ongelmiin. Harjoitus on aika monivaiheinen, enkä pysty sitä tässä lyhyesti selittämään. Hanki kirja jostain käsiisi ja tee harjoitus. Kirjaa löytyy myös kirjastoista.

2) Puhu ongelmistasi muille. Käänny sellaisen ihmisen puoleen, johon luotat ja joka malttaa kuunnella sinua hetken. Aina ei ole edes hyödyllistä alkaa yrittää ratkaista ongelmia. Jo niiden jakaminen voi auttaa. Jos sinusta tuntuu, ettet keksi tuollaista henkilöä, tule Gradutakuun keskustelualueelle purkautumaan. Siellä kyllä pystytään samastumaan kokemuksiisi.

Ongelmiin voi ottaa kuitenkin myös toisenlaisen näkökulman. Joidenkin ihmisten mukaan ongelmien ratkaiseminen on itse asiassa mahdotonta.

Psykologi C. G. Jung on sanonut seuraavaa:

Elämän kaikki suurimmat ja tärkeimmät ongelmat ovat pohjimmiltaan ratkaisemattomia. Niitä ei voi ratkaista, niistä voi vain kasvaa ulos. Tämä kasvu vaati kuitenkin uudenlaisen tietoisuuden asteen. Jokin korkeampi tai laajempi kiinnostuksen kohde ilmestyy horisonttiin, ja näkökulman laajenemisen myötä ratkaisematon ongelma menettää ajankohtaisuutensa.

Ongelmaa ei ratkaista loogisesti sen omista lähtökohdista, vaan se häipyy, kun uusi ja vahvempi elämänhalu kohtaa sen.

Jungin mukaan ongelmat eivät ratkea. Ne vain lakkaavat olemasta ongelmia.

Mikä on se halu tai toive, joka saa tämän aikaiseksi? Mielestäni se on halu saada gradu valmiiksi. Halu valmistua. Vahva toive siitä, että saa gradun valmiiksi ja voi siirtyä elämässään eteenpäin. Tietoisuus siitä, miten paljon voimavaroja vapautuu johonkin aivan muuhun, kunhan gradu on valmis.

Kun tämä halu on tarpeeksi vahva, esimerkiksi se, ettei ole ohjaajaa, muuttuu toissijaiseksi asiaksi. Ehkäpä teet sen gradusi valmiiksi ilman ohjausta. Tai jos tunnet ohjauksen edistävän gradusi valmistumista, ehkäpä sitten etsit ohjausta jostain. Näin gradunteko muodostuu ongelmien sijaan valinnoista, joita teet mielessäsi lopputulos, valmis gradu.

Onko vika ihmisissä vai systeemissä?

Olen jo aiemminkin hehkuttanut Chip ja Dan Heathin kirjaa Switch. Kirjassa on valtava määrä oivalluksia kaikesta siitä, mikä liittyy niinkin yleismaailmalliseen aiheeseen kuin muutos.

Yksi Heathin veljesten teeseistä on tämä:

What looks like a people problem is often a systems problem.

Toisin sanoen, ongelma näyttää melkein aina johtuvan ihmisistä ja heidän toiminnastaan, mutta todellisuudessa ongelma usein johtuukin järjestelmästä.

Ajattelemme helposti: “Kunpa vain saisimme nämä ihmiset ymmärtämään jotain oleellista tai kunpa saisimme motivoitua heidät, niin he toimisivat toisin.” Todellisuudessa muutos onnistuisikin paremmin muuttamalla jotain pientä itse järjestelmässä.

Jos meillä on kaksi ryhmää opiskelijoita, joista toinen on saanut gradunsa tehtyä ja toinen ei ole saanut, ajattelemme helposti, että jälkimmäiset opiskelijat ovat vain laiskoja tai tyhmiä tai että he eivät ole ymmärtäneet jotain. Uskoisin, että tähän ryhmään kuuluvat graduntekijät ajattelevat usein itsekin vian olevan heissä itsessään.

Katselin jokin aika sitten Juha Hakalan viisi vuotta vanhaa videota gradun kirjoittamisesta. Videossa Hakala kertoo, että hän selvitti kollegansa kanssa, kuinka paljon Suomessa on sellaisia korkeakouluopiskelijoita, jotka olivat opiskelleet yli seitsemän vuotta ja joilla kaikki muut opinnot paitsi gradu tai diplomityö oli suoritettu. Vuonna 2004 tällaisia opiskelijoita oli 15 000.

Viime vuosien tutkinnonuudistukset ovat todennäköisesti karsineet tuota lukua jonkin verran, mutta roikkuvien gradujen määrä liikkuu silti tuhansissa. Aika paljon luusereita!

Vai olisiko itse järjestelmässä jotain, joka kaipaisi muutosta?

Hofstadterin laki

Oletko koskaan kuullut Hofstadterin laista?

Hofstadterin laki kuuluu näin:

Se kestää aina kauemmin kuin oletat, jopa silloin, kun huomioit Hofstadterin lain.

Kasvun ajattelutapa

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tutkimuksissaan ja kirjoissaan keskittynyt ihmisten lahjakkuuteen ja heidän omiin käsityksiinsä siitä. Dweckin mukaan ihmiset voidaan jakaa kahtia sen mukaan, miten he suhtautuvat taitojen ja lahjakkuuden alkuperään.

Ensimmäisen ryhmän mielestä ominaisuudet perustuvat synnynnäisiin tai pysyviin ominaisuuksiin. Tätä asennetta voidaan kutsua muuttumattomaksi ajattelutavaksi tai asenteeksi (engl. fixed mindset). Toisten mielestä menestys ja ominaisuudet puolestaan ovat harjoittelun ja työn seurausta. Tätä asennetta voi kutsua kasvun ajattelutavaksi (engl. growth mindset). Käytännössä nämä asenteet vaihtelevat meillä kullakin jonkin verran ja ihmiset sijoittuvat jatkumolle näiden kahden äärimmäisyyden välillä.

Dweckin tutkimusten perusteella voidaan todeta, että ihmiset, jotka ajattelevat kasvun ajattelutavan mukaisesti, menestyvät paremmin ja selviävät myös vaikeuksista paremmin. Heille myös epäonnistuminen on kiinteä osa kehittymistä ja oppimista. Muuttumattomaan ajattelutapaan kallistuvat ihmiset sen sijaan jo lähtökohtaisesti välttävät haasteita, sillä heille epäonnistuminen on vain osoitus heidän kyvyttömyydestään jossain asiassa.

Hyödyllisiä ja haitallisia tapoja ajatella

Kun luin Dweckin mindset-teoriasta ensimmäisen kerran, pidin sitä itsestäänselvyytenä ja suorastaan haitallisen yksinkertaistavana. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän alan kuitenkin vakuuttua siitä, että kyse on äärimmäisen tärkeästä teemasta.

Kuinka usein käytännössä ajattelemme esimerkiksi seuraavasti: “Minä en vain ole kovin ahkera urheilemaan? Hermostun helposti läheisilleni? Minä olen huono keskittymään? En ole hyvä kirjoittamaan?” Entäpä jos ajattelisimmekin, että nuo kaikki ovat taitoja, joita voi harjoitella ja joissa voi kehittyä?

Asenteemme tulee esille myös siitä, miten puhumme lapsille. Kun lapsi näyttää meille piirrustustaan, sanomme helposti: “Oletpa sinä hyvä piirtämään!” Juuri tämä vahvistaa käsitystämme muuttumattomista ominaisuuksista. Entäpä jos sanoisimmekin: “Oletpa nähnyt paljon vaivaa tämän eteen” tai “Olet selvästikin kuunnellut niitä vinkkejä, joita kuvaamataidon opettaja on sinulle antanut”?

Eräässä tutkimuksessaan Dweck tutki matematiikassa huonosti menestyviä koululaisia. Osalle heistä annettiin opetusta erilaisissa opiskelutekniikoissa ja -taidoissa. Toiselle ryhmälle puolestaan annettiin ohjausta muuttumattoman ajattelutavan ja kasvun ajattelutavan eroista. Käytännössä heitä siis opetettiin ymmärtämään, että heidän taitonsa eivät olleet pysyviä.

Voitte todennäköisesti arvata lopputuloksen. Ryhmä, joka oli saanut ohjausta kasvun ajattelutavasta, menestyi jatkossa merkittävästi paremmin. Ja tämä vaikutus saavutettiin varsin pienellä ohjausmäärällä matematiikassa, toisin sanoen oppiaineessa, jossa menestyminen paljolti rakentuu aiemmin opituille taidoille.

Kasvun ajattelutapa ja gradu

Käytännön ohjeet ja opiskelutaidot eivät siis yksin riitä. Oleellista on jokaisen oma käsitys siitä, mikä heidän mahdollisuutensa muuttua ja kehittyä on. Keskeistä on, identifioidummeko ominaisuuksiimme pysyvinä vai näemmekö muutoksen mahdollisuuden.

Mietipä, mitä itse ajattelet asiasta, erityisesti opiskeluun liittyen. Ole myös rehellinen. Onko opiskelu sinun mielestäsi prosessi, jossa kehitytään? Vai onko opiskelu prosessi, jossa osoitetaan ja arvioidaan sinun lahjakkuuttasi?

Entäpä suhteesi epäonnistumiseen? Onko epäonnistuminen jotain sellaista, mikä paljastaa sinun lahjattomuutesi? Vai onko epäonnistuminen kiinteä ja tarpeellinen osa kehittymistä?

Mikä estää meitä saavuttamasta tavoitteitamme?

Matthew McKayn ja Patrick Fanningin kirja Self-Esteem on erittäin kiinnostava kirja itsetunnosta ja erityisesti itsekriittisyydestä. Kirja käsittelee myös laajasti tavoitteita ja niiden saavuttamista.

McKayn ja Fanningin mukaan hyvä itsetunto koostuu kahdesta asiasta. Nämä ovat:

1) Rakentavat ajatukset itsestä
2) Kyky saavuttaa asioita, joita haluaa

McKay ja Fanning tuovat esille siis sen, kuinka tavoitteiden ja itsetunnon välillä on kiinteä yhteys: Ensinnäkin tavoitteiden saavuttaminen vahvistaa itsetuntoamme. Toisaalta taas hyvä itsetunto auttaa meitä saavuttamaan asioita. Sama pätee tietysti myös käänteisesti: Se, että emme saavuta tavoitteitamme, heikentää itsetuntoamme, ja tämä taas tekee uusien tavoitteiden saavuttamisen vaikeammaksi.

McKayn ja Fanningin mukaan ei ole selvää, johtuuko hyvä itsetunto tavoitteiden saavuttamisesta vai tavoitteiden saavuttaminen hyvästä itsetunnosta. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että pystymme itse vaikuttamaan sekä ajatuksiimme että siihen, saavutammeko tavoitteitamme.

Esimerkiksi seuraavat asiat estävät meitä saavuttamasta tavoitteitamme:

1) Riittämätön suunnittelu
2) Huono ajanhallinta
3) Epäonnistumisen pelko
4) Onnistumisen pelko

Riittämätön suunnittelu on yleisin este tavoitteiden tiellä. Tavoitteemme ovat usein suuria: Hanki uusi työpaikka. Aloita säännöllinen liikunta. Tee gradu. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu kuitenkin vain, jos pystymme jakamaan ne pieniksi, konkreettisiksi tehtäviksi.

Tavoite muuttuu konkreettisemmaksi miettimällä seuraavia kysymyksiä:

1) Mitä tietoa tarvitsen?
2) Miten paljon aikaa tarvitsen?
3) Miten paljon rahaa tarvitsen?
4) Kenen apua tarvitsen?
5) Mitä palveluita tai apuvälineitä tarvitsen?
6) Mikä on ensimmäinen merkki siitä, että olen saavuttamassa tavoitettani (ensimmäinen askel)?
7) Miten tiedän, että olen hyvää matkaa kohti tavoitettani (keskimmäiset askeleet)?
8) Miten tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni?

Myös tämä malli voi auttaa sinua suunnittelussa.

Huono ajanhallinta on myös hyvin yleinen este. Haluamme jotain, mutta käytännössä suurin osa ajastamme menee johonkin muuhun.

Ajanhallintaan voi auttaa seuraava harjoitus:

Tee lista kaikista rooleista, jotka sinulla on. Rooleja voivat olla esimerkiksi seuraavat: poikaystävä, perheenjäsen, työntekijä, ystävä, graduntekijä, urheiluseuran sihteeri ja niin edelleen. Ole konkreettinen: Kenen ystävä? Missä töissä? Sisällytä mukaan myös roolit, joita et ehkä vielä toteuta mutta joissa haluaisit nähdä itsesi.

Laita roolit tämän jälkeen tärkeysjärjestykseen. Merkitse tärkein roolisi ykkösellä, seuraavaksi tärkein kakkosella ja niin edelleen.

Lopulta seuraa vaikein osio: Vedä listasta yli ne roolit, joista sinun on luovuttava, jotta voit saavuttaa tärkeämpiä asioita.

Ajanhallintaan auttavat myös monet muuta apukeinot. Yksi hyödyllinen tapa on tehdä tehtävälistoja ja myös priorisoida tuolla listalla olevia tehtäviä. Yksinkertainen mutta välttämätön taito on myös se, että opettelet sanomaan “Ei.”

Epäonnistumisen pelko voi myös tehokkaasti estää meitä saavuttamasta jotain sellaista, jota kuitenkin haluamme. McKayn ja Fanningin mukaan epäonnistumisen pelon voi selättää sillä, että alkaa purkaa sitä osiin. Tämän voi tehdä pohtimalla seuraavia kysymyksiä esimerkiksi päiväkirjaan:

1) Kuvaile pelkoasi. Mitä sellaista kerrot itsellesi tästä tavoitteesta tai asiasta, joka lisää pelkoasi?
2) Arvio pelkosi suuruus asteikolla yhdestä kymmeneen?
3) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?
4) Oleta, että pahin vaihtoehto tapahtuu. Mitkä ovat pahimmat mahdolliset seuraukset?
5) Minkälaiset ajatukset voivat tässä tilanteessa auttaa?
6) Minkälaiset teot voivat tässä tilanteessa auttaa?
7) Arvioi seuraukset uudestaan.
8) Arvioi pelkosi uudestaan asteikolla yhdestä kymmeneen.
9) Minkälaisia todisteita on siitä, että pahin mahdollinen lopputulos ei ehkä toteudu?
10) Minkälaisia muita mahdollisia lopputuloksia on?
11) Arvioi pelkosi vielä kerran asteikolla yhdestä kymmeneen.
12) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?

Onnistumisen pelko on myös yksi esteistä, jotka ovat meidän ja tavoitteemme välissä. Onnistumisen pelko voi tuntua paradoksaaliselta asialta. Eivätkö kaikki halua onnistua? Todellisuudessa hyvin moni pelkää myös onnistumista.

Onnistumisen pelko on pohjimmiltaan epäonnistumisen pelkoa. Ajattelemme, että tavoitteen saavuttamista seuraa jokin vielä suurempi epäonnistuminen tai pettymys, esimerkiksi seurustelun aloittamista hylätyksi tuleminen tai gradun valmistumista se, että emme saa työtä.

Jos kärsit onnistumisen pelosta, mieti esimerkiksi seuraavia ajatuksia:

Minä ansaitsen hyviä asioita. Pystyn saavuttamaan haluamani asiat ja myös pitämään rajat. Selviydyn pienistä vastoinkäymisistä hajoamatta kokonaan. Tärkeintä on toiminta ja liike eteenpäin.

Tällaisia ovat ne rakentavat ajatukset, joista itsetunto tavoitteiden saavuttamisen lisäksi rakentuu.

Seuraava sivu »