Kasvun ajattelutapa

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tutkimuksissaan ja kirjoissaan keskittynyt ihmisten lahjakkuuteen ja heidän omiin käsityksiinsä siitä. Dweckin mukaan ihmiset voidaan jakaa kahtia sen mukaan, miten he suhtautuvat taitojen ja lahjakkuuden alkuperään.

Ensimmäisen ryhmän mielestä ominaisuudet perustuvat synnynnäisiin tai pysyviin ominaisuuksiin. Tätä asennetta voidaan kutsua muuttumattomaksi ajattelutavaksi tai asenteeksi (engl. fixed mindset). Toisten mielestä menestys ja ominaisuudet puolestaan ovat harjoittelun ja työn seurausta. Tätä asennetta voi kutsua kasvun ajattelutavaksi (engl. growth mindset). Käytännössä nämä asenteet vaihtelevat meillä kullakin jonkin verran ja ihmiset sijoittuvat jatkumolle näiden kahden äärimmäisyyden välillä.

Dweckin tutkimusten perusteella voidaan todeta, että ihmiset, jotka ajattelevat kasvun ajattelutavan mukaisesti, menestyvät paremmin ja selviävät myös vaikeuksista paremmin. Heille myös epäonnistuminen on kiinteä osa kehittymistä ja oppimista. Muuttumattomaan ajattelutapaan kallistuvat ihmiset sen sijaan jo lähtökohtaisesti välttävät haasteita, sillä heille epäonnistuminen on vain osoitus heidän kyvyttömyydestään jossain asiassa.

Hyödyllisiä ja haitallisia tapoja ajatella

Kun luin Dweckin mindset-teoriasta ensimmäisen kerran, pidin sitä itsestäänselvyytenä ja suorastaan haitallisen yksinkertaistavana. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän alan kuitenkin vakuuttua siitä, että kyse on äärimmäisen tärkeästä teemasta.

Kuinka usein käytännössä ajattelemme esimerkiksi seuraavasti: “Minä en vain ole kovin ahkera urheilemaan? Hermostun helposti läheisilleni? Minä olen huono keskittymään? En ole hyvä kirjoittamaan?” Entäpä jos ajattelisimmekin, että nuo kaikki ovat taitoja, joita voi harjoitella ja joissa voi kehittyä?

Asenteemme tulee esille myös siitä, miten puhumme lapsille. Kun lapsi näyttää meille piirrustustaan, sanomme helposti: “Oletpa sinä hyvä piirtämään!” Juuri tämä vahvistaa käsitystämme muuttumattomista ominaisuuksista. Entäpä jos sanoisimmekin: “Oletpa nähnyt paljon vaivaa tämän eteen” tai “Olet selvästikin kuunnellut niitä vinkkejä, joita kuvaamataidon opettaja on sinulle antanut”?

Eräässä tutkimuksessaan Dweck tutki matematiikassa huonosti menestyviä koululaisia. Osalle heistä annettiin opetusta erilaisissa opiskelutekniikoissa ja -taidoissa. Toiselle ryhmälle puolestaan annettiin ohjausta muuttumattoman ajattelutavan ja kasvun ajattelutavan eroista. Käytännössä heitä siis opetettiin ymmärtämään, että heidän taitonsa eivät olleet pysyviä.

Voitte todennäköisesti arvata lopputuloksen. Ryhmä, joka oli saanut ohjausta kasvun ajattelutavasta, menestyi jatkossa merkittävästi paremmin. Ja tämä vaikutus saavutettiin varsin pienellä ohjausmäärällä matematiikassa, toisin sanoen oppiaineessa, jossa menestyminen paljolti rakentuu aiemmin opituille taidoille.

Kasvun ajattelutapa ja gradu

Käytännön ohjeet ja opiskelutaidot eivät siis yksin riitä. Oleellista on jokaisen oma käsitys siitä, mikä heidän mahdollisuutensa muuttua ja kehittyä on. Keskeistä on, identifioidummeko ominaisuuksiimme pysyvinä vai näemmekö muutoksen mahdollisuuden.

Mietipä, mitä itse ajattelet asiasta, erityisesti opiskeluun liittyen. Ole myös rehellinen. Onko opiskelu sinun mielestäsi prosessi, jossa kehitytään? Vai onko opiskelu prosessi, jossa osoitetaan ja arvioidaan sinun lahjakkuuttasi?

Entäpä suhteesi epäonnistumiseen? Onko epäonnistuminen jotain sellaista, mikä paljastaa sinun lahjattomuutesi? Vai onko epäonnistuminen kiinteä ja tarpeellinen osa kehittymistä?

Mikä estää meitä saavuttamasta tavoitteitamme?

Matthew McKayn ja Patrick Fanningin kirja Self-Esteem on erittäin kiinnostava kirja itsetunnosta ja erityisesti itsekriittisyydestä. Kirja käsittelee myös laajasti tavoitteita ja niiden saavuttamista.

McKayn ja Fanningin mukaan hyvä itsetunto koostuu kahdesta asiasta. Nämä ovat:

1) Rakentavat ajatukset itsestä
2) Kyky saavuttaa asioita, joita haluaa

McKay ja Fanning tuovat esille siis sen, kuinka tavoitteiden ja itsetunnon välillä on kiinteä yhteys: Ensinnäkin tavoitteiden saavuttaminen vahvistaa itsetuntoamme. Toisaalta taas hyvä itsetunto auttaa meitä saavuttamaan asioita. Sama pätee tietysti myös käänteisesti: Se, että emme saavuta tavoitteitamme, heikentää itsetuntoamme, ja tämä taas tekee uusien tavoitteiden saavuttamisen vaikeammaksi.

McKayn ja Fanningin mukaan ei ole selvää, johtuuko hyvä itsetunto tavoitteiden saavuttamisesta vai tavoitteiden saavuttaminen hyvästä itsetunnosta. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että pystymme itse vaikuttamaan sekä ajatuksiimme että siihen, saavutammeko tavoitteitamme.

Esimerkiksi seuraavat asiat estävät meitä saavuttamasta tavoitteitamme:

1) Riittämätön suunnittelu
2) Huono ajanhallinta
3) Epäonnistumisen pelko
4) Onnistumisen pelko

Riittämätön suunnittelu on yleisin este tavoitteiden tiellä. Tavoitteemme ovat usein suuria: Hanki uusi työpaikka. Aloita säännöllinen liikunta. Tee gradu. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu kuitenkin vain, jos pystymme jakamaan ne pieniksi, konkreettisiksi tehtäviksi.

Tavoite muuttuu konkreettisemmaksi miettimällä seuraavia kysymyksiä:

1) Mitä tietoa tarvitsen?
2) Miten paljon aikaa tarvitsen?
3) Miten paljon rahaa tarvitsen?
4) Kenen apua tarvitsen?
5) Mitä palveluita tai apuvälineitä tarvitsen?
6) Mikä on ensimmäinen merkki siitä, että olen saavuttamassa tavoitettani (ensimmäinen askel)?
7) Miten tiedän, että olen hyvää matkaa kohti tavoitettani (keskimmäiset askeleet)?
8) Miten tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni?

Myös tämä malli voi auttaa sinua suunnittelussa.

Huono ajanhallinta on myös hyvin yleinen este. Haluamme jotain, mutta käytännössä suurin osa ajastamme menee johonkin muuhun.

Ajanhallintaan voi auttaa seuraava harjoitus:

Tee lista kaikista rooleista, jotka sinulla on. Rooleja voivat olla esimerkiksi seuraavat: poikaystävä, perheenjäsen, työntekijä, ystävä, graduntekijä, urheiluseuran sihteeri ja niin edelleen. Ole konkreettinen: Kenen ystävä? Missä töissä? Sisällytä mukaan myös roolit, joita et ehkä vielä toteuta mutta joissa haluaisit nähdä itsesi.

Laita roolit tämän jälkeen tärkeysjärjestykseen. Merkitse tärkein roolisi ykkösellä, seuraavaksi tärkein kakkosella ja niin edelleen.

Lopulta seuraa vaikein osio: Vedä listasta yli ne roolit, joista sinun on luovuttava, jotta voit saavuttaa tärkeämpiä asioita.

Ajanhallintaan auttavat myös monet muuta apukeinot. Yksi hyödyllinen tapa on tehdä tehtävälistoja ja myös priorisoida tuolla listalla olevia tehtäviä. Yksinkertainen mutta välttämätön taito on myös se, että opettelet sanomaan “Ei.”

Epäonnistumisen pelko voi myös tehokkaasti estää meitä saavuttamasta jotain sellaista, jota kuitenkin haluamme. McKayn ja Fanningin mukaan epäonnistumisen pelon voi selättää sillä, että alkaa purkaa sitä osiin. Tämän voi tehdä pohtimalla seuraavia kysymyksiä esimerkiksi päiväkirjaan:

1) Kuvaile pelkoasi. Mitä sellaista kerrot itsellesi tästä tavoitteesta tai asiasta, joka lisää pelkoasi?
2) Arvio pelkosi suuruus asteikolla yhdestä kymmeneen?
3) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?
4) Oleta, että pahin vaihtoehto tapahtuu. Mitkä ovat pahimmat mahdolliset seuraukset?
5) Minkälaiset ajatukset voivat tässä tilanteessa auttaa?
6) Minkälaiset teot voivat tässä tilanteessa auttaa?
7) Arvioi seuraukset uudestaan.
8) Arvioi pelkosi uudestaan asteikolla yhdestä kymmeneen.
9) Minkälaisia todisteita on siitä, että pahin mahdollinen lopputulos ei ehkä toteudu?
10) Minkälaisia muita mahdollisia lopputuloksia on?
11) Arvioi pelkosi vielä kerran asteikolla yhdestä kymmeneen.
12) Mikä on prosentuaalinen todennäköisyys, että pelkäämäsi asiat toteutuvat?

Onnistumisen pelko on myös yksi esteistä, jotka ovat meidän ja tavoitteemme välissä. Onnistumisen pelko voi tuntua paradoksaaliselta asialta. Eivätkö kaikki halua onnistua? Todellisuudessa hyvin moni pelkää myös onnistumista.

Onnistumisen pelko on pohjimmiltaan epäonnistumisen pelkoa. Ajattelemme, että tavoitteen saavuttamista seuraa jokin vielä suurempi epäonnistuminen tai pettymys, esimerkiksi seurustelun aloittamista hylkääminen tai gradun valmistumista se, että emme saa työtä..

Jos kärsit onnistumisen pelosta, mieti esimerkiksi seuraavia ajatuksia:

Minä ansaitsen hyviä asioita. Pystyn saavuttamaan haluamani asiat ja myös pitämään rajat. Selviydyn pienistä vastoinkäymisistä hajoamatta kokonaan. Tärkeintä on toiminta ja liike eteenpäin.

Tällaisia ovat ne rakentavat ajatukset, joista itsetunto tavoitteiden saavuttamisen lisäksi rakentuu.

U:n muotoinen kaari

Chip ja Dan Heathin loistavassa kirjassa Switch esittellään muotoiluyritys IDEO:n kuvaama projektin emotionaalisen kaaren malli. Sen mukaan projektin kaari on U:n muotoinen.

Projektin alussa motivaatio ja mieliala ovat korkealla. Uusia ideoita syntyy. Visio lopputuloksesta on mielessä hyvin konkreettisena.

Projektin edetessä eteen tulee kuitenkin vaikeuksia. Motivaatio on koetuksella. Konkreettiset ongelmat vaivaavat. Aikataulu pettää. Koko projektin mielekkyys kyseenalaistetaan. Chip ja Dan Heathin sekä IDEO:n sanoin: “Keskivaiheessa projekti tuntuu usein epäonnistumiselta.”

Lopulta, projektin lähestyessä loppuaan motivaatio ja mieliala taas kohoavat. Tällöin myös itsetunto vahvistuu: “Olemme viimein ratkaisseet ongelmat!”

Tuttua vai ei?

Tunnistamme varmasti kaikki nämä vaiheet. Olemme todennäköisesti monta kertaa käyneet vaiheet läpi. Oman kokemukseni mukaan myös opinnäytteen tekemisessä toteutuu usein juuri tällainen prosessi.

Oleellista on huomata, että emme kuitenkaan yleensä etukäteen ajattele prosessin etenevän juuri näin. Mielessämme on kuva suoraviivaisesti ja suhteellisen ongelmattomasti etenevästä prosessista, jonka lopputulos on ennalta arvattava.

Juuri kukaan ei lähtökohtaisesti ajattele: “Tulemme kohtaamaan odottamattomia haasteita ja lisäksi epäonnistumme toistuvasti kriittisissä asioissa.” Todellisuudessa epäonnistumisella on kuitenkin tärkeä rooli oppimisessa. Projektin keskivaiheilla, mielialan ollessa alhaalla ja motivaation hukassa, syntyvät nimittäin oivallukset.

Tällainen ajattelutapa luo tavallaan odotuksen epäonnistumisesta. Outoa kyllä, se tuntuu samalla myös optimistiselta. Kun epäonnistumisen näkee kiinteänä osana prosessia, ymmärtää myös, että se ei kuitenkaan ole prosessin lopputulos. Virheet eivät siis olekaan epäonnistumisia vaan oppimista.

Entäpä jos ajattelisit tästä eteenpäin varmuudella: “Tulen epäonnistumaan, tavalla tai toisella!”

Miksi gradun tekeminen on niin vaikeaa?

Gradun tai jonkin muun opinnäytteen kirjoittaminen on periaatteessa niin kovin yksinkertaista: lue vähän lähteitä, tee hieman tutkimusta, kirjoita kasa tekstiä, kysy ohjaajalta että kelpaako ja jätä gradu, kun hän sanoo että joo. Kyllähän se työtä vaatii, mutta ei sen pitäisi mitenkään ylimaallisen vaikeaa olla. Silti monien graduntekijöiden kokemukset ovat toisenlaisia.

Tässä muutama ajatus siitä, miksi gradun kirjoittaminen on vaikeaa:

1) Gradun tekeminen on oppineisuuden osoittamista, ei heikkouden
Opinnäytteen tekemisessä ja opiskelussa yleensäkin on kyse pätevöitymisestä ja myös oppineisuuden osoittamisesta. Tällainen tilanne ei ole erityisen helppo silloin, kun kohtaakin vaikeuksia tai ei osaa jotain. Ei ole helppoa sanoa, ettei osaa tai ymmärrä, jos tarkoituksena on osoittaa, että osaa ja ymmärtää.

2) Gradu on arvostelun alaista toimintaa
Gradu on opintosuoritus, joka todellakin arvostellaan. Arvosanakäytännöt ja arvioinnin kulttuurit toki vaihtelevat paljon eri oppilaitoksissa. Joka tapauksessa gradun osalta tulet todennäköisesti kuulemaan, oliko se hyvä vai ei.

3) Gradu on kummallinen tekstilaji
Niin, sitä se on. Katso täältä, millä tavoin.

4) Kriittisyys on tärkeää mutta kohdistuu usein tekijään itseensä
Kriittinen ajattelu ja kriittisyys ovat tärkeä osa opinnäytteen tekemistä ja opiskelua. Joskus tuntuu, että yliopistomaailmaan hakeutuu myös paljon ihmisiä, jotka ovat erityisen kriittisiä, usein erityisesti itseään kohtaan. Kriittisyydessä ja itsekritiikissäkään ei sinällään ole mitään pahaa, monella tavalla ne ovat tarpeellisiakin.

Silloin kun kriittisyys kohdistuu sinuun itseesi ja on liiallista, seuraa kuitenkin ongelmia. Tällöin vaikkapa ohjaajan hyväntahtoiset kehitysehdotukset näyttävät silmissäsi vain osoitukselta omasta huonoudestasi. Samoin prosessin aikana väistämättä eteen tulevat haasteet johtuvat silmissäsi juuri sinusta.

5) Gradusuoritus henkilöityy
Teemme gradun tietyssä yhteisössä, tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Niin kovin moni asia vaikuttaa siihen, miten graduprosessisi etenee tai miten hyvä gradustasi tulee. Myös monen muun ihmisen panos tai tekemät ratkaisut vaikuttavat sinun graduusi. Silti gradun kanteen tulee sinun nimesi.

6) Graduprojekti on ääretön
Ehkäpä tehokkain tapa saada jotain aikaiseksi on deadline. Gradussa deadlinet harvoin ovat todellisia. Onkin sinusta itsestäsi kiinni, milloin gradu valmistuu. Samoin on oikeastaan aivan oma valintasi, millainen gradustasi tulee. Tämä sarjakuva käsittelee väitöskirjan kirjoittamista, mutta siinä esitelty kaava soveltuu täydellisesti myös gradun kirjoittamiseen:

prosessin kesto = joustavuus / motivaatio

Hyvin motivoitunut graduntekijä saa gradunsa valmiiksi, vaikka projekti on hyvin joustava. Motivaation lähestyessä nollaa prosessin kesto taas lähestyy ääretöntä.

Pari ajatusta pohdittavaksi

Osallistuin viime viikolla jatko-opiskelijoille tarkoitettuun seminaariin, jossa pohdittiin rahoituksen hakemista ja väitöskirjan tekemisen problematiikkaa yleisemminkin. Seminaari oli monella tavalla hyödyllinen, mutta ehkäpä vahvimmin mieleeni jäi kaksi opintopsykologi Annamari Heikkilän esittelemää ajatusta tai oikeastaan eräänlaista iskulausetta.

Niistä ensimmäinen kuuluu näin:

Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Tämän sananparren voi ymmärtää ehkä useammallakin tavalla, mutta perusajatuksena lienee kuitenkin se, että hyvistä aikomuksista huolimatta saatamme saada aikaiseksi jotain vähemmän hyvää. Opinnäytteen tekemiseen sovellettuna tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että pelkkä aikomus ei riitä. Tarvitaan lisäksi konkreettinen suunnitelma sekä tuon suunnitelman toteutus.

Olen saanut kokea tämän hyvin konkreettisesti oman väitöskirjani kohdalla viime aikoina. Tein nimittäin kesäloman jälkeen päätöksen, että kirjoitan väitöskirjani puuttuvat artikkelit valmiiksi tämän lukuvuoden aikana. Menin jopa paljastamaan tämän päätöksen julkisesti minusta tehdyssä haastattelussa.

Nyt tämän talven ajan olen kamppaillut aika lailla tämän päätöksen kanssa. Yksi artikkeleista on tuottanut paljon vaivaa, ja lisäksi aikaani vievät aina kovin monet muutkin projektit. Näin hyvä aikomukseni tai oikeastaan sen heikko toteutuminen onkin alkanut aiheuttaa jo syyllisyyttä ja kääntynyt siis itseään vastaan.

Ongelmani on siinä, että tuo sinänsä hyvä aikomus ei ole konkretisoitunut kunnon suunnitelmaksi eikä myöskään riittävän säännölliseksi työskentelyksi.

Tavallaan tämä kokemus on tuonut kaksi opetusta:

1) Aikomus on konkretisoitava realistiseksi suunnitelmaksi, joka ulottuu kuukausi- ja viikkotasolle
2) Omia aikomuksia ei kannata käyttää itseään vastaan

Tästä päästäänkiin toiseen seminaarista vahvasti mieleeni jääneeseen sanontaan:

Kun tuntuu vaikealta – olet oppimassa jotain uutta!

Silloin kun jokin asia tuntuu ylipääsemättömän vaikealta, on tietysti vaikea ajatella positiivisesti. Meitä yksinkertaisesti ahdistaa, ja haluaisimme tuon ahdistuksen vain loppuvan.

Jälkeenpäin on usein helppo kuitenkin nähdä, että juuri vaikeuksien voittaminen on usein niitä kaikkein merkityksellisimpiä kokemuksiamme. Jos vain suinkin pystyt, koeta siis muistaa, että vaikeudet ovat todennäköisesti merkki siitä, että olet oppimassa jotain arvokasta. Arvostat sitä myöhemmin.

Koeta myös hetken aikaa kestää vaikeaa tilannetta ja ahdistusta, ilman, että haluat sen heti poistuvan. Mieti, mitä tämä ahdistus kertoo sinulle. Mitä sinun tulisi huomata? Mitä sinun tulisi juuri nyt tehdä ratkaistaksesi ongelma? Mitä sinä voit oppia itsestäsi ja työsi alla olevasta projektista? Ahdistus on aina merkki jostain. Mistä?

Seuraava sivu »