Kevät tulee, oletko valmis?

Tämän oman gradunsa tekemistä käsittelevän kirjoituksen on kirjoittanut psykologian opiskelija ja graduntekijä Saara Kaikkonen:

Ulkona on lumi vielä tiukasti maassa ja taivaalta sataa lisää. Yöt ovat kylmiä. Silti mieleeni piirtyy kevään eteneminen. Auringon säteet, lumen alta pilkistävä ruskeanharmaa maa. Hiirenkorvat, juhannusmakkarat!

Mieleeni nousee uhkakuva – kesä.

Minulla ja puolisollani on keskiviikkoisin saunavuoro. Työssäkäyvä puolisko aina saunassa huokaa, miten ihanaa on, kun viikko on jo yli puolenvälin! Enää kaksi työpäivää, ja sitten on taas viikonloppu! Minä olen puolestani hiljaa. Sydän jyskyttää. Tänään jo keskiviikko. Huomenna jo torstai. Mitä olen saanut aikaiseksi?

Kevät on tulossa, eikö olekin ihanaa! Pläräilen kalenteria, ja toistuvasti huomaan, ettei ole enää montaa viikkoa kevääseen tai kesäänkään. Aionko todellakin esitellä jotakin toukokuun graduseminaarissa? Jos aion, se pitää lähettää jo huhtikuussa. Nyt on maaliskuu. Tällä hetkellä teen sivuaineopintoja, ja gradu joutuu hiukan odottamaan. Sivuaineen kursseja on vielä monen monta. Gradukin on enemmän alku- kuin loppuvaiheessa. Miten minulla olisi toukokuussa lähes valmis gradu esiteltävänä? Huhtikuussa lähetettävänä? Miten päin asiaa vain katsonkin, tulos on sama. Kuukaudet loppuvat kesken. Viikot loppuvat kesken. Päivät loppuvat kesken. Aika loppuu kesken!

Stop. ”Aika loppuu kesken” on hittiraita, suoraan mielensisäisen radioni soittolistan kärjestä. ”En ikinä ehdi kaikkea” on myös yksi ikivihreistä radioni soittolistalla. Tämä on mielensisäistä negatiivista puhetta. Usein sisäinen puhe on kutistunut sähkösanoman kaltaisiksi viesteiksi, jotka kätkevät sisälleen kokonaisen uskomusten joukon. Jos teen jotakin, joka on uskoakseni väärin tai vähintään noloa, kuulen mielessäni huudahduksen: ”Voi ei!” Jos kuunnellaan sama uudelleen hidastetusti, se pitää sisällään paljon enemmän: ”Voi ei! Mokasin taas! En ikinä tule onnistumaan missään! Miksi edes yritin? Tämä vain todistaa sen, että olen surkea.” Tai: ”Voi ei! Aika loppuu. En ole saanut mitään aikaan. Tässä se nyt nähdään. En tule ikinä saamaan kaikkea tätä valmiiksi ajoissa. Mitähän muutkin ajattelevat, kun kerron, että gradu on edelleen kesken? Tuskin saan ikinä töitäkään. Gradunohjaajakin varmasti ihmettelee. Miten voin olla näin saamaton? Miksi kaikki muut ovat jo paljon pidemmällä? Miksi eilen lepäsin? Okei, pää oli kipeä, mutta tajusinko todella, että en ehdi tehdä kaikkea, jos en ahkeroi joka ikinen hetki?”

Stop. Kun omaa sisäistä puhettaan tunnistaa, on mahdollista huomata, milloin radio pärähtää soimaan. Radion voi antaa soittaa viikon toivotuimpia taustalla. Voi tunnistaa ajatukset ajatuksiksi ja antaa niiden vain olla.

Kävin kalenteriani läpi yhdessä ystävän kanssa. Teimme suuren kevätinventaarion. Olen opiskellut täyspäiväisesti syyskuusta lähtien. Nyt oli aika tuulettaa ahdistuksen hämähäkkiverkot pois ja päästää tilalle virtaamaan raikasta kevätilmaa ja valoa. Laittaa asiat järjestykseen, omille paikoilleen ja omiin mittasuhteisiinsa.

Ystäväni vaikuttui siitä, miten pitkällä graduni jo on. Joka osiota on ainakin aloitettu ja gradu on hyvin vireillä. Yllätyin itsekin siitä, miten asiantuntevasti puhuin gradustani. Huomasin, miten sisällä olen graduni mielenkiintoisessa ja moniulotteisessa maailmassa! Seuraava askel on ennemminkin rajaaminen, kuin laajentaminen.

Gradun lisäksi teen myös sivuaineopintoja. Olen keskittynyt kahden viimeisen kuukauden aikana niihin. Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että gradu on sen vuoksi jäänyt vähemmälle huomiolle, ellei peräti talviunille. Yhdessä laskimme, montako kurssia olen tehnyt. Näytin, että olen tehnyt tuon ja tuon ja… ainiin tuonkin! Saldona onkin monta kurssia ja runsaasti opintopisteitä! Yleensä muistutan itselleni niin usein vielä puuttuvista tekemisistä, etten ole huomannutkaan, miten paljon olen saanut aikaan.

Vaikka tekemistä on vieläkin erittäin runsaasti, tiedän, että olen antanut kaikkeni. Olen opiskellut sen, mitä olen jaloistani päässyt. En ole kuitenkaan antanut liian kaikkeani. Olen levännyt, jos on väsyttänyt. Olen ollut aikaansaamaton ja vetkutellut. Olen rentoutunut ja virkistynyt. Olen liikkunut.

Nyt tiedän myös ne askeleet, jotka aion ottaa seuraavaksi. Selvittää kevään ja syksyn mahdolliset valmistumispäivät, esitarkastusajat, sopia seuraava ohjaus siitä huolimatta, että gradu on nukkunut talviunta. Lukea tuo kirja, palauttaa tämä. Tehdä tuo kurssi. Pyytää tuota kaveria auttamaan tuossa raportissa olutpalkalla. Sitä taas en tiedä, missä vaiheessa opinnoissani olen toukokuussa. Sen näkee sitten. En voi pitää otteessani koko kevättä yhtä aikaa, vaan vain tätä hetkeä. Tiedän, että olen opiskellut ahkerasti ja kaikki mitä voin tehdä, on jatkaa samaan malliin. Kaiken ahdistushötön alta kristallisoitui asia, jonka tiedän, mutta ajoittain unohdan.

Olen juuri siinä, missä minun juuri nyt kuuluu olla. Ystäväni sanoin, en olisi voinut tehdä mitään toisin.

—

Miten matka jatkuu? Lue matkastani valmistumisen polulla blogistani Minun tomaattini – matkalla valmistumiseen. Blogissani kerron reaaliaikaisesti oman matkani vaiheista, gradun herättämistä ristiriitaisista tunteista, sudenkuopista ja onnistumisen iloista, harharetkistä ja löytämisen riemusta! Juuri niistä, mitä sinäkin oman gradusi kanssa koet.

Miksi gradut eivät valmistu?

Opetin viime syksynä graduntekijöille suunnattua kirjoittamisen kurssia ja useita muita kursseja, joilla gradun ja muiden tutkielmien tekemistä sivuttiin tavalla tai toisella. Yksi asia, jonka monella kurssilla teimme, oli se, että tutustuimme pienryhmittäin valmiisiin graduihin ja sitten keskustelimme niistä.

Yhä uudestaan graduihin tutustuneet opiskelijat esittivät samanlaisen kommentin: ”Eiväthän nuo nyt niin kummoisilta näytä!” Kun valmista gradua selailee, se tuntuukin yllättäen ihan inhimilliseltä suoritukselta.

Tämä sai minut jälleen kerran pohtimaan, mikä sitten oikein johtaa siihen, että kaikki gradut eivät valmistu. Keskenjääneet gradut on monimutkainen kysymys, enkä väitä, että minulla on siihen kaikkia vastauksia. Seuraavassa joitain pohdiskeluani aiheeseen liittyen.

Kokemukseni mukaan roikkuvan gradun taustalla on hyvin usein jokin seuraavista asioista tai niiden yhdistelmä:

1) Suuri elämänmuutos

Uuden vaativan työpaikan saaminen, muutto toiselle paikkakunnalle tai peräti toiseen maahan sekä lapsen saaminen ovat hyvin tyypillisiä syitä siihen, että gradunteko jää kesken. Mikään näistä ei tietenkään automaattisesti ole este gradun valmistumiselle, mutta riskiä ne nostavat.

Gradu on haastava projekti, ja jos elämässä on haasteita muutenkin, gradu jää helposti toiseksi. Lapsen saaminen tai uusi työpaikka tavallaan luonnollisestikin muuttavat elämän tärkeysjärjestystä.

Gradu vaatii aina aikaa ja vaivaa. Jos elämässäsi on muita isoja ja tärkeitä asioita mutta haluat gradun silti valmistuvan, muista, että jossain välissä sinun on se aika varattava ja vaiva nähtävä.

2) Perfektionismi

Hätäisempi voi ajatella, että sellaiset ihmiset, jotka eivät saa tehtyä graduaan, ovat joko laiskempia tai lahjattomampia kuin muut. Todellisuus on usein hyvin kaukana.

Moni graduvitkuttelija on pikemminkin hyvin kunnianhimoinen ja asettaa itselleen hyvin korkeita tavoitteita. Opetin aikoinani gradun kirjoittamista työvoimapoliittisilla Keskeytyneet yliopisto-opinnot päätökseen -kursseilla. Vitsailin toisinaan, että kurssit olivat välillä kuin perfektionistien syyspäivät. Moni gradunsa kanssa tuskaileva saattoi olla kirjoittanut paljonkin erilaisia tekstejä tai olla hyvin menestynyt jollain toisella elämänalueella.

Perfektionismi ei ole automaattisesti huono asia. Jos perfektionismin pystyy kanavoimaan toiminnaksi ja se yhdistyy työntekoon, lopputuloksena on usein oikein hyvä gradu. Jos perfektionismi sen sijaan yhdistyy vitkutteluun ja työn välttelyyn, seuraa väistämättä ongelmia. Omien kunnianhimoisten tavoitteiden ja todellisuuden välinen kuilu kasvaa koko ajan suuremmaksi, ja lopulta ahdistus voi johtaa koko projektin välttelyyn.

Opintopsykologina Helsingin yliopistossa toimiva Annamari Heikkilä on käsitellyt blogikirjoituksessaan perfektionismia ja kyvyttömyyttä pyytää apua. Kirjoituksen konteksti on hieman toinen, naisten menestyminen työelämässä, mutta uskoisin kirjoitusten ajatusten koskettavan aika monia gradunsa kanssa kamppailevia, sukupuolesta riippumatta. Jos perfektionsimi on sinulle haaste, lue myös tuo kirjoitus.

3) Yleiset elämänhallinnan ongelmat

Gradu on kiistatta työtä ja keskittymistä vaativa projekti. Jos graduntekijällä esimerkiksi ei ole pysyvää asuntoa tai jos hän viettää toistuvasti arkiaamunsa keskiolutkuppilassa, voi olla, että gradun tekeminen ei onnistu. Samoin esimerkiksi masennus tai muut vakavat sairaudet voivat olla hankalia esteitä gradun tekemiselle.

Olen kuitenkin oppinut Helsingin yliopiston opintopsykologeilta myös tämän ajatuksen: kaikkia ongelmia ei tarvitse tai ole edes mahdollista ratkaista ennen kuin opiskeleminen tai gradun tekeminen on mahdollista. Opiskeleminen tai gradun tekeminen voivat myös olla juuri niitä asioita, jotka tuovat elämälle suuntaa ja merkitystä ja siten auttavatkin ongelmien ratkaisussa.

Jos elämäntilanteesi on kaoottinen tai kärsit esimerkiksi masennuksesta, ensimmäinen askel on tietysti avun hakeminen. Asiantuntijan avustuksella on yleensä helpompi lähteä ratkaisemaan ongelmia, ja myös ystävistä voi olla tukea. Älä kuitenkaan ajattele, että gradun tekeminen ei olisi mahdollista ennen kuin kaikki ongelmat on ratkaistu. Siinä tapauksessa et nimittäin aloita gradun tekemistä koskaan.

4) Kohtuuton graduprojekti

Graduprojektin ja gradunaiheen rajaaminen ovat varsin haastavia asioita. Toisinaan graduntekijät eivät oikein onnistu siinä ja gradu viivästyy siksi, että se on yksinkertaisesti liian laaja.

Varmasti melkein mistä tahansa aiheesta tai alasta voi kehittää kohtuuttoman graduprojektin, mutta tietynlaiset aiheet ovat tyypillisesti vaarallisia. Jos esimerkiksi tekee graduaan kauan sitten eläneen ranskalaisen tai saksalaisen filosofin kirjasta, voi gradun tekeminen tuntua vaativan filosofin koko muunkin tuotannon lukemista alkuperäiskielellä. Lisäksi on tietysti tutustuttava kaikkeen hänestä tehtyyn suomen-, englannin-, ranskan- ja saksankieliseen tutkimukseen. Vastaavasti neljän kuukauden etnografinen kenttäjakso itselleen tärkeässä maassa voi johtaa siihen, että aineistoa ja sanottavaa on valtavasti. Miten sen kaiken saa tiivistettyä yhteen graduun?

Tällaisessa tilanteessa kannattaa muistuttaa itselleen, että gradu on vain yksi projekti, jonka tulisi kestää laskennallisesti puoli vuotta ja ja jonka ei todellisuudessakaan olisi syytä venyä kovin pitkäksi. On aivan mahdollista jatkaa tutkimista väitöskirjassa, mutta se gradu on tehtävä ensin valmiiksi. Samoin on mahdollista ja kannattavaa kirjoittaa itselleen läheisestä aiheesta muunlaisia tekstejä, vaikkapa tieteellisen artikkelin tai esimerkiksi yleistajuisempia lehtiartikkeleita. Niiden parissa voi jatkaa aiheen työstämistä ja tehdä aiheelle oikeutta.

Toisinaan valitettavasti kohtuuttomat graduvaatimukset saattavat johtua myös ohjaajasta. Olen esimerkiksi tavannut opiskelijoita, jotka käyttävät kuukausia ja taas kuukausia esimerkiksi samojen laboratoriokokeiden toistamiseen yhä uudestaan, ja joidenkin ohjaajien mielestä sopiva määrä lähteitä gradua varten on 200 perusteellisesti luettua englanninkielistä tieteellistä artikkelia.

Tällaiseen asenteeseen voi olla monenlaisia syitä. Todennäköisesti tällaiset ohjaajat ovat tieteellisesti hyvin kunnianhimoisia. Toisinaan opiskelijoiden tutkimus myös liittyy kiinteästi ohjaajan tutkimukseen, ja opiskelijat ovat kätevää ja usein ilmaista työvoimaa.

Mitä tällaisessa tilanteessa sitten voi tehdä? Kysymys ei ole ihan helppo. Ehdottaisin kuitenkin, että keskustelet vielä kerran ohjaajasi kanssa työskentelyn rajoista. Jos se ei edistä asiaa, voit varovasti kääntyä jonkun toisen ohjaajan tai sitten esimerkiksi tiedekunnan puoleen. Kesken jääneet gradut eivät ole kenenkään etu, joten ehkä jostain löytyy ratkaisu tilanteeseen.

—

Sanoisin, että yllä on neljä yleisintä syytä gradujen roikkumiseen. Muitakin varmasti on, ja kuulisinkin niistä mielelläni kommenteissa. Erityisesti olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä näissä tilanteissa on sinua auttanut.

Keskittyminen ja onnellisuus

Tutustuin jokin aika sitten kiinnostavaan tutkimusartikkeliin (pdf-tiedosto), joka käsitteli rahan ja onnellisuuden välistä suhdetta. Olen kirjoittanut tutkimuksesta perusteellisemmin muualla. Jos raha ja onnellisuus kiinnostavat (ja aika monia kiinnostavat), lue tämä kirjoitus.

Kyseisessä artikkelissa oli kuitenkin kiinnostava sivuhaara, joka on erityisen relevantti gradun tekemisen näkökulmasta. Siinä viitattiin toiseen tutkimukseen (pdf-tiedosto), jossa oli selvitetty, miten paljon onnellisuutta ihmiset kokevat erilaisia asioita tehdessään.

Tutkimuksen tulokset eivät ensi silmäyksellä ole kovin yllättäviä. Ihmiset ovat esimerkiksi onnellisempia urheillessaan kuin vaikkapa työskennellessään. Kiinnostavaa onkin se, että eri toimintojen väliset erot eivät ole kovin suuria: onnellisuuden kokemukset ovat lähes samanlaisia riippumatta siitä, mitä teemme. Sen sijaan onnellisuuden tunteeseen vaikuttaa huomattavasti enemmän se, miten pystymme keskittymään siihen, mitä teemme. Kuten artikkelin otsikossa todetaan: ”Harhaileva mieli on onneton mieli.”

Kun ihmiset ajattelevat heidät onnelliseksi tekeviä asioita, kovin monella ei välttämättä ensimmäiseksi tule mieleen gradun tekeminen. Todellisuudessa onnellisuuden määrään ei vaikutakaan niinkään se, mitä teemme, vaan se, miten hyvin pystymme keskittymään siihen, mitä teemme.

Tällä sivustolla on paljon erilaisia ideoita siihen liittyen, miten gradun tekemiseen voi keskittyä. Korkeimmalle nostaisin selkeiden tavoitteiden asettamisen, tomaatit ja vertaistuen. Gradun tekeminen voikin siis aiheuttaa yllättäviä onnellisuuden kokemuksia.

Ongelmien ratkaisemisesta

Gradun tekemisessä ja opinnoissa tulee väistämättä eteen erilaisia ongelmia. Mitä näille ongelmille sitten voi tehdä?

Ensinnäkin on hyödyllistä osata erotella erilaiset ongelmat toisistaan, sillä erilaisiin ongelmiin kannattaa suhtautua hieman eri tavoin. Olen Gradutakuu-kirjassa jaotellut ongelmat kolmeen luokkaan: huomioitaviin seikkoihin, negatiivisiin tunteisiin sekä strategisiin ongelmiin.

Huomioitavat seikat

Huomioitavat seikat eivät lähemmin tarkasteltuna ole itse asiassa lainkaan ongelmia, eikä niille oikeastaan välttämättä pysty mitään myöskään tekemään. Huomioitavia seikkoja ovat esimerkiksi seuraavat:

1) Tarkoituksesi on tehdä gradua hoitovapaalla ollessasi, mutta huomaat, että aikaa gradunteolle jääkin kotitöiden ohessa paljon vähemmin kuin oletit.

2) Olet tehnyt gradullesi aikataulun mutta vähitellen huomaat, että olet unohtanut aikataulusta jotain tehtäviä ja työskentelysi etenee muutenkin hitaammin kuin oletit.

Huomioitavissa seikoissa on kyse oikeastaan siitä, että sinun käsityksesi todellisuudesta on tullut tarkemmaksi ja realistisemmaksi. Tästä voi suorastaan onnitella itseään.

Voi tietysti olla, että sinun täytyy tämän seurauksena pohtia työskentelyäsi uudestaan. Saattaa myös olla, että joudut tekemään erilaisia toimenpiteitä: Saatat joutua lykkäämään valmistumistasi hieman, koska gradun tekemiseen menee hieman kauemmin kuin oletit. Tai sitten joudut alentamaan arvosanatavoitettasi tai luopumaan jostain muusta, jotta gradunteolle jää enemmän aikaa.

Nyt matkasi kohti gradun valmistumista jatkuu hieman realistisempana.

Negatiiviset tunteet

Negatiiviset tunteet ovat valitettavia mutta silti niin inhimillisiä ja yleisiä ilmiöitä. Sinua saattaa esimerkiksi pelottaa näyttää kirjoittamaasi tekstiä ohjaajallesi, koska olet varma, että se on surkeaa. Tai sitten olet aivan varma, että juuri sinä olet liian tyhmä tekemään gradua.

Negatiivisille tunteillekaan ei välttämättä voi mitään. Ehkä oman tekstin näyttäminen muille tulee pelottamaan sinua aina. Se pelottaa aika monia. Joistain negatiivisista tunteista voi ehkä oppia eroon, mutta se voi olla aika pitkä prosessi. Gradun osalta oleellista onkin, pystytkö työskentelemään näistä tunteista huolimatta. Olet ehkä varma omasta surkeudestasi mutta kirjoitat silti!

Joskus negatiivisille tunteillekin voi toki tehdä jotain hyvin konkreettista. Toisinaan voi esimerkiksi olla hyödyllistä harjoitella etukäteen tilanteita, jotka tuntuvat sinusta erityisen hankalilta tai pelottavilta. Jos esimerkiksi oman surkean tekstisi luettaminen ohjaajalla pelottaa, lueta tekstiä ensin jollain ystävällisellä opiskelukaverilla. Jos oman työn suullinen esittely seminaarissa pelottaa, esittele työtäsi suullisesti jossain vapaamuotoisessa tilanteessa.

Ei ramppikuume koskaan täysin poistu, mutta harjoitteleminen voi sitä vähentää.

Strategiset ongelmat

Kolmas ongelmien laji on strategiset ongelmat. Nämä ovat ongelmista parhaita, sillä ne ratkaisemalla gradusi valmistuu!

Strategisia ongelmia on tietysti monenlaisia. Voi olla, että sinulla ei ole ohjaajaa. Voi olla, että et tiedä, minkälaisella tutkimusmetodilla sinun tulee tutkia, ja vaikka tietäisit, et osaa. Voi olla, että työssäkäynnin takia sinulle ei jää aikaa ja energiaa gradun tekemiseen.

En väitä, että näiden ongelmien ratkaisu on välttämättä helppoa tai vaivatonta. Silti tosiasia on tämä: kun strateginen ongelma ratkeaa, olet ottanut ison askeleen eteenpäin kohti gradusi valmistumista.

Mitä ongelmille voi tehdä?

Jos sinusta tuntuu, että erilaiset ongelmat ja negatiiviset tunteet tekevät gradun tekemisestä kovin vaikeaa, suosittelen sinulle kahta asiaa:

1) Gradutakuu-kirjassa olen esitellyt harjoituksen nimeltään Kovat ajat. Siitä voi olla hyötyä kaikkiin edellä kuvattuihin ongelmiin. Harjoitus on aika monivaiheinen, enkä pysty sitä tässä lyhyesti selittämään. Hanki kirja jostain käsiisi ja tee harjoitus. Kirjaa löytyy myös kirjastoista.

2) Puhu ongelmistasi muille. Käänny sellaisen ihmisen puoleen, johon luotat ja joka malttaa kuunnella sinua hetken. Aina ei ole edes hyödyllistä alkaa yrittää ratkaista ongelmia. Jo niiden jakaminen voi auttaa. Jos sinusta tuntuu, ettet keksi tuollaista henkilöä, tule Gradutakuun keskustelualueelle purkautumaan. Siellä kyllä pystytään samastumaan kokemuksiisi.

Ongelmiin voi ottaa kuitenkin myös toisenlaisen näkökulman. Joidenkin ihmisten mukaan ongelmien ratkaiseminen on itse asiassa mahdotonta.

Psykologi C. G. Jung on sanonut seuraavaa:

Elämän kaikki suurimmat ja tärkeimmät ongelmat ovat pohjimmiltaan ratkaisemattomia. Niitä ei voi ratkaista, niistä voi vain kasvaa ulos. Tämä kasvu vaati kuitenkin uudenlaisen tietoisuuden asteen. Jokin korkeampi tai laajempi kiinnostuksen kohde ilmestyy horisonttiin, ja näkökulman laajenemisen myötä ratkaisematon ongelma menettää ajankohtaisuutensa.

Ongelmaa ei ratkaista loogisesti sen omista lähtökohdista, vaan se häipyy, kun uusi ja vahvempi elämänhalu kohtaa sen.

Jungin mukaan ongelmat eivät ratkea. Ne vain lakkaavat olemasta ongelmia.

Mikä on se halu tai toive, joka saa tämän aikaiseksi? Mielestäni se on halu saada gradu valmiiksi. Halu valmistua. Vahva toive siitä, että saa gradun valmiiksi ja voi siirtyä elämässään eteenpäin. Tietoisuus siitä, miten paljon voimavaroja vapautuu johonkin aivan muuhun, kunhan gradu on valmis.

Kun tämä halu on tarpeeksi vahva, esimerkiksi se, ettei ole ohjaajaa, muuttuu toissijaiseksi asiaksi. Ehkäpä teet sen gradusi valmiiksi ilman ohjausta. Tai jos tunnet ohjauksen edistävän gradusi valmistumista, ehkäpä sitten etsit ohjausta jostain. Näin gradunteko muodostuu ongelmien sijaan valinnoista, joita teet mielessäsi lopputulos, valmis gradu.

Onko vika ihmisissä vai systeemissä?

Olen jo aiemminkin hehkuttanut Chip ja Dan Heathin kirjaa Switch. Kirjassa on valtava määrä oivalluksia kaikesta siitä, mikä liittyy niinkin yleismaailmalliseen aiheeseen kuin muutos.

Yksi Heathin veljesten teeseistä on tämä:

What looks like a people problem is often a systems problem.

Toisin sanoen, ongelma näyttää melkein aina johtuvan ihmisistä ja heidän toiminnastaan, mutta todellisuudessa ongelma usein johtuukin järjestelmästä.

Ajattelemme helposti: ”Kunpa vain saisimme nämä ihmiset ymmärtämään jotain oleellista tai kunpa saisimme motivoitua heidät, niin he toimisivat toisin.” Todellisuudessa muutos onnistuisikin paremmin muuttamalla jotain pientä itse järjestelmässä.

Jos meillä on kaksi ryhmää opiskelijoita, joista toinen on saanut gradunsa tehtyä ja toinen ei ole saanut, ajattelemme helposti, että jälkimmäiset opiskelijat ovat vain laiskoja tai tyhmiä tai että he eivät ole ymmärtäneet jotain. Uskoisin, että tähän ryhmään kuuluvat graduntekijät ajattelevat usein itsekin vian olevan heissä itsessään.

Katselin jokin aika sitten Juha Hakalan viisi vuotta vanhaa videota gradun kirjoittamisesta. Videossa Hakala kertoo, että hän selvitti kollegansa kanssa, kuinka paljon Suomessa on sellaisia korkeakouluopiskelijoita, jotka olivat opiskelleet yli seitsemän vuotta ja joilla kaikki muut opinnot paitsi gradu tai diplomityö oli suoritettu. Vuonna 2004 tällaisia opiskelijoita oli 15 000.

Viime vuosien tutkinnonuudistukset ovat todennäköisesti karsineet tuota lukua jonkin verran, mutta roikkuvien gradujen määrä liikkuu silti tuhansissa. Aika paljon luusereita!

Vai olisiko itse järjestelmässä jotain, joka kaipaisi muutosta?

Seuraava sivu »