Posiitivisen ajattelun kääntöpuoli

by on joulukuu 3, 2014
in Motivaatio

Kuva: Glen Scott (Flickr)

Kuva: Glen Scott (Flickr)

Positiivista ajattelua pidetään yleensä hyvänä asiana, ja toiset ihmiset vannovat sen nimiin aika fanaattisestikin. Minäkin noin lähtökohtaisesti ajattelen, että positiivinen, halutun tavoitteen saavuttamiseen optimistisesti suhtautuva ajattelu on parempi asia kuin esimerkiksi se, että keskittyy aina epäonnistumisen mahdollisuuteen.

New York Timesissa ilmestyi kuitenkin lokakuun lopussa artikkeli, joka terveellä tavalla kyseenalaisti positiivisen ajattelun hyötyjä. Artikkelin kirjoittaja, psykologi Gabriele Oettingen on tutkinut positiivista ajattelua ja tavoitteiden saavuttamista yli kahdenkymmenen vuoden ajan. NYT:n artikkeli sisältää kiitettävästi viittauksia alkuperäisiin tutkimusartikkeleihin, mutta Oettingen on kirjoittanut aiheesta myös yleistajuisen kirjan ja muita lyhyitä artikkeleita, esimerkiksi Harvard Business Review -lehteen.

Oettingenin ja hänen tutkimusryhmänsä tutkimukset osoittavat, että positiivisen ajattelun vaikutukset ovat todella todennettavissa: halutun tavoitteen kuvitteleminen jo toteutuneeksi rauhoittaa ihmistä ja alentaa esimerkiksi tämän verenpainetta. Tämä on sinällään hyvä asia. Ongelma on kuitenkin siinä, että samalla kun positiivinen ajattelu vähentää ahdistustamme, se myös vähentää haluamme työskennellä tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Positiivinen ajattelu siis tavallaan huijaa meitä ajattelemaan, että olemme jo saavuttaneet tavoitteemme ja että meidän ei oikeastaan tarvitse enää ponnistella.

Oettingen on tutkinut asiaa eri maissa, lapsilla ja aikuisilla sekä myös erilaisilla tavoitteilla opiskeluun liittyvistä tavoitteista laihduttamiseen ja treffiseuran saamiseen. Tulokset ovat kaikissa konteksteissa samansuuntaiset: positiivinen ajattelu todellisuudessa häiritsee tavoitteiden saavuttamista.

Lohdullista kuitenkin on, että Oettingenin tutkimusryhmällä on tarjota vaihtoehto. He kutsuvat vaihtoehtoa mentaaliseksi kontrastoinniksi. Sen ajatus on, että keskitymme ensin muutaman minuutin ajan haluamaamme realistiseen tavoitteeseen. Kuvittelemme, miltä tuntuu, kun tuo tavoite on toteutunut. Tämän jälkeen vaihdammekin fokusta ja keskitymme muutaman minuutin ajan kaikkiin niihin esteisiin, jotka estävät meitä saavuttamasta tuota tavoitetta.

Mentaalisesta kontrastoinnista on kehitetty myös hieman virtaviivaisempi malli, joka kulkee nimellä WOOP. Nimitys tulee sanoista Wish (‘toive’), Objective (‘lopputulos’), Obstacle (‘este’) ja Plan (‘suunnitelma’). Sen tueksi on kehitelty jopa kaksi mobiilisovellusta, toinen opiskelukäyttöön ja toinen yritysmaailmaan. Sinällään idea on kyllä niin yksinkertainen, että sen voi ottaa käyttöön ilman sovellustakin.

Ei siis ole syytä luopua positiivisesta ajattelusta. Jos kuitenkin haluaa saavuttaa myös tuloksia, positiiviset ajatukset pitää yhdistää realistiseen kuvaan todellisuudesta ja tiellä olevista esteistä.

Lisäys: Nyyti ry:ssä työskentelevä psykologi Elina Marttinen on kirjoittanut aiheesta hyvän kirjoituksen. Voit lukea sen täältä.

I niin kuin inspiraatio

by on huhtikuu 17, 2013
in Motivaatio

Kuva: Editor B (Flickr)

Kuva: Editor B (Flickr)

Tämän motivaatiota käsittelevän kirjoituksen on kirjoittanut Hanna Maria Kotovaara:

”Mulla ei ole yhtään inspistä” – ja jumi on valmis. Tuttu juttu? Niin minullekin, kunnes oivalsin jotain olennaista inspiraatiosta.

Inspiraation puutetta pidetään usein oletusesteenä kirjoitustyölle. Ei nappaa – siispä jään odottelemaan inspiroivampaa hetkeä. Sama koskee motivaatiota. Yleensä ajatellaan, että motivaation kuuluisi olla sisäsyntyistä. Pitäisi olla jo valmiiksi motivoitunut ennen johonkin ryhtymistä – utelias, avoin ja innostunut. Mutta mitä jos motivaatio ja inspiraatio voisivat syntyä itse tekemisen myötä – vasta aloittamisen jälkeen?

Ennen tulitikun keksimistä tulen sytyttämiseksi tarvittiin kipinä. Kipinän aikaansaamiseksi taas tarvittiin joskus paljonkin kuivien puiden hankaamista toisiinsa. Yksi synonyymisanakirjan kuvauksista inspiraatiolle on juuri sana kipinä. Minäkin oivalsin, että kipinän aikaansaamiseksi ei tarvitse jäädä odottelemaan jotain epämääräistä hetkeä, jolloin kirjoittamisen kipinä suostuu syttymään. Riittää, kun käärii hihat ja alkaa hangata puita.

Paljon kirjoittavat tietävät, että kirjoittaminen on nimenomaan hihojen käärimistä ja työtä – ei inspiraatiota ja sen odottelua. Kirjoittaminen on prosessimaisesti etenevää työskentelyä. Toisaalta koska kirjoittaminen on vahvasti ajatteluun sidottua työtä, sujuva eteneminen edellyttää, että ajatukset on valjastettu mahdollisimman yhdensuuntaisiksi kyseisen kirjoitustyön kanssa. Minulla hyvinä valjaina työn edistämiselle toimii seuraavat asiat:

1. Luen aiheesta päivän päätteeksi tai päivän aluksi – kohdennan ajatukseni. Haalin monipuolisesti materiaalia googlettamalla artikkeleita ja uutisia sekä lainaamalla kirjoja. En välttämättä lue määrällisesti paljon tai kaikkea läpikotaisesti vaan silmäilen tekstejä etsien ”ajatustärppejä” – kiinnostavia tekstinpätkiä, jotka synnyttävät aivosopukoissani toivottavaa liikettä.

2. Puhun aiheesta puolison, muutaman hyvän ystävän tai kollegan kanssa – erityisesti, kun tuntuu, että kirjoitus- ja ajatustyö on tyssännyt. Aiemmin (erityisesti opiskeluaikana) olin ajatusteni ja ajatusjumieni hautoja – en osannut puhua keskeneräisistä ideoista ja töistä. Työelämässä olen kuitenkin oppinut, että yksi tehokkaimmista keinoista lisätä liikettä aivosopukoissa on avautua asiasta kahvipöydässä tai sermin yli.

3. Kirjoitan ylös ajatuspätkiä – kännykän muistiinpanoihin, kalenterin nurkkaan tai paremman puutteessa nenäliinan kulmaan. Aina kun työskentelen jonkun pidemmän projektin kanssa, pidän mukanani muistiinpanovälineitä. Tähän on kolme syytä: 1) poikkeuksetta parhaimmat hoksaukset syntyvät ykskaks jossain muualla kuin työpöydän ääressä, 2) muistan asiat parhaiten kirjoitettuani ne ylös, 3) ajatukset alkavat jatkojalostua kuin itsestään kirjoitettuina.

4. Mietin, mitä haluan tekstiltäni ja mihin sillä pyrin – mikä on tavoiteltu detaljitaso, rajaus, kohderyhmä, ilmaisutyyli ja ”palkka” (esim. arvosana). Tavoitteellisuus auttaa säilyttämään katseen kiekossa laajassakin kirjoitusprojektissa.

Synonyymisanakirjan toinen kuvaus inspiraatiolle on taiteellinen luomisvire. Aikana ennen tulitikkuja yhtä tärkeää kuin tulen sytyttäminen oli myös liekin ylläpitäminen – jo henkiinjäämisen kannalta. Sama pätee inspiraatioon ja kirjoittamiseen. Kun on ryhtynyt toimeen, kannattaa pitää sopiva etenemistahti päällä, ettei liekki ja luomisvire sammu. Täydellä liekillä puut palavat nopeasti loppuun, ja kituvalla liekillä osa resursseista jää käyttämättä. Kun sopiva luomisvire on päällä, mieli on avoinna oivalluksille – lenkkipolulla, kassajonossa, luennolla – ja työ etenee kuin itsestään.

Mikä sinua inspiroi – mikä ylläpitää liekkiä? Vaali näitä asioita graduprosessisi aikana. Kun olet saanut työsi päätökseen, loppuhiilloksen lämmössä on mukava lämmitellä ja paistaa makkarat tai vaahtokarkit!

Kirjoittaja työskentelee yrityksessään Vinkei, jonka päätoimialaan kuuluu opinnäytetöiden (pro gradu, diplomityö ja muut lopputyöt) edistäminen. Kirjoittaja osallistuu myös yhteiskunnalliseen keskusteluun tarkoituksenmukaisen opiskelun, opiskelun perusedellytysten ja opiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi. www.opinnaytetyo.com

Uudenlaista treenimusaa

by on huhtikuu 9, 2013
in Motivaatio

Kuva: nurpax (Flickr)

Kuva: nurpax (Flickr)

Tämän kirjoituksen on kirjoittanut Siri Eskola eli Gradutakuun keskustelualueen moderaattori Chipe:

A year from now you may wish you had started today. ― Karen Lamb

Kyseinen sananparsi on jonain epämotivoituneena päivänä osunut silmiin Gradutakuun keskustelupalstalla ja auttanut eteenpäin. Se sopii mainiosti gradun kokoiselle projektille motivaattoriksi ja varoittaa tilanteesta, jossa moni huomaa olevansa: jos olisin aloittanut silloin ja silloin, olisin nyt jo paljon pidemmällä.

Sitaatti sopii hyvin myös treenimotivaation ylläpitoon. Huvittavaa, että tämä lukutoukkasohvaperuna puhuu treenaamisesta, mutta tähän minut on ajanut fyysinen pakko. Opiskeluaikoina en paljon liikkunut ja viiden vuoden kirjastossa ja junassa istuminen teki tehtävänsä: sitä mukaan kun sivistys kasvoi, selkälihakset heikkenivät ja selkäni kipeytyi lopulta pahasti. Liikunta oli pakko aloittaa.

Noh, tässä yli vuoden nyt harrastettuani erilaisia lajeja ja anoppilassa pääsiäistä viettäessäni sain loistoidean: täytyy mennä hiihtämään! Koiraa kävelyttäessäni ohitseni kiisi jatkuvasti terveen ja onnellisen näköisiä ihmisiä suksilla ja päätin, että haluan ehdottomasti kuulua samaan joukkoon. Eihän hiihtäminen voi olla niin kamalaa kuin muistin. Hiihtäminenhän on pikkujuttu. Toiveeni esitettyä alettiin anoppilassa sitten kaivamaan sopivia suksia, sauvoja ja muita varusteita esille. Pistettiin pitoa pohjiin, mehua pulloon ja lähdettiin miehen kanssa ladulle.

Noin kahden metrin jälkeen tiesin tehneeni suuren virheen. Minä en ole hiihtänyt seitsemään vuoteen. Se on raskasta ja hankalaa, minulla ei ole tekniikkaa, eikä koordinaatiota. Mikään aikaisempi treenini (pilates! jooga! baletti!) ei auttanut ladulla pätkääkään. Ja edessä oli 6km lähimmälle tuvalle. Hiihtäminen on täyttä kidutusta ja minä olin ehdottanut sitä!

Päätin lukion toisella luokalla, että lähden Tampereen yliopistoon lukemaan sosiaalipsykologiaa. Kaikki meni suurin piirtein suunnitelmien mukaan noin viiden vuoden ajan, kunnes tuli se hetki, kun piti aloittaa tekemään gradua. Halusin ehdottomasti maistereiden loistokkaaseen joukkoon. Eihän gradun tekeminen voi olla vaikeaa, sehän on pikkujuttu. Noin viikko graduseminaarin ensimmäisen kokoontumisen jälkeen tiesin tehneeni suuren virheen. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä olin tekemässä. Mikään aikaisempi harjoitus (esseet! ryhmätyöt! kanditutkielma!) eivät tuntuneet auttavan ollenkaan gradun kokoisen projektin kanssa painiessa. Minut erotti maisterinpapereista noin kahdeksankymmentä sivua tieteellistä tutkimusta. Gradun tekeminen oli yhtä kidutusta ja minä olin vapaaehtoisesti aloittanut projektin!

Takaisin ladulle: Kun mieheni savikoi menemään aina kaksisataa metriä edelläni ja minä liukastelin, horjahtelin ja kiroilin eteen päin, alkoi päässäni soida tuttu sävelmä: ”en minä osaa, en minä pysty, tää on ihan p**kaa, parasta kääntyä takaisin, parasta lopettaa kokonaan, tää ei ole mitään mukavaa pariskuntatekemistä kun toinen vetää tuolla satoja metrejä mun edellä, ihan tyhmä mies, miksei se tajua kuinka hankalaa mulla on, miten olenkin näin huono….”

Olen joskus aikaisemminkin kuunnellut samanlaista melodiaa päässäni. Kun ystäväni kasasi toista maisterintutkintoaan kasaan, minä itkin kotona eteisen matolla ääneen: ”en minä osaa, en minä pysty, koko tutkimus on ihan p**ka, parasta lopettaa kokonaan, kenelläkään ei voi olla kivaa mun seurassa kun mua vaan ahdistaa tää gradu, en kehtaa soittaa kellekään kun tää on vieläkin kesken, musta ei ikinä tule mitään, mä en koskaan saa töitä, kuka tällaisen luuserin nyt palkkaisi, kukaan ei voi ymmärtää tätä epätoivon määrää”. Uudelleen ja uudelleen sama laulu.

Tunnetteko biisin? Oletteko koskaan kuunnelleet näitä ajatuksia? Ovatko ne saaneet sinut lopettamaan vaikkapa gradun tekemisen? Luovuttamaan siltä päivältä?

Siinä lykkiessäni menemään muistin hyvän neuvon siitä, kuinka negatiivisia ajatuksia on mahdollista kuunnella ja kestää ja silti jatkaa tekemistä. En minä saanut kokonaan ajatuksiani hiljennettyä, mutta vaihdoin raidan ladulla suurin piirtein tällaiseksi: ”Tämä oli todella typerä idea, mutta nyt se on pakko toteuttaa loppuun asti. Minä itse halusin tänne ladulle ja nyt sit hiihdetään. Minä en pidä tästä yhtään, mutta voin olla tyytyväinen kun pääsen tuvalle asti. Minun kehoni kyllä jaksaa jos mieleni ei anna periksi. Yksi suksi eteen, toinen suksi eteen, yksi suksi eteen, toinen suksi eteen. Tää on kamalaa, mutta yksi potku kerrallaan. Pohjanmaalla ei kovin suuria ylämäkiä toivottavasti vastaan tule…”

Ja niin minä hiihdin tuvalle ja takaisin. 11 km. Minä selvisin. Ja jos niin tahdon, minun ei ikinä, ikinä enää tarvitse hiihtää uudelleen.

Rohkeasti ladulle siis, arvoisat gradutoverit! Yksi potku kerrallaan.

Kirjoittajasta:

Siri Eskola on valmistunut Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja tekee tällä hetkellä omaksi suureksi hämmästyksekseen koulutustaan vastaavaa työtä. Päivätyönsä ohella hän pyrkii olemaan apuna ja tukena muille opintojen, opinnäytetyön tai perfektionismin kanssa painiville. Sirin löytää Gradutakuun keskustelupalstalta nimimerkillä Chipe ja hänelle voi lähettää mailia osoitteeseen siri_aae (at) yahoo.com

Gradu kuukaudessa on mahdollinen

by on tammikuu 25, 2012
in Motivaatio

Kuva: kevindooley (Flickr)

Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen päätti viime vuoden loppupuolella tehdä kuusi vuotta tekemättä olleen gradunsa kuukaudessa. Tämä myös onnistui, joskaan ei nyt ihan vaivatta. Prosessista on kiinnostava raportti täällä.

Näin ulkopuolisin silmin tuossa graduprojektissa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. On tavallaan melkein huvittavaa, että keskeisimmäksi tekijäksi loppurutistuksessa Honkanen nostaa kavereidensa kanssa lyömänsä vedon: ei vain kehdannut päästää kavereita ilkkumaan, ettei sitten suurista puheista huolimatta onnistunutkaan. Jossain määrin huvittavaa on sekin, että gradu kuukaudessa ei tarkoittanut kuitenkaan koko kuukauden rutistusta vaan että todellisuudessa siihenkin sisältyi työn välttelyä ja vitkuttelua.

Honkanen teki gradunsa myös ilmeisesti aika lailla alusta loppuun kuukaudessa ja teki siinä sivussa myös paljon töitä. Nukkumiseen ei juuri aikaa sitten jäänytkään. Oleellista oli mielestäni myös aihevalinta ja aineiston rajaus helposti käsiin saataviin sähköisiin aineistoihin. Etnografi tuskin selviää gradusta kuukaudessa. Gradun laadusta tai varsinkaan arvosanasta jutussa ei myöskään sanota halaistua sanaa.

Aviisin ihmiskokeesta välittyy tietysti se, että tässä tapauksessa graduntekijä oli aika kokenut kirjoittaja. Uskoisin, että tarina voi kuitenkin olla inspiraation lähteenä monille muillekin.

Motivaatio on seurausta tekemisestä

by on huhtikuu 8, 2011
in Motivaatio

Kuva: mikebaird (Flickr)

Olin viime viikolla Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden graduillassa puhumassa gradun tekemisestä. Tilaisuudessa oli muitakin puhujia, esimerkiksi kaksi gradunsa jo tehnyttä opiskelijaa, ohjaaja sekä opintopsykologi.

Keskustelun aikana yleisöstä esitettiin visainen kysymys:

Miten gradun tekeminen onnistuu, jos ei ole motivaatiota?

Kysymys on hyvä. Nykyaikaisessa kasvatustieteessä ymmärretään, että ”Kiinnostus, tunteet ja motivaatio ovat keskeisiä oppimisen sytyttäjiä ja syventäjiä.” Kysymykseen sisältyy kuitenkin yksi virheellinen oletus: ajatuksena on, että motivaation pitäisi syntyä ennen työskentelyn aloittamista.

Emootio on seurausta toiminnasta

Wendy Laura Belcher kirjoittaa erinomaisessa kirjassaan Writing your journal article in twelve weeks juuri tästä teemasta. Hän toteaa, että ajatus siitä, että emootio edeltää toimintaa, on virheellinen. Todellisuudessa emootio on seurausta toiminnasta.

Jokainen, joka on yrittänyt harrastaa vaikkapa säännöllisesti liikuntaa, tietää, että aina ei huvita. Liikunnasta tulee kuitenkin hyvä olo. Sama pätee gradun tekemiseen.

Keskeinen kysymys ei siis olekaan, miten saisin motivaatiota vaan miten saisin itseni liikkeelle. Siihen minulla taas on kolme ehdotusta:

1) Suunnittele seuraava työpäiväsi jo edellisenä päivänä. Mieti konkreettisesti, mitä tulet tekemään, milloin aloitat ja missä työskentelet. Näin tähän ei tarvitse käyttää aikaa työskentelyä aloittaessasi. Saatat myös huomata, että alitajunta tekee työtä puolestasi yön aikana tai että joskus jopa odotat innoissasi sitä, että pääset töihin käsiksi.

2) Sido työskentelyn aloittaminen johonkin edelliseen tehtävään. Päätä esimerkiksi aloittaa gradun kirjoittaminen heti suihkun jälkeen aamulla tai välittömästi saavuttuasi kotoasi atk-luokkaan. Tätä toimintaa kutsutaan englanniksi nimellä action trigger. Tutkimukset osoittavat, että jonkin haastavan toiminnan sitominen johonkin yksinkertaiseen ja väistämättä toistuvaan toimintaan lisää merkittävästi sen todennäköisyyttä, että todella aloitat.

3) Käynnistä ensimmäinen tomaatti mahdollisimman nopeasti. Tomaateissa on taikaa. Ainakin minut ne pakottavat heti aloittamaan tehokkaan työskentelyn.

Kuten nimimerkki Emilia83 totesi Gradutakuun keskustelualueella:

Tekemättömyys taitaa loppujen lopuks ahdistaa enemmän ja sitä ahdistusta kestää aivan taatusti muutamaa tomaattia pidempään.

Seuraava sivu »

css.php