Gradukursseja keväällä 2018

by on joulukuu 19, 2017
in Uutiset

Kuva: Hasibul Haque Sakib (Flickr)

Helsingin yliopiston Kielikeskus järjestää keväällä 2018 jälleen kirjoittamisen kursseja graduntekijöille. Pidän yhdessä kollegani Marja Suojalan kanssa peräti kolme kurssia, kaksi keskustakampuksella ja yhden Viikissä.

Kurssien tavoitteena on edistää gradujen valmistumista sekä tehdä gradun tekemisestä yhteisöllisempää. Kurssilla tehdään jonkin verran gradun etenemistä tukevia kirjoitusharjoituksia, asetetaan yhdessä tavoitteita sekä keskustellaan gradun tekemisestä. Suuri osa kurssityöskentelystä tapahtuu kiinteissä pienryhmissä, ja siksi on tärkeää, että osallistujat pystyvät todella sitoutumaan ryhmän työskentelyyn.

Kurssin työkieli on suomi, mutta kirjoitettu gradu voi sinällään olla millä kielellä tahansa. Kurssin periaatteista ja sisällöstä löytyy tarkempi esittely täältä.

Keskustakampuksen ryhmät:
maanantaisin klo 10 – 12, aloitus 15.1.2018; opettajana äidinkielen yliopisto-opettaja Marja Suojala
maanantaisin klo 12 – 14, aloitus 15.1.2018; opettajana äidinkielen yliopisto-opettaja Kimmo Svinhufvud

Viikin ryhmä:
tiistaisin klo 10 – 12, aloitus 16.1.2018; opettajana äidinkielen yliopisto-opettaja Kimmo Svinhufvud

Ilmoittautuminen 2.–7.1.2018 WebOodin kautta.

Kommentit

2 vastausta to “Gradukursseja keväällä 2018”
  1. Samuli sanoo:

    Hei. Pääseköhän kursseille avoimen yliopiston opiskelijat?

    Kiitos todella hyvästä kirjasta muuten.

  2. Kimmo sanoo:

    Moi! Valitettavasti kurssille pääsyn edellytyksenä on tutkinto-oikeus Helsingin yliopistossa. Ilmoittautuminenkin ehti mennä.

Kommentoi

css.php