Onko vika ihmisissä vai systeemissä?

by on elokuu 23, 2010
in Psykologia

Kuva: o palsson (Flickr)

Olen jo aiemminkin hehkuttanut Chip ja Dan Heathin kirjaa Switch. Kirjassa on valtava määrä oivalluksia kaikesta siitä, mikä liittyy niinkin yleismaailmalliseen aiheeseen kuin muutos.

Yksi Heathin veljesten teeseistä on tämä:

What looks like a people problem is often a systems problem.

Toisin sanoen, ongelma näyttää melkein aina johtuvan ihmisistä ja heidän toiminnastaan, mutta todellisuudessa ongelma usein johtuukin järjestelmästä.

Ajattelemme helposti: “Kunpa vain saisimme nämä ihmiset ymmärtämään jotain oleellista tai kunpa saisimme motivoitua heidät, niin he toimisivat toisin.” Todellisuudessa muutos onnistuisikin paremmin muuttamalla jotain pientä itse järjestelmässä.

Jos meillä on kaksi ryhmää opiskelijoita, joista toinen on saanut gradunsa tehtyä ja toinen ei ole saanut, ajattelemme helposti, että jälkimmäiset opiskelijat ovat vain laiskoja tai tyhmiä tai että he eivät ole ymmärtäneet jotain. Uskoisin, että tähän ryhmään kuuluvat graduntekijät ajattelevat usein itsekin vian olevan heissä itsessään.

Katselin jokin aika sitten Juha Hakalan viisi vuotta vanhaa videota gradun kirjoittamisesta. Videossa Hakala kertoo, että hän selvitti kollegansa kanssa, kuinka paljon Suomessa on sellaisia korkeakouluopiskelijoita, jotka olivat opiskelleet yli seitsemän vuotta ja joilla kaikki muut opinnot paitsi gradu tai diplomityö oli suoritettu. Vuonna 2004 tällaisia opiskelijoita oli 15 000.

Viime vuosien tutkinnonuudistukset ovat todennäköisesti karsineet tuota lukua jonkin verran, mutta roikkuvien gradujen määrä liikkuu silti tuhansissa. Aika paljon luusereita!

Vai olisiko itse järjestelmässä jotain, joka kaipaisi muutosta?

Hofstadterin laki

by on elokuu 9, 2010
in Psykologia

Kuva: mikebaird (Flickr)

Oletko koskaan kuullut Hofstadterin laista?

Hofstadterin laki kuuluu näin:

Se kestää aina kauemmin kuin oletat, jopa silloin, kun huomioit Hofstadterin lain.