Gradutakuun keskustelualue on avattu!
Gradutakuun keskustelualue on viimein avattu! Pääset alueelle yläreunassa olevasta linkistä tai suoraan tästä. Tule mukaan keskustelemaan gradujen ja muiden opinnäytteiden tekemisestä!
Keskustelujen seuraaminen ja niihin osallistuminen vaatii rekisteröitymistä. Tämän tarkoitus on pitää keskustelualue siistinä ja keskustelut asiallisina. Uskoisin, että tämä on viime kädessä paras vaihtoehto.
Keskustelualueella on aluksi kolme erillistä foorumia: Yleisessä keskustelussa tarkoitus on keskustella kaikesta mahdollisesta opinnäytteen tekemiseen ja opiskeluun liittyvästä. Voit kirjoittaa sinne mistä tahansa mieltä askarruttavasta. Toivoisin myös, että uudet keskustelijat esittelisivät itsensä alueella. Tälle alueelle voit jättää myös palautetta blogista tai keskustelualueesta.
Työpäivien jakamiseen -palsta on puolestaan tarkoitettu nimensä mukaisesti arjen jakamiseen. Opinnäytteen tekeminen voi usein olla yksinäistä puuhaa. Tällä palstalla voit jakaa päivittäistä työskentelyä ja kertoa prosessisi etenemisestä.
Kolmas alue on nimeltään Asian vierestä. Sinne voit kirjoittaa mistä tahansa mieleen juolahtavasta tai viihdyttää muita vaikkapa hauskoilla linkeillä. Aiheiden ei tarvitse liittyä gradun tekemiseen. Kaikki elämään liittyvä on keskustelemisen arvoista!
Keskustelualue on teknisesti toteutettu Simple:Press-ohjelmistolla. Se ei ole varmastikaan kaikkein yksinkertaisin foorumiohjelmisto, mutta sen yhdistäminen blogiin oli helppoa, ohjelmistoa kehitetään aktiivisesti ja sen tuki on erittäin hyvä. Simple:Pressin avulla keskustelualuetta ja sen asetuksia voi muokata hyvin yksityiskohtaisesti. Jos jokin alueella ei tunnu mielekkäältä tai sinulla on ideoita alueen kehittämiseksi, ota yhteyttä.
Vaikka keskustelualueen perustaminen on ollut mielessäni jo kauan, olen jostain syystä aika kauan lykännyt keskustelualueen julkistamista. Syynä ovat osittain olleet muut kiireet, mutta jokin muukin on saanut minut epäröimään. Keskustelualueen lisääminen blogiin on kiistatta suurin muutos Gradutakuu-sivustoon sitten blogin perustamisen. Keskustelualueen ylläpitäminen on minulle myös hyvin vieras asia. Olen siis jossain määrin epävarma siitä, mitä se vaatii ja tuleeko keskustelualue menestymään.
Keskustelualueen menestys riippuu ensisijaisesti siitä, minkälainen yhteisö alueelle muodostuu. Se riippuu siis paljolti teistä, hyvät lukijani. Niinpä pyydänkin, että rohkaistutte ja osallistutte keskusteluun. Ehkäpä voit parhaasi mukaan myös mainostaa keskustelualuetta muille, esimerkiksi klikkaamalla tämän artikkelin lopussa olevaa Facebookin Tykkää-nappulaa. Näin mahdollisimman moni kiinnostunut saa keskustelualueesta tiedon. Yhdessä voimme tehdä Gradutakuusta paikan, josta jokainen graduntekijä saa tukea ponnisteluihinsa.
Gradu valmiiksi 20 viikossa
Gradun ohjaamisessa on käytössä eri oppilaitoksissa ja aineissa monenlaisia malleja. Käytännössä on paljolti ohjaajan vallassa, miten ohjaus järjestetään. Toisaalta varmasti myös graduntekijän oma aktiivisuus vaikuttaa siihen, milloin ja miten usein ohjausta järjestyy.
Kuulin mielenkiintoisesta kokeilusta, joka tehtiin kaukaisella 1990-luvulla Tampereen yliopiston suomen kirjallisuuden oppiaineessa. Kokeilussa graduntekijät saivat ohjausta kerran viikossa 20 viikon ajan. Ehtona oli, että gradu myös valmistuu tuona aikana.
Kokeilu oli ilmeisen menestyksekäs. Kuudesta mukana olleesta opiskelijasta neljä sai gradunsa valmiiksi 20 viikon määräajassa. Vanhoissa tutkintovaatimuksissa graduhan oli yleensä juuri 20 opintoviikon laajuinen suoritus. En osaa sanoa, mikä on gradujen keskimääräinen valmistumisaika Suomessa, mutta se on varmasti jotain aivan muuta kuin 20 viikkoa.
Kokeilun käytännöissä on mielestäni monta hyvää puolta, jotka jäävät normaalisti gradunohjauksesta usein uupumaan:
1) Opiskelijat ovat viikoittain tilivelvollisia ohjaajalle
2) Opiskelijat saavat välittömästi palautetta tekstistään tai muusta työskentelystään
3) Ohjelma on suunnitelmallinen ja sen puitteet on etukäteen tarkasti sovittu
4) Gradulla on lopullinen deadline
Juuri näiden tekijöiden on kerta toisensa jälkeen todettu olevan tuotteliaan ja tyydyttävän kirjoittamisen taustalla. Nopean palautteen ja suunnitelmallisuuden merkityksestä puhuvat esimerkiksi Robert Boice ja Mihaly Csikszentmihalyi. Myös Maisterihautomon menestyksekkään toiminnan keskeinen periaate oli nopea palaute.
Pysyvää käytäntöä ei tästä mallista tullut Tampereellekaan. Ilmeisesti sen ajateltiin vaativan liikaa resursseja ohjaajilta. Uskoisin kuitenkin, että tällainen satsaus ohjaukseen voisi lopulta vähentää resurssien tarvetta, sillä viivästyneet gradut vievät aikaa opiskelijoiden lisäksi myös ohjaajilta.
Miltä tämä kokeilu sinusta kuulostaa? Lähtisitkö mukaan, jos sinun pitäisi sitoutua siihen, että gradusi todella valmistuu 20 viikossa?


