Yksi suosikkikirjoitusoppaistani on Jerrold Mundisin aika vanha kirja nimeltään Break Writer’s Block Now! Siinä on kirjoittamisblokkiin erilaisia tekniikoita, jotka on luokiteltu pehmeisiin tekniikoihin, koviin tekniikoihin ja hardcore-tekniikoihin. Ne ovat sinänsä suurelta osin ihan peruskamaa, kuten tavoitteiden asettamista, kirjoitusaikataulun luomista ja sosiaalisen tuen hakemista.

Näiden lisäksi on vielä kaikkein kovin tekniikka, atomipommi, joka on tarkoitettu tosi pahoihin ongelmiin. Se on yllättävä: Mundis kehottaa ottamaan oman kirjoittamisaikataulunsa ja jakamaan kirjoittamiseen varatun ajan vähintään neljällä. Jos siis ajattelit kirjoittavasi kuusi tuntia päivässä, saat kirjoittaa korkeintaan 1,5 tuntia. Jos ajattelit kirjoittavasi tunnin, saat kirjoittaa korkeintaan 15 minuuttia.

Kun viikon ajan on noudattanut tätä uutta aikataulua, saa aikaa hieman nostaa, mutta vain hieman.

Tämä on meidän arkijärkemme vastainen strategia, mutta sen taustalla on syvä viisaus. Mundis on itse kirjoittanut suuren määrän kirjoja ja työskennellyt toimittajana, ja hän on kuulemma useaan otteeseen käyttänyt tätä tekniikkaa uransa aikana. Kokeilkaapa.

Eli aina ei vika oo välttämättä sielä pään sisällä, vaan kannattaa myös miettiä, onko elämäntavoissa jotain ratkasevaa. Opiskelijoille tutut jatkuva stressi, kiireinen elämä ja alkoholi esimerkiks kuluttaa magnesium-varoja. Samaten liikunta. Ei tästä ehkä kaikille oo apua ja ravintolisien käyttöä pitää tietty aina vähän harkita, mut mun elämä muuttui noiden kahden asian ansiosta.

Työn ja opintojen yhdistely on tosi väsyttävää ja sitä ei moni jaksa, joten olkaa armollisia itsellenne! Oon opiskellut nyt 8 vuotta (juu luitte oikein, heh heh) ja käynyt koko ajan samalla myös töissä. Viimeset kaks vuotta olin täyspäiväisesti työelämässä ja tein siinä samalla opintoja sen minkä jaksoin. Sitten jossain vaiheessa alkoi tuntua, että en jaksa tehdä enää mitään kunnolla. Vapaa-ajan vain nukuin ja stressasin tekemättömiä töitä. Kuulostaako tutulta? Tajusin, että jonkin on muututtava ennen kuin oikeasti saan burnoutin tai sairastun masennukseen. Niinpä mietin, että mitä minä ihan oikeasti haluan tehdä. Ei ollut epäilystäkään siitä, että halusin saattaa tutkintoni loppuun. Ja niinpä minä päädyin sanomaan itseni irti vakituisesta ja ihan hyväpalkkaisesta työpaikastani Se oli tosi helpottavaa! Minulla oli sen verran säästöjä ja hyvä kumppani, joka maksoi vuokran, että sain rauhoitettua muutaman kuukauden pelkkään opiskeluun.

Sen verran väsynyt minäkin olin, että eka kuukauden käytin nukkumiseen ja koiran ulkoiluttamiseen. Päätin, että nyt nautin vaan siitä, että saan lähteä lenkille just sillon ku siltä tuntu. Mulle liikunta on aina ollut jonkinlainen henkireikä, vaikka en mikään himourheilija olekaan. Siksi viittasin siihen tuossa aiemmin ja se toimi ainakin omalla kohdalla. Ja on totta, kuten Kimmo tossa sanoi, että ei masentunut halua liikkua. Mutta ehkä kannattaa koittaa jonkinlaista irtiottoa siitä oravanpyörästä, jonka on itse itselleen rakentanut?

Mulla kävi sitten niin, että kun olin pari kuukautta rauhoittunut, aloin vähitellen tehdä myös opintoja ja keväällä huomasin, että olin 3 kuukaudessa tehnyt reilut 60 oparia Oli aika kiva tunne.

Myös mulla on kamut valmistuneet ja poden ajoittain häpeän tunnetta “saamattomuudestani”. Mutta hei haloo: ei kukaan jaksa loputtomiin käydä töissä ja murehtia samalla opintoja! Itse mietin esim sitä, että normi työssäkäyvillä on illat vapaana, lomat yms. jollon ne rentoutuu ja vaan on – mulla meni vuosia niin että vapaa-ajan ja lomat tein opintoja tai ainakin murehdin niitä, joten käytännössä en esim. lomaillut lainkaan. Onko siis ihme, että ihminen väsyy? Jotkut onnelliset on siinä asemassa, että voivat keskittyä vaan opintoihinsa ja kyllähän sillon valmistuu nopeammin. Mitä tässä nyt koitan sanoa on, että ei elämä mene aina kun jossai oppikirjoissa tai opinto-oppaissa. Antakaa nyt itsellenne poitsit siitä, että ootte saaneet työkokemusta ja myöskin elämänkokemusta! Myös ne voi olla valtti esim työelämässä.

Nykyisin minä koitan ajatella vaan, että tämä on mun elämä ja on ihan yks lysti miten muut omansa elävät tai mahollisesti minusta ajattelevat! Ihan joka päivä se ei onnistu, mutta aika usein jo. Irtiottoni jälkeen palasin osa-aikasesti ihan perusduuniin, että saan itteni elätettyä ja nyt teen tätä gradua ihan omaan tahtiin. Koska ohjausta ei meidän laitoksella heru, niin koitan nyt soveltaa täältä noita tomaatti-jekkuja ym. Ja minähän kyllä valmistun. Oho, tulipa pitkä vuodatus – tulis vaan gradutekstiäkin samaan malliin, niin ei ois mitään hätää