Purkuketju: Kerro gradutuntemuksistasi
by Kimmo on marraskuu 26, 2009
in Psykologia
Kuva: Kinneidigh Garrett (Flickr)
Kerropa, mitkä ovat graduntekoon liittyvät tuntemuksesi juuri tänään: Tuntuuko vaikealta? Tuntuuko helpolta? Ahdistaako? Innostaako?
Älä pidättele. Päästä tunteesi ja ajatuksesi esille. Anna palaa!
Nyt on sitten se gradu palautettu, eli arpa on heitetty ja muuta ei enää voi. Pohdiskelin pari viikkoa sitten kadonnutta motivaatiotani ja nähtävästi suurin syy tähän oli se, että ajattelin päässäni gradun olevan valmis. Kyllähän se tavallaan oli valmis, kun oli hyväksyttävissä. Kuitenkin kun se on valmis, ei sille tarvitse enää tehdä mitään. Mietin kyllä sitäkin, että tarvitseeko, mutta tulin siihen lopputulokseen, että se sitten kaduttaa kuitenkin jos en tee. En tiedä nouseeko arvosana, ehkä en tehnyt tarpeeksi, mutta ainakin sisäinen perfektionistini on suurinpiirtein tyydytetty. Eli loppujen lopuksi silloin tulin siihen lopputulokseen, että gradu ei ole valmis.
Kun pääsin henkisesti siihen tilaan, että oikeasti uskoin, että gradu ei ole valmis, oli oikeastaan melko helppo alkaa tekemään sitä. Kun deadline on lähellä ei oikein maksa vaivaa viivytellä, tai koko homma jää tekemättä. Olisi niitä korjauksia kai voinut tehdä enemmänkin, mutta tein mitä tein, ja nyt se on sitten ohi. Ja ei muuten tunnu miltään, ei siis yhtään miltään. En ole iloinen tai surullinen, innostunut tai masentunut. Ehkä sitä ei vielä ole oikein tajunnut, tai sitten psyykatessani itseäni siihen, että gradu ei ole valmis, onnistuin paremmin kuin luulinkaan. Tuntuu niinkuin mikään ei olisi muuttunut.
En oikein tiedä mitä sitten odotin, mutta muistan gradun kanssa kiroillessani miettineeni miten hyvältä sitten tuntuu, kun se on viimein valmis. Mietin jo opintojani aloittaessani, miltä tuntuu istua luentosalissa kirjoittamassa kypsyysnäytettä, kun tietää, että se on ehkä viimeinen kerta, kun tulee osallistumaan laitoksen tenttitilaisuuteen. Tämä tapahtuma kyllä sitten olikin odottamisen arvoinen, mutta gradun valmistumisen kanssa tosiaan fiilikset eivät ole ihan samat. Ehkä nyt sitten pitäisi alkaa tsemppaamaan itseäni siihen, että on mahtavaa, kun gradu on valmis?
Moi M.K.! Kirjoitat: “gradunteko on edennyt koko tähänastisen kestoaikansa vakaasti kuin höyryveturi, mutta tuskastuttavan hitaasti.”
Tuo voisi kuvata myös yhtä hyvin vaikkapa minun väitöskirjaprosessiani. Koko ajan on sellainen olo, että sen pitäisi mennä jotenkin toisin kuin se menee. Mutta onko se edes mahdollista? Tietysti välillä kannattaa aina miettiä, onko kaikki, mitä tekee, mielekästä. Jos tavoite on valmistumisessa, ehkä kaikkeen ei voi käyttää tolkuttomasti aikaa. Mutta ole nyt itsellesi lempeä: teete niin kuin teet, kyllä se valmistuu!
Olisiko sinun mahdollista harjoitella tuota esitelmää jonkun toisen kanssa siten, että esität sen oikeasti muille ennen virallista tilaisuutta? Vaikkapa ystävällismieliselle kaverille?
Onnea, Tiiti, paljon onnea! Niin, eihän se gradun valmistuminen koko elämää muuta. Voi tulla varmaan myös aika tyhjä olo. Luulisin kuitenkin, että kun aikaa vähän kuluu, huomaat, että jotain se kyllä muuttaa.
Ehkä siksi mä tuossa kirjassanikin kehotan ihmisiä aika paljon miettimään sitä, millaista haluaisi elämän olevan GRADUN JÄLKEEN. Gradu on kuitenkin tavallaan välivaihe, jossa itsessään ei ole välttämättä jälkeenpäin ihan hirveästi sisältöä. Se vain mahdollistaa valmistumisen. Onnea vielä kerran, olet tehnyt paljon töitä!
Graduni on nyt sitten oikolukua vaille valmis. Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei työllä ole juurikaan mitään merkitystä, ettei se ole mitenkään erityisen hyvä tai perehtynyt, ettei se sano mitään uutta tai ihmeellistä eikä se kiinnosta juuri ketään. Sain professorilta lukuisia korjausehdotuksia, joista toteutin valikoidun ja aiheelliseksi katsomani osan. Varsinainen motivaatio graduaiheeseen (joka on minusta jälkeenpäin katsottuna huono) lopahti jo aikaa sitten, vaikka itse kirjoittaminen oli parhaimmillaan nautinnollista. Päätin lopulta suhtautua siihen väline-, en itseisarvona. Palautan gradun ensi viikolla ja sitten jään toivomaan magnaa.
Onnittelut, Saila! Olet pitkällä! Kaipa se on niin, että gradulla (tai millään muullakaan) ei ole mitään absoluttista arvoa, vain suhteellinen arvo. Se taas voi eri ihmisillä vaihdella: valmistuminen, työllistyminen, kiinnostava prosessi, oppiminen, vanhasta irrottautuminen tms. Tsemppiä oikolukuun! Ja magna on hyvä arvosana!
Osaisiko joku fiksu sanoa miten vaikeasta ja liian laajasta aiheesta saa gradun näköisen? Olen huono “tutkijan” -roolissa ja paininut oman rajausongelman kanssa jo jonkun tovin.
En hae mitään huippuarvosanaa, vaan minulle riittää ihan peruskirjoitelma, jossa loogisuus ja johdonmukaisuus ovat avainsanoja. Tällä hetkellä yritän tutkia ilmiötä, jota ei haastatteluaineistosta ilmennyt (nelisen haastattelua tehty casesta). Olenkohan valinut väärän lähestymistavan tai kirjoittanut teorian väärästä aiheesta
?
Mikäs on mielestänne fiksuin ratkaisu: vanhassa teoriassa (40s) pitäytyminen ja epäloogisuuden polkua jatkaen (voi olla ettei mene läpi), uuden aineiston kerääminen (casen asetelman hylkääminen) vai uuden teorian kirjoittaminen?
Tosin kukaan ei ole lukenut kirjoitelmaani tai kommentoinut tutkimusasetelmaani 6kk joten minulla ei ole käryä onko tämä hyvä vai huono. Jos joku sanoi gradun olen vuorovaikutteista olen kyllä eri mieltä. Päivän ainoa vuorovaikutteinen kohtaus tapahtuu vessanpeilistä, kun aamuisin pesen hampaat.
Moi Bond! Olisi kiva, jos joku muukin kommentoisi, mutta kommentoin nyt ainakin itse. (Ehkä se haaveilemani keskustelupalsta johtaisi aktiivisempaan keskusteluun. Ehkä.)
Mikä noista hahmottelemistasi vaihtoehdoista on helpoin toteuttaa? Olisiko se keskeinen kriteeri?
Kerroit aiemmin, että aiheesi on vieras ohjaajallesi. Tuntuu kuitenkin aika ongelmalliselta, ettet saa tekstiäsi luetettua kellään. Tällaisen yleisen kuvailun perusteella tuskin kukaan pystyy antamaan sinulle kovin konkreettisia neuvoja. Tekstin perusteella ehkä pystyisi. Mistä sinä voisit saada sitä vuorovaikutusta?
Epävarmuus siitä, onko oma työ hyvä vai ihan surkea, on itse asiassa aika yleistä, sekä hyvien gradujen tekijöillä että huonojen gradujen tekijöillä. Näiden keskutelujemme perusteella minusta tuntuu, että pystyt aika hyvin arvioimaan prosessiasi tai ainakin tutkimusasetelmasi hyviä ja huonoja puolia. Tämä kai on kuitenkin opinnäytteen lopullinen tarkoitus, luulisin.
-vanhassa teoriassa (45s) pitäytyminen ja “laajan aiheen kanssa painiminen”
-uuden aineiston kerääminen
-uuden teorian kirjoittaminen
Näistä kolmesta loogisin vaihtoehto on tietenkin uuden aineiston kerääminen uusilla tutkimuskysymyksillä, koska itse teoriaan perehtyminen ja kirjoittaminen on työlästä. Tosin alkuperäisen otteen ja case-asetelman heivaaminen on henkisesti rankkaa. Lisäksi aiheeni on sen verran spesifi, että en tiedä saanko accessia uusiin caseihin. Tosin en ole vielä edes kokeillut tätä mahdollisuutta. Ainakin vielä olen pysynyt vanhassa aiheessani kaikkien niiden ongelmien kanssa. Uudessa aineistossa olisi tietenkin omat ongelmansa. Gradusokeus on tainnut iskeä, kun suunta ja tavoite hukassa.
Seminaarissa on meillä kaksi kommentointikertaa, yksi syksyllä ja toinen keväällä. Syksyn kierroksella aiheanalyysini oli pikainen kirjoitelma yleisistä olettamuksista aiheeseen. Nykyinen aiheeni on todella mielenkiintoinen, mutta mielestäni varsin maailmoja syleilevä tällä hetkellä. Ja aineistokin kuvastaa tätä heikoutta. Minulla on toinen kommentointikerta jäljellä, mutta sitä ennen tutkielman loogisuus ja rakenne tulisi saada siihen kuntoon, että gradu sitten tehdään sillä otteella loppuun.
Mistä sinä voisit saada sitä vuorovaikutusta?
Ohjaajani ovat kiireisiä ja maisteritehtaan pitää pyöriä. Harmittaa vain, että viimeisestä kommentointi kerrasta on kulunut aikaa jo 6kk. Tuona aikana aihe on kehittynyt ja oma ajattelu selkiintynyt sen verran että koen aiheen nyt liian laajaksi. Tai sitten olen liian krittinen ja pyrin äärimmäiseen objektiivisuuteen. Kyseessä on kuitenkin kvalipuolen työ, jossa teoriat ja ajattelumallit ovat sen hetkisiä “mielipidekirjoitelmia”. Absoluuttista totutta ei ole olemassa, mutta kaipa sitä voisi edes loogisuuden polkua yrittää gradussa seurata. Joko tämä on itsesuggestiota tai sitten ongelmat ovat todellisia. Vain proffa siihen osaisi vastata, koska ohjaus-, eli vuorovaikutusvastuu on hänellä. Tosin tänään avaan pullon punaviinia.
Tutkiminen on parhaimmillaan nautinnollista ja pahimmillaan verrattavissa anoppilassa vierailuun.
Koetapa rohkaistua ja ottaa ohjaajaan yhteys. Jos hän kaikesta kiireisyydestään huolimatta ehtisi lukea tekstisi ja kertoa oman mielipiteensä. Ja jos ohjaaja ei nyt vaan ehdi, etsi käsiisi joku toinen. Kokeneemman näkemys voisi auttaa sinua nyt tuosta epävarmuudestasi eteenpäin ja tekemään ainakin jotain ratkaisuja. Tsemppiä!
Proffa oli varsin hyvällä tuulella pääsiäisloman jälkeen ja otti paperini vastaan silmäiltäväksi. Lisäksi hän ihan itse pyysi sitä, kaiketi nähnyt että jatkuva ravaamiseni siellä ratkeaa vain kunnollisella kommentoinnilla. En kuitenkaan usko, että sieltä mitään kokonaisvaltaista ratkaisua tulee. On vain kiva kuulla onko tutkielmassa mitään tolkkua, edes millään tasolla. Tuossa viime viikolla fundeerasin viinilasin äärellä, mistä tämän prosessin vaikeudet johtuvat. Luulen, että iso syy oli tutkielman aiheanalyysin heikkous ja aiheen uutuus itselle, mikä ohjautui epärealistisiin odotuksiin mitä empiriasta voi saada irti. Teoria on paperilla niin kaunista, mutta ruma empiria pilaa sen.
Kerroppas Kimmo miten itse käytät vuorovaikutteisuutta hyväksi väikkäriä tehdessäsi? Kuitenkin lissareissa ja väikkäreissä vaatimukset ovat hieman eri tasolla kuin graduissa.
Moi Bond! Hieno juttu! Toivottavasti ohjaaja saa nyt avitettua sinua ainakin vähän eteenpäin. Ole nyt kuitenkin lempeä itsellesi: Aiheen rajaaminen ja hahmottaminen on vaikeaa. Oman väitöskirjanikin kohdalla aihe ja rajaus on elänyt todella paljon niistä ensimmäisistä ideoista. Gradua tehdessä tuohon prosessiin ei vain ole aikaa niin paljon.
Kai tuo vuorovaikutteisuus voi toteutua monella tavalla. Tällaiset verkkoyhteisöt on yksi tapa. Sitten sitä voi aktiivisesti olla tekemisissä muiden graduntekijöiden kanssa ihan livenä. Eräs ystäväni järjesti graduaikanaan eri aloja opiskelevien ystäviensä kanssa eräänlaista varjoseminaaria, jossa käsiteltiin keskeneräisiä töitä. Itse luetin omaa graduani oman ohjaajani lisäksi kahdella tutulla tutkijalla, joilta sain hyviä kommentteja (Lähinnä: “Hyvä sitä tulee. Rutista valmiiksi!”)
Kai kaikki sellainen käy, jonka avulla saa itsensä sieltä kammiosta pois ja työhön vähän ulkopuolista perspektiiviä.
Tämä sosiaalinen media mielenkiintoinen ilmiö. Itselläni on sen verran spesifi ja uusi aihe, että omasta yliopistosta ei alan erikoisosaajia löydy. Löysin kuitenkin norjalaisen tutkijan ylläpitämät nettisivut suoraan aiheestani. Hän pitää siellä blogia aiheeni tutkimuksen kehittymisestä ja referoi akateemisia journaaleja. Tämän aihepiirin tutkijayhteisö käy siellä kommentoimassa ja uskaltauduin jopa itsekkin kommentoimaan erästä hyvin tuntemaani artikkelia. Siitähän tämä silliä syövä tutkija innostui ja lähetti minulle tulevan kirjansa johdantoluvun. Tosin jätin nämä blogit taakse tietoisesti,koska en halua liikaa “teoretisoitua” käsiteanalyyttiseen suuntaan. Täytyy pitää riittävä maalaisjärki, jotta empiria ja teoria kohtaavat. Gradun tavoite on tulla valmiiksi, ei luoda uutta.
Mielestäni “Hyvä sitä tulee. Rutista valmiiksi” -kommentit eivät johda mihinkään. En ymmärrä sitä vaatimusta, miksi ohjaajat eivät saisi liikaa neuvoa gradussa? Hyvä neuvonta, etenkin alkuvaiheessa, auttaa monen ongelman välttämisessä. Olisi mielenkiintoista ajatella, millaisen suunnan tutkielmani ottaisi, jos saisin nyt aloittaa alusta. Se olisi varmaan varsin erilainen.
Jos nyt oikein pragmaattisesti miettii ohjausta, niin en usko, että ohjaajilla on paljonkaan mielenkiintoa opiskelijoiden aiheisiin. Usein ohjaajilla on opetusvastuu, tutkimusprojektit ja hallintotyöt siinä sivussa. Tilastollisesti suurin osa graduista valmistuu ilman ohjausta, mutta aina on niitä jotka syystä tai toisesta ajautuvat umpikujaan gradunsa kanssa.
Jos pitäisin nyt sen “loman” ja odottelisin rauhassa proffan kommentteja. (Salaa mielessäni toivon, että aiheeni olisi liian laaja ja pääsisin keräämään uuden aineiston uudella, paremmalla otteella)
Ihan kiinnostava kontakti! Ehkä siitä joskus tulee jotain.
Monesti sanotaan, että vasta gradun (tai väitöskirjan) valmistuttua tietää, miten se pitäisi tehdä. Siksi sitä kai opinnäytteeksi kutsutaan. “Rutista valmiiksi” voi jossain tilanteessa olla hyvä kommentti. Itse kaipasin sitä silloin, mutta eihän se nyt kaikille joka tilanteessa riitä ollenkaan.
Loma on varmaankin ihan paikallaan! Sitten jatkat taas.
“Rutista valmiiksi” voi jossain tilanteessa olla hyvä kommentti.
Jep etenkin silloin, kun tutkimuksen suunta ja ongelmat ovat kirkkaasti selvillä. Itselläni eniten aikaa vei ajatteluprosessin kehittyminen ja siitä kumpuava järkevä rajaus. Tähän on kaksi polkua: kokeneemman tutkijan sormen osoitus (jolloin opiskelija tavallaan itse löytää rajat loppujen lopuksi) tai opiskeljan omatoiminen etsiminen kovan työn ja erehdyksen kautta.
Toivon, että saisin edes jotain palautetta ohjaajalta:
-onko aiheeni liian laaja ja sopimaton single caseen (koska tutkimaani ilmiötä ei suoraan löydy casesta, eli tekee aineiston saamisen vaikeaksi ja itse aineiston sekavaksi)
-onko järkevää tässä kohtaa ottaa kokonaan uusi lähestymistapa ja suunnata tutkimus useamman casen certailuu, jossa ilmiö todistetusti on olemassa (oma hankaluutensa on accessin saamiseen näihin tahoihin)
-ainoa positiivinen asia on se, että aihe todella kiinnostaa minua ja tekisi mieli kirjoittaa, mutta sitä ennen haluan edes vähän palautetta suunnasta ja lähestymistavasta.
Toisaalta proffani tokaisi minulle, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä lähestymistapoja. On olemassa “mielenkiintoisia” ja parempia.
Kerropa, Bond, mihin ohjaajan kanssa sitten päädytte.
En halua väheksyä sinun kokemaasi ahdistusta, mutta samalla kuitenkin koko ajan panen merkille, miten ihailtavan hyvin pystyt jäsentämään tutkimustasi ja prosessiasi. Onnittelut nyt joka tapauksessa siitä! Sitä minä kuitenkin pidän lopulta opinnäytteen tekemisen lopullisena tavoitteena.
Proffa sanoi, että homma jtakuu samaa vanhaa rataa. Eli vanhat otteet ja vanha aineisto. Liiallinen tieteellisyys on kuulemma valmistumisen este, joten tulisi kirjoittaa ilman kritiikkiä. Hyvä, että tälle asialle tuli siunaus.
Hienoa, että sait nyt ajatuksia selkiyttävää palautetta! Nyt vain määrätietoisesti eteenpäin!
Jännittää! Graduni on opponoitavana keskiviikkona graduryhmässä. Sen jälkeen teen vielä korjauksia ja palautan sen finaaliversion, jolle sitten pitäisi saada kansituslupa.
Olo on jo nyt huojentunut ja jotenkin luottavainen. Enää ei oo kauheesti muulla väliä, kunhan sen gradun nyt saa lopultakin kansiin. Vappuviikolla pitäisi viedä painettavaksi.
Ainoa iso pettymys gradun suhteen on ollut ohjaajaltani saamani palaute. Joka kerta hän aloittaa ohjauksen samalla fraasilla: “Sori, kun en oo oikein ehtinyt tätä lukemaan!” Sisältöä hän ei ole kommentoinut kertaakaan, vain tieteen tekemiseen liittyviä seikkoja.
Hienoa, Ahdistunut! Aika lailla ovat tuntemukset muuttuneet tammikuusta! Tup palautteen vähäisyys on tietysti murheellista, mutta sille ei nyt voi mitään. Tsemppiä keskiviikkoon!
Onneksi olkoon ahdistunut olet aivan loppusuoralla. Itselläni on myös samanlainen ohjaaja, joka ei sisältöä kommentoi. Se näkyy myös aiheestani ja tutkimuksen suunnasta jonka on itselläni huono ja hatara.
Itse olen päättänyt palauttaa todella huonon gradun, joka menee rimaa hipoen läpi
Gradu on palautettu! Voimat ehtyivät loppusuoralla tyystin, viimeistelyvaihetta ei käytännöllisesti katsoen ollut lainkaan. Vähän jännittää, mitkä fiilikset tulee, kun lausunto tipahtaa postiluukkuun. Veikkaan, että arvosana on A tai B. Non sine tuntuisi jo lottovoitolta. Ihmeellistä, että tulee näitä arvosana-ajatuksia. Tavoitteena oli saada vuosia piinannut gradu tehtyä ja valmistua.
Oletin, että jättöpäivänä ylleni laskeutuisi suuri helpotus. Lähinnä mieliala on ollut alakuloinen ja ahdistunut. Kaipa se on niin, että prosessi päättyy vasta kun gradusta on opintopisteet rekisterissä. En voi kuin ihmetellä ihmismieltä.
Onko muilla ollut samanlaista tyhjyydentunnetta?
Itsellä tuo palautuspäivä on kesällä. Oma asennoitumiseni g:hen on koulun viimeinen kurssityö. Arvosanalla ei koskaan ole ollut minulle mitään merkitystä, koska tutkijaa minusta ei tule vaikka tutkijoiden palkkaus kolminkertaistettaisiin. Pääasia, että jaksaa saattaa aloittaman prokkiksen loppuun ja samalla syvennät osaamista ehkäpä mieleenkiintoiseen aiheeseen tai aihepiirin, jota voi soveltaa tulevassa työssä.
Voit olla todella ylpeä siitä, että saatoit näin pitkän prokkiksen loppuun itsenäisesti. Minä ainakin olisin, jos olisin sinä.
Oletkos ajatellut millä täytät gradun kokoisen aukon päivärutiineissa?
Kiitos Bond kommentistasi! Toit uuden näkökulman tähän arvosana-ahdistukseen. Tutkijaksi en ole aikonut, joten olet todellakin oikeassa siinä, ettei arvosana ole se tärkein, vaan koko prosessi. Yritän pitää tämän mielessä silloinkin, kun lausunto saapuu
Gradun ohessa tein myös töitä, joten onneksi ei tullut liian suurta aukkoa arkeen, nyt kun iso G on palautettuna…
Hienoa, että sinulla on jo tiedossa palautuspäivä. Voimia!
Tänään gradu tuntuu äärettömän ikävältä ja skeptisyys iskeytynyt takaisin. Harmittelen miksi en viime syksynä osannut tehdä parempia valintoja rajauksen ja metodologian suhteen.
Senni: Kyllä se siitä asettuu ajan kanssa. Tämä kommenttisi on niin totta: “En voi kuin ihmetellä ihmismieltä.”
Bond: Tsemppiä! Koeta kirjoittaa mielialan vaihteluista huolimatta. Ainoa asia, joka estää valmistumista, on lopettaminen!
“Koeta kirjoittaa mielialan vaihteluista huolimatta.”
Tämä on vaikeaa, koska tiedän, että nykyinen tutkimusotteeni on huono enkä saa sitä istumaan fiksusti. Tästä näyttää tulevan sekava ja vaikea, josta puuttuu logiikka. Aiheeni on vain niin rajaamaton, että välillä tekee mieli luovuttaa. Teoriani istuu ilmiöön, jota ei organisaatiossa ole olemassa ja josta keräsin aineiston.
Onko normaalia, että aineiston keräämisen jälkeen yritän epätoivoisesti saada sitä istumaan teoriaan, joka on ei suoraan istu siihen? Keräsin aineiston ohjaajan neuvosta (joka ei juurikaan tunne aiheuttani) tällä otteella, ja nyt yritän löytää uusia tutkimuskysymyksiä ja yhdistää teoriaa ja aineistoa yhteen. En tiedä mistä aloittaa? Yritän pelata kaikilla noilla kolmella palikalla samaan aikaan.
Eikö ohjaajasi vastikään antanut siunauksensa lähestymistavallesi? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos vain jatkat tuolla asetelmalla?
No pahinta kaikeati on se, että tästä tulee sekava
No se proffan siunaus oli sellainen, ettei tässä kohtaa prosessia kannata enää kerätä uutta aineistoa, vaan pelata sillä aineistolla minkä keräsin ja istuttaa se gradun aineistoksi. Ohjauksen aikana emme ole juurikaan keskustelleet tutkittavasta ilmiöstä, vaan ohjeistus on liittynyt metodologiaan ja “tsemppaa vain eteenpäin” kannustamiseen. Tsempannut olen ja päivittäin istun koneella tätä sorvaamassa, mutta mitä pidemmälle menen sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että otteeni ei ole oikea tähän.
Kaikki kulminoituu siihen, ettei case organisaatiossa ole tutkimaani ilmiötä. Eli aineiston löydös on, ettei sitä ole olemassa tässä. On aika vaikea kirjoittaa gradun verran, ettei ilmiötä ole olemassa, vaikka ilmiötä kuvaillaan laajasti teoria osuudessa
Syitä siihen, että ilmiötä ei ole on aina mukava pohtia, mutta se on sitten johtopäätöksen juttuja.
Taitanee olla liian vaikea aihe graduksi tai sitten olen vain väärässä casessa. Heh, kai näitäkin sattuu, mutta harmittaa, että sattuu omalle kohdalle…
Symppaan kyllä tuskaasi! Koeta kuitenkin ajatella niin, että teet työtä yhteistyössä ohjaajasi kanssa. Mahdolliset puutteet eivät ole yksin sinun, jos kerran olet hänen ohjeitaan noudattanut. Ja eikös se ohjaaja sen työn lopulta arvioi? Jos pidät häneen hyvän keskusteluyhteyden, eiköhän siitä ihan kelpo arvosanakin lopulta tule.
Graduarvosana on nyt saatu: B napsahti. Harmittaa vähän, pakko myöntää. Vaikka graduprojektin aluksi arvosanalla ei ollutkaan mielestäni mitään merkitystä. Mutta ei varmaan vaikuttane työnsaantiin tulevaisuudessa, toivon…
Miten teillä muilla sujuu?
Moi Senni! Arvosanalla ei todennäköisesti ole yhtään mitään väliä työnhaussa. Uskoisin, että on aika poikkeuksellista, jos työnantaja edes kysyy sitä. Ja silloinkin asian voi selittää parhain päin, jos on valmistautunut. (“Ei tuntunut mielekkäältä. Olen enemmän käytännöllisesti suuntautunut.” Tai jotain vastaavaa.)
Paljon onnea vielä gradun valmistumisen johdosta!
Laitan kiitokset tänne loistavan kirjan avusta. Gradu on paketissa ja tutkintotodistustulossa. C tuli arvosanaksi. Myös Gradutakuun nettisivut auttoivat huomaamaan, ettei ole yksin. Kiitos Kimmo!
Kiitokset, Outi! Ja tosi paljon onnea! Mahtava juttu!
Muistin yhtäkkiä osallistuneeni keskusteluun tässä blogissa. Huhtikuun alussa jäin odottelemaan graduarvosanaa. Ja magnahan sieltä tuli! Olin lopulta iloinen arvosanastani ja gradustani, jonka lykkäsin E-thesikseen. Palaan silloin tällöin oksennukselle ja totean, että kirjoitusvirheitä on aivan luokaton määrä ja että sisällysluettelon sivunumerot eivät stemmaa. Toisaalta teksti luistaa ja seison yhä sanojeni takana.
Arvosanaakin iloisempi oli kuitenkin tarkastajien tekemästä tarkemmasta arviosta. Siinä näki, mitkä erityisalueet ovat hallussa ja mitä pitäisi vielä kehittää. Olin kohtalaisen samaa mieltä heidän kritiikistään ja kehuistaan.
Näin jälkeenpäin voin sanoa, että olen oppinut gradunteon aikana kaksi erittäin tärkeää asiaa.
1. Minulla on nyt kokemusta suuren työn suunnittelusta, toteuttamisesta ja siitä, miten seistään lopputuloksen takana. Tuleviin suuriin projekteihin tarttuminen ei pelota enää yhtään niin paljon kuin ennen gradua.
2. Tiedän, miten akateemista tutkimusta ei ainakaan tehdä. Jos mahdollista, tämä on edellistäkin arvokkaampi opetus.
Valmistuin kesäkuun lopulla ja olen nyt oman alani töissä, kohtalaisella todennäköisyydellä pidemmänkin aikaa kuin ensi syksyyn. Gradu tuntuu lopulta aika etäiseltä, etenkin kun tässä on tullut mentyä naimisiinkin ja kaikkea muuta isohkoa. Ehkä synnyttäneestä naisesta tuntuu vähän samalta, kun hän katsoo lastaan: olenko minä oikeasti saanut tuon ulos itsestäni ja onko se todella minun tuotokseni?
Kiitos tästä blogista. Tähän mennessä olet, Kimmo, jo varmaan tajunnut, että se on kullanarvoinen.
Moi Saila! Tosi mukavaa, että palasit kertomaan kokemuksistasi! Se toivomasi magna sitten tuli sieltä! Ja kun yhden jutun saa valmiiksi, on mahdollista katsoa eteenpäin.
Tsemppiä työnhakuun ja paljon onnea avioliitonkin johdosta! Ja kiitos myös kiitoksista, sillä kyllä ne lämmittävät. Aika paljonkin.
Voi teitä onnellisia joilla homma pulkassa! Tämä viimeinen puristus on varmaan puuduttavin… Nyt kaipaisin vinkkiä mistä löytäisin oikolukijan gradulleni? Luulisi että esim. kielen opiskelijat tekisivät tälläistä mutta en ole törmännyt tai tietoa löytänyt. Olisiko vinkkiä mistä kannattaisi kysellä? Kiitos jo etukäteen.
Tsemppiä loppurutistukseen, Kaisa! Ja kyllä, se on todennäköisesti ylivoimaisesti puuduttavin vaihe!
Tiedä, että Helsingin yliopistossa toiset suomen kielen opiskelijat ovat tehneet kielentarkastusta tuntityönä. Ota yhteys ainejärjestöön. Oikolukeminen ei ole ihan kevyttä hommaa, joten varaudu siihen, että se ei välttämättä ole halpaa.
Viimeinen puristus menossa täälläkin. Sivuissa ei gradusta puutu kuin 5-10, mutta haussa vielä on, miten tuloksia sitten fiksusti tarkastellaan, varsinkin kun niitä ei ihan tilastollisesti merkitsevästi ole. Minullakin on päällimmäinen tunne puudutus ja kyllästyminen koko hommaan, mutta lohduttaa että kahden viikon päästä paperi on, täytyy olla, poikki ja pinossa ja tarkistuksessa. Voi kun olisi jo valmis!
Samassa veneessä Heli. Ei niin millään jaksais enää yhtään. Oksettaa koko työ. Se vaan tässä vaiheessa on huonoa kun se vähäinenkin innostus on tipotiessään niin viimeistely jää kyllä huonosti tehdyksi. Koko projektin ajan olen vakaasti ollut sitä mieltä että arvosanalla ei ole väliä, semihyvä riittää ja olen edelleenkin sitä mieltä, mutta kun en edes siihen enää jaksaisi panostaa. Mutta on se mahtavaa että aika pian koko homma on ohi, pelkkä ajatuskin on huima!!
Kiitos kommenteista, Heli & Kaisa! Itse asiassa olen itsekin aika lailla samassa veneessä teidän kanssanne: väitöskirjaprosessini on lähestymässä loppurutistusta (tai muutamaa sellaista), ja innostusta on tosi vaikea löytää juuri nyt.
Ehkä voitte ainakin tuntea vahingoniloa siitä, että minun loppurutistukseni on taatusti aika paljon pidempi kuin teillä…
Olin tiistaina väitöskirjan tekijöille tarkoitetussa työpajassa. Meitä kehotettiin miettimään omia vahvuuksiamme sekä sitä, miten voimme käyttää niitä väitöskirjan teossa. Periaatteessa innostuminen on minun vahvuuksiani: innostun asioista ja saan siten myös välillä aika paljon aikaiseksi.
Nyt yritän miettiä erilaisia tapoja innostua väitöskirjastani vielä uudestaan. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!