Purkuketju: Kerro gradutuntemuksistasi
by Kimmo on marraskuu 26, 2009
in Psykologia
Kuva: Kinneidigh Garrett (Flickr)
Kerropa, mitkä ovat graduntekoon liittyvät tuntemuksesi juuri tänään: Tuntuuko vaikealta? Tuntuuko helpolta? Ahdistaako? Innostaako?
Älä pidättele. Päästä tunteesi ja ajatuksesi esille. Anna palaa!
Ilmeisesti gradun tekeminen ei herätä tunteita. Tai sitten niitä ei ole tarve ilmaista…
Lukutekniikka kadoksissa, hukun papereihin, muistiinpanoihin, vihkoihin, en tiedä kirjoitanko muistiinpanot viihkoon vai suorran koneelle Word-tiedostoon, koko ajan takaraivossa paukuttaa ajatus “tästä mitään tuu, oot ihan surkea, et osaa viitata oikein, et löydä lähdekirjallisuudesta oikeita asioita, ja mitkä ne sun omat ajatukset muka on ja johtopäätökset – täyttä paskaa!”, aika raksuttaa enkä saa mitään tehtyä…!!!
Siinä tämän päivän, eilisen ja viime viikon ja viime vuoden ajatuksia!
Kiitos, Pupuce! Entä muut? Tilittäkää!
Ilmeisesti tänään ei tilitytä. Järjestin tänään ainejärjestön nimissä oikein vertaistukitilaisuuden sitä varten, että opiskelijatoverit saisivat avautua toisilleen graduongelmistaan. Ketään ei ilmestynyt paikalle.
Koska muita ei ilmestynyt paikalle, avaudun tässä:
Kaikenlaisia ajatuksia on, jotakin puolivalmista pohdintaakin, mutta suurin osa gradusta on aivan levällään. En oikein tiedä, mistä päästä aloittaisin sen järjestämisen. Yleinen ryhtymisrajoitteisuuteni ei ollenkaan auta sotkun selvittämisessä.
Tosin uskoisin, että mainitsemistasi työpäivänsuunnitteluneuvoista voisi olla hyötyä. Viikon tehtävien listaaminen etukäteen auttaa jäsentämään koko projektia. Kiitos vinkeistä siis!
Hei Darranna! Olepa hyvä vinkeistä! Kerropa joskus myöhemmin, miten niiden soveltaminen sujuu.
Onkohan graduongelmissa jotain sellaista, että niiden myöntäminen julkisesti ei ole ihan helppoa. Pakko pitää yllä kuvaa pätevästä ja omatoimisesta opiskelijasta.
Kimmo,
Sanoit “ääneen” jotain sellaista, joka ainakin omana aktiiviopiskeluaikana oli tabu. Tiesin montakin samanlaista tapausta kuin itseni, mutta kaikki vain yritti pitää jotain naurettavaa kulissia yllä. Mie kuitenkin sanoin aina suoraan, että en ymmärrä tai osaa ja pyysin apua, mutta usein sain sääliviä katseita osakseni. Aineeni oli tyttövaltainen ja tytöt on kovia kilpailemaan, joten kaikki heikot syötiin elävältä! =D
Aivan, Pupuce. Lisäksi avuttomuuden tai osaamattomuuden myöntäminen voi olla uhkaavaa ihan itsellekin, jonkinlaiselle omalle minäkuvalle.
Kiitos kaunis tästä sivusta, jonne aivan vastikään puolivahingossa törmäsin! Oma Daniel Katzia käsittelevä graduni on sivumääräisesti puolivälissä ja olen jotakuinkin hukassa. Minua vaivaavilla syyttäjillä on kovasti huudettavaa: “Ei sinun työlläsi kuitenkaan ole mitään merkitystä!” “Luuletko tekeväsi jotain omaperäistä?” “Arveletko, että tuollaista tekstiä kutsutaan tieteelliseksi?!” “Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että tutkimuskysymyksesi on lähinnä roskaa?” “Näyttääpä taas kovin lattealta tuokin teksti.” “Ja jatko-opinnoista nyt on aivan turha edes haaveilla, jos gradutekstisikin on tätä luokkaa.” “Tee nyt edes jotain hyödyllistä!” “Tuolla tutkinnollasi et muuten työllisty mihinkään etkä ainakaan tuolla graduaiheella.” Nyt alan taas päästä kirjoittamisen makuun (ehkä) korjattuani oikeastikin hieman vääntynyttä tutkimuskysymystä mutta toistuvana vaivana on jonkinlainen kirjoitusitsetunnon puute.
Toisaalta – nautin kirjoittamisesta, uuden oivaltamisesta ja tekstintulkinnasta. Ja parhaimpina päivinä minusta on oikeasti hienoa tehdä tutkimusta ainoasta suomenjuutalaisesta kirjailijasta. Toivon, että katsoessani taaksepäin voisin pitää noita alhoisia kirjoitushetkiä opettavaisimpina kokemuksina. Toivon oikein kovasti.
Kiitos kommentistasi, Saila! Voin kertoa, että nuo äänet eivät lakkaa edes siinä vaiheessa, kun tekee jatko-opintoja. Ilmeisesti juju on kirjoittaa niistä äänistä huolimatta.
Viestisi loppu oli kyllä innostavan positiivinen! Hienoa, että nautit kirjoittamisesta. Se, että yrittää kaikin keinoin saada nautintoa itse työn tekemisestä, taitaa olla se toinen avain.
Tänään gradunteko tuntuu uniselta, kuten kaikkina muinakin päivinä.
Tämä onkin gradunteossani se isoin ongelma. Aivot tuntuvat olevan täynnä pumpulia. Artikkeliin tai kirjaan tarttuminen saa aikaan nukutusta, haukottelua ja keskittymiskyvyn herpaantumista pahimmillaan jo lauseen tai parin jälkeen, ellei teksti ole erityisen puoleensavetävää. Satunnaiset päättäväisyyden puuskat lopahtavat hyvin nopeasti. En saa itseäni liikkeelle aamuisin ja työpäivät jäävät muutaman tunnin pituisiksi, vaikka minulla olisi kaikki mahdollisuudet tehdä gradua ripeästi, lähes päätoimisesti.
En laisinkaan tiedä mistä tämä johtuu. Gradun aihe ei mielestäni ole huono tai epäkiinnostava, pikemminkin olen siihen tyytyväinen. Oikeastaan ongelma ei liity graduun sinänsä, vaan muutkin opinnot tökkivät. Tämä kummastuttaa, kun aikaisemmin minulla ei ole ollut vastaavaa ongelmaa. Gradun deadline on niin kaukana (keväällä), ettei sillä ole vielä pelotevaikutusta.
Muita ongelmia ovat ehkä se, etten saa työstäni palautetta enkä ohjausta eikä kukaan potki eteenpäin (oma vikani kun en ole pyytänyt, mutta toisaalta minulla on gradun kanssa aika selvät suunnitelmat enkä siksi oikein tiedä, mitä kysyisin, enkä kehtaa näyttää keskeneräistä tekelettä, joka koostuu lähinnä muistiinpanoista). Ja se, että urakka on niin iso, ettei se tunnu etenevän millään.
Tällaista tänään. Täytyypä lukea graduoppaasi, jos siitä olisi jotain apua. Tätä blogia olen vähän lueskellutkin, kiitos siitä.
Hei M.K.! Kiitos kommentista!
Pari ajatusta tuli mieleeni. Ei tarvitse ottaa vakavasti, jos sinun ajatuksesi ovat toisenlaisia.
1) Auttaisiko työskentely paikassa, joka olisi vähemmän unettava? Minun mielestäni kahvilat ovat hyviä paikkoja tehdä työtä. Välillä ajatus harhailee, joo, mutta ihmisten keskellä istuminen on kivempaa eikä työtä pääse niin helposti pakoon sijaistoimintoihin.
2) Mielestäni muutaman tunnin työpäivä on jo aika pitkä. Harvaan hommaan minäkään jaksan sen kauemmin keskittyä. Jos päiviä on pakko venyttää, kokeile kunnon taukoja. Siis jotain sellaista, joka vie ajatukset hetkeksi ihan muualle (kävelylenkki, urheilu, musiikin kuuntelu tms.)
Miltäs kuulostaa?
Heipä hei,
heti kärkeen pitää sanoa, että Gradutakuu vaikuttaa todella hyvältä blogilta, törmäsin tähän vastikään.
Olen opiskellut kymmenen vuotta samaa ainetta, enkä vieläkään valmistunut (eli viisinkertainen kesto nälkävuosiin verrattuna). En myöskään ole tehnyt miljoonia sivuaineita, vaan vain pakolliset.
Todelliset vaikeuteni alkoivat vuonna 2004, jolloin aloitin gradun teon. Opiskeluhistoriani on ollut “pers edellä puuhun” -meinikiä, eli olen onnistunut koluamaan kaikki mahdolliset sudenkuopat läpi. Luulen, että kokemuksistani saisi hyvän “vältä näitä ratkaisuja opinnoissasi” -kirjan aikaan. Tässä mainittakoon niistä esimerkkinä muutamia. Kun vuonna 2000 pääsin laitoksellemme opiskelemaan, en tiennyt, mitä olin tullut opiskelemaan. Tämä oli tulosta siitä, että hain ensisijaisesti opiskelemaan muuta, plus opinto-oppaasta, jota piti opetella!? lukemaan. Ensimmäisenä vuotenani valitsin kaikki kurssit sen perusteella, miten paljon niistä sai opintoviikkoja ja mitä kaverit valitsivat.
En myöskään mennyt kirjastoon tutustumiskierrokselle, vaan kaljalle, joka oli yllättävän huono veto gradunteon kannalta. Tieteellisen kirjoittamisen kurssin sai vielä vuonna 2001 tenttiä, joten tein sen ennenkuin kurssista tuli pakollinen kaikille. Myös ryhmätyöt tehtiin tuohon aikaan ilman minkäänlaisia lähdeviittauksia, joten en ollut tutustunut tieteelliseen kirjoittamiseen, ennenkuin aloitin gradunteon. Aloitin muuten ensimmäisen graduni liian aikaisin, eli minulla ei ollut vaadittavia opintoja kun mielenkiintoinen aihe tarjoutui. Yksi olennainen ongelma graduntekoon nähden oli se, etten ollut lukenut ikinä juuri mitään tenttikirjoja, vaan lähinnä monistekoosteita (ja niitäkin pintapuolisesti).
Tämän lisäksi professorini oli pitkään ainoa graduohjaaja. Tästä pääsenkin avautumiseni, ja ongelmani ytimeen. Hän ei ole ohjannut graduani kunnolla missään vaiheessa, konkreettiset neuvot ovat jääneet saamatta mutta haukut tulleet perille. Hän hylkäsi ensimmäisen graduni vasta graduseminaarissa ja julkisesti naureskeli työlleni. En koe tätä kannustavana lähtökohtana opinnonohjaukselle.
Opinnoistani on muodostunut elämäni pahin painajainen tähän mennessä, lähinnä gradun takia. Muista opinnoista olen selvittänyt, mutta gradu tuntuu joskus ylitsepääsemättömän vaikealta. Nykyään motivaation löytäminen gradun tekemiseen on todella työn ja tuskan takana, kun pääasiallinen olo on, etten osaa mitään eikä minusta ole mihinkään, siis opintojeni kohdalla. Proffan haukut soivat päässä ja mitään ei synny paperille. Lähinnä v#%&**aa koko yliopisto!
Tietenkin olen ylittänyt moneen kertaan aiemmin ajattelemani valmistumisen aikarajat, joka ei lisää motivaatiotani. Eikä liiemmälti myöskään se, että toimeentulo on töiden varassa, eli opiskelu on nykyään harrastepohjalla.
Nyt gradunani on jo yli 50 sivua valmiina. Tämän hetkinen ongelma on, että pitäisi muodostaa gradusta muodon vuoksi kandi (superhyperturbomotivoivaa) ja yksinkertaisesti painia kummitustensa kanssa ja uskaltautua haukuttavaksi laitoksellemme. Pelkona on minun kohdallani aina myös, etten saa läpi töitäni professorin henkilökohtaiseksi silmätikuksi joutumisen vuoksi. Mitään kauniita ajatuksia tämä tilanne ei synnytä, mutta niiden kanssa on pakko elää.
Kun saisi jotenkin nämä loppuun, löytyisi se väkisin tekeminen tai jokin hullun asenne, että ei väliä vaikka haukutaan. Rohkeutta kerätessä, eteenpäin sano mummo hangessa…
Hei IsoG! Tuossa oli jo aikamoista tilitystä. Gradusi ei valmistu, koska eksyit kerran oluelle!
Vakavasti ottaen, tuo tarinasi on kyllä varsin surullinen. Eihän gradun pitäisi kenellekään noin raskas kokemus olla. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Toisaalta, sinulla on jo 50 sivua gradua kasassa. Onnittelut! Aika moni on siitä varmasti kateellinen. Nyt gradu täytyy vain rutistaa kasaan.
Jos ohjaajasi kanssa asioiminen on ylittämättömän vaikeaa, mieti, miten voisit ohittaa sen. Hae ohjausta joltain toiselta henkilöltä: toiselta opettajalta laitokseltanne, joltain toiselta laitokselta, aiemmin valmistuneelta opiskelukaverilta, ystävältä, sukulaiselta, opintopsykologilta tai joltain muulta. Toki joku ohjaaja voi siitäkin hermostua, mutta tärkeintä on saada gradusi valmiiksi ja hyväksyttävään kuntoon.
Jos ohjaaja heittäytyy todella hankalaksi ja kohtelee epäasiallisesti, tiedustele ystävällisesti tiedekuntasi opintoneuvojalta, kenen puoleen voisit kääntyä. Hae tarvittaessa oikeutta virallista kautta. Hankalaksi heittäytyminen (esim. valituksen tekeminen) ei mielestäni koskaan ole ensisijainen toimintamuoto, koska se ei koskaan ole helpoin vaihtoehto. Mutta jos se on ainoa tie valmistua, silloin se on sitä.
Voimia punnerrukseen ja taistoon!
Heh, juu näinhän se on, olut pilasi kaiken vuonna miekka ja kilpi!
Ajattelin, että ehkä kunnon tilitys auttaa taas käynnistämään asioita. Ja toinen ohjaaja on nyt vuosien jälkeen jo mahdollinen, onneksi. Uskomatonta kyllä, minä olen jo käynyt opintopsykologillakin, joka oli oikein mainio tyyppi mutta sitten se minulta taas jäi… Tosiaan, nyt se on vain omaa saamattomuutta, mitä se on suurelta osin myöskin jo aiemminkin ollut. Eli täytyy vaan lueskella vinkkejä ja ennenkaikkea TEHDÄ SE GRADU. 
Mutta kiitos hauskasta blogista, täällä on käytännön vinkkejä, jotka todella tulevat tarpeen. Laitoin jopa oman blogin pystyyn, kun tässä blogissa oli puhetta, että siitä olisi kirjoittamisessa ehkä jotain apua.
IsoG! Kirjoitat:
“Tosiaan, nyt se on vain omaa saamattomuutta, mitä se on suurelta osin myöskin jo aiemminkin ollut.”
No, tiedä häntä. Siitä olen varma, että itsesi syyttäminen ei gradun valmistumiseen auta (vaikka sillä jokin muu funktio voi tietysti olla). Ehkä voit koettaa keskittyä myös niihin asioihin, jotka johtavat gradusi valmistumiseen.
Laitapa tännekin linkki blogiisi, niin saat lukijoita!
Tuossa linkki, en tiedä tuleeko oikeaan paikkaan.
Tuli, tuli! Kiitos!
Ensinnäkin kiitos tästä mainiosta blogista ja Gradutakuu-kirjasta. Sen sijaan en ole varma, pitäisikö mun kiittää vai pahoitella sitä, että näillä sivuilla on linkki Zen Habits -blogiin. On nimittäin niin, että viimeisen kuukauden ajan olen kahlannut niitä inspiroivia sivuja läpi sellaisella tarmolla, että gradu olis varmaan jo valmis, jos oisin keskittänyt energiani siihen
Seuraavaksi sitä kaivattua tilitystä:
Epäusko vaivaa, koska graduaiheeni on niin kokeileva, että pelkään olevani täysin hakoteillä ja tulevani tyrmätyksi, kun tämä on vihdoin valmis. Toisaalta sain eräältä alan säätiötä apurahan gradun tekemiseen juuri tällä nykyisellä otsikolla, ja myös pari proffaa (mukaan lukien oma ohjaajani) ovat pitäneet aihetta ainakin ensikuulemalta järkevänä ja mielenkiintoisena, joten jotakin järkeä tässä on kai oltava.
Yhdistän gradussani kaksi tieteenalaa (pääaineeni ja sivuaineeni) ja mitä enemmän olen sitä tehnyt, sitä paremmin näen, että olen kahmaissut aiheeseeni molempien alojen suuret filosofiset kysymykset. Ne voisi todennäköisesti käydä simppelisti läpi, mutta urakka tuntuu liian suurelta.
Graduseminaari loppui jo viime keväänä, ja nyt teen tätä käytännössä omin neuvoineni. Joinakin päivinä koen tekeväni jotain hienoa ja omaperäistä (hyvässä mielessä), tällaisina päivinä taas toivon, että olisin ottanut tutkittavakseni jonkin sellaisen ilmiön, joka todistettavasti on totta.
Ongelmana on myös se, että koska graduni teoria on vielä kesken, en rohkene tehdä teemahaastattelurunkoa, minkä vuoksi en ole vielä kysynyt haastateltaviakaan mukaan. Silti koko homma pitäisi saada pakettiin kesään mennessä.
Oi ja voi. Huomenna on pakko olla parempi gradupäivä.
Kiitos itsellesi kommentista, Ikiliitäjä! Suuret kysymykset ovat kyllä petollisia. Toisaalta, ne ovat myös kiinnostavia ja graduissa myös aika tavallisia.
Silloin kun minulla on tuollaisia tuntemuksia kuin sinulla, tiedän, että minun pitäisi mennä juttelemaan ohjaajani kanssa. On tietysti eri asia, teenkö niin…
Hyvä kuitenkin, että Zen Habits tarjoaa järkevää ja jopa hyädyllistä sijaistoimintaa!
Kuulostaa niin tutulta, IsoG! Mutta kuten Kimmokin kirjassaan sanoo, ei pidä enää syyttää muita gradun keskeneräisyydestä vaan ottaa itse siitä vastuu. Siispä nyt töihin!
Haa, miekin tein tänään inventaariota jo kasaan räävityistä sivuista ja olin tuossa taannoin saanut aikaiseksi reilut 50 sivua! Tuo kyllä piristi hieman tosin miun aihe on sellainen, että varsinaista raakaa tieteellistä tekstiä ei todellakaan ole noin paljon vain tuosta sivumäärästä noin 40 sivua on itse laatimani sanasto (joka on siis osa tutkimusta ja gradua). Tekemistä ja kirjoittamista siis vielä riittää! *huoh*
Tilittäisin seuraavaa: olen ollut viimeiset puoli vuotta täysin jumissa graduni kanssa. Viime keväänä ja kesällä minulla oli jopa tuottoisiakin aikoja, mutta syksyllä työt veivät kehityskelpoiset ajatukset muualle eikä niitä ole kuulunut takaisin.
Muutaman rehellisen yrityksen olen sen jälkeen tehnyt palatakseni gradun pariin. Motivaatiota on riittänyt jopa muutamaksi päiväksi kerrallaan. Ongelmana on ollut se, että en tuota uutta tekstiä vaan yritän muotoilla vanhasta järkevämpää kokonaisuutta. Nyt olen raivannut kalenteristani tilaa gradulle, mutta ongelma on edelleen sama. En uskalla tarttua uuteen vaan pyörittelen edelleen vanhoja jorinoitani. Alkuun tein sitä kai päästäkseni paremmin takaisin kiinni tutkimusaiheeseeni, mutta nyt siitä näyttää tulleen pahemman sortin sijaistoiminto. On fiilaamisesta toki se hyöty, että kun saan tekstistäni järkevämmän kokonaisuuden, kehtaan näyttää sitä graduohjaajalleni. Ehkä hän osaisi neuvoa kohti uutta tekstiä?
Olen sivumäärää ajatellen noin puolivälissä, hieman yli. Liittyyköhän tähän jokin psykologinen este, joka minun täytyisi ylittää?
Hei Soap! Kiitos kommentista!
Täällä toisaalla olen kirjoittanut eräästä Seth Godinin videosta. Hän sanoo, että prosessin loppuvaihe on vaikein, koska silloin “matelijan aivomme” astuvat ohjaksiin. Silloin ajattelemme vain primitiivisin ajatuksin: “Siitä tulee huono.” tai Minulle nauretaan.” Ehkä kyse on siitä – tai sitten jostain muusta.
Ohjaajan tapaaminen voisi olla hyvä ajatus. Tai sitten voit kokeilla tätä menetelmää. Myös vapaa kirjoittaminen voi auttaa: kirjoita esim. 10 minuutin ajan mitä tahansa mieleesi tulevaa gradusi aiheesta, korjaamatta, keskeytyksettä.
Kerropa jossain välissä, miten homma etenee. Tsemppiä!
Moi taas,
vähän myöhään tulee tämä vastaus, mutta kiitos vinkeistä! Ehdotit, että piristyisin kenties kokeilemalla vilkkaampia työskentelypaikkoja kuten kahviloita. Ajatus on kyllä hyvä, mutta minulla ei ole kannettavaa tietokonetta enkä hirveästi osaa edistää graduani kynällä ja paperilla. Tai ehkä sitäkin voisi harjoitella, tuntuu vain niin hitaalta kirjoittaa muistiinpanoja käsin. Graduntekoni on lähinnä artikkelien lukemista ja muistiinpanojen kirjoittamista niistä sekä tekstin työstämistä.
Pitkät tauot kuulostavat myös hyvältä ajatukselta, sitä voisin kokeilla. Ongelma on juuri tuo, että keskittyminen pelkkään tieteellisen tekstin lukemiseen kahdeksan tuntia putkeen on hankalaa. Toisaalta minulla ei ole juurikaan muita velvoitteita kuin gradunteko, ja olo tuntuu lusmulta, jos työskentelen vähemmän kuin standardimäärän 40 viikkotuntia. Viime aikoina olen yrittänyt kannustaa itseäni lupaamalla itselleni loppupäivän vapaaksi, jos onnistun tekemään gradua kohtalaisen tehokkaasti edes viisi-kuusi tuntia päivässä (parempi sekin kuin ajan tuhlaaminen hyödyttömään sijaispuuhasteluun). Tämä systeemi on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, mutta ehkä jotain toivoa on taas ilmassa. Se voi kyllä liittyä myös ihan vain siihen, että ulkona on kiva sää ja valoisampaa.
Huomasin myös, että gradunteko alkoi tuntua vähemmän vastenmieliseltä, kun ryhdyin varsinaiseen kirjoitustyöhön ainaisen lähteiden etsimisen ja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan. Hidasta se on, mutta kun saa jotain valmista aikaiseksi, alkaa tuntua siltä että gradu ehkä jopa valmistuu joskus.
Moi M.K.! Juu, ei kahvila varmasti kaikille sovi. Mä tykkään. Muistiinpanoja teen niin, että merkkaan kynällä artikkelin laitaan tärkeät kohdat tai kirjaan paperille sivunumerot. Sitten vasta myöhemmin kokoan muistiinpanot koneelle. Mutta jokaiselle toimii eri jutut.
Tsemppiä kirjoitustyön parissa! Ja muista tauot!
Gradu tuntuu toivottoman vaikealta ja ylivoimaiselta. Miksi en aikoinani haaveillut jostain käytännönläheisestä ammatista?! Lukiossa minulla oli muka niin selvät sävelet: haluan opiskelemaan engl. filologiaa…no, sitä opiskelen jo kymmenettä vuotta. Olen ajat sitten kadottanut opintojeni punaisen langan, jos sitä koskaan olikaan. Monet muut ovat tajunneet muodostaa pää- ja sivuaineista hyvän kokonaisuuden, kun taas minä olen opiskellut milloin mitäkin ja pitänyt välivuosia. Nyt kun gradun kirjoittaminen on vihdoin ajankohtaista ja olen graduseminaarissa, valmistuminen tuntuukin vain lipuvan kauemmaksi…muut ryhmäläiset porskuttavat innolla eteenpäin valmiine suunnitelmineen ja johdantoineen. Minä päätin aiheenkin vasta puoli vuotta muiden jälkeen, enkä vieläkään ole siitä varma! En ole tieteellinen, enkä teoreettinen, kirjoittaminen EI SUJU, aiheeni on naurettavan typerä, en osaa hankkia tietoa ja jos jostain joku lähde syliini tupsahtaa niin tuskinpa osaan sitä oikein lainata jne jne jne…tämä ei vain ota luonnistuakseen. Asiaa ei auta se, että (surkean) toimeentulon takaamiseksi olen töissä joka toinen viikko, koska en saa enää opintotukea (opiskeluun liittyvistä virheistäni saisi jatko-osan IsoG:n tarinalle siitä, mitä yliopistossa EI kannata tehdä)…olen niin kyllästynyt olemaan jatkuvasti osa-aikainen työntekijä, joka opiskelee/ opiskelija, joka käy töissä opintojensa ohella – koskaan ei saa vain olla ja rentoutua!!! Asiaa auttaisi huimasti, jos tiedossa olisi hyvä työpaikka valmistumisen jälkeen, mutta ehei – en ole yhtään varma siitä, mitä ryhdyn tekemään valmistumisen jälkeen. En halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että yli 10 vuoden uurastuksen jälkeen valmistuisin – suoraan kortistoon.
Tiivistettynä: GRADUN TEKEMINEN AHDISTAA JA PALJON!!!!!!!!!!!
Kiitos kommentistasi, TL! Kuulen ahdistuksesi. En edes yritä selittää sitä nyt pois tai ehdottaa jotain näppärää vinkkiä, joka voisi auttaa. Annetaan ahdistuksen hetken aikaa vain olla ja mietitään, mitä tuo ahdistus meille voisi kertoa. Voimia!
Minulla on tunne siitä, että en osaa. En osaa aloittaa. En osaa kirjoittaa. Välttelen edes yrittämistä.
En kykene pilkkomaan gradua pieniin osiin. Mun päivät on todella suunnittelemattomia. Olo on kuin vankilassa. Gradu on vaan yksi iso kahlepallo jalassa, josta haluaisin niin päästä eroon, mutta en tiedä miten.
Niinä pävinä, jolloin mulla on koko päivä aikaa gradulle, saan vähiten aikaiseksi. Sitten tulee se syyllisyys, kun ei saa mitään aikaiseksi. Ja ne päivät, jolloin olen töissä (koska opintotuki on jo loppunut), en jaksa enää illalla miettiä gradua. Ja sit tulee tauko gradusta, jolloin on vaikea päästä taas sisälle siihen uudestaan.
Katson tässä juuri televisiota, vaikka pitäisi tehdä gradua. Ahdisteltu on ihan hirveästi syksyllä, mutta se meni loppujen lopuksi ohi ajan kanssa. Enää ei ahdista, mutta en siltikään ole kirjoittamassa gradua. Graduni on oikeastaan hyvässä vaiheessa. Ohjaaja on sanonut, että nyt ei saa enää lukea mitään, tarvittavat asiat löytyvät gradusta, se vain pitäisi muokata valmiiksi. Ensi kuun alkuun mennessä pitäisi olla suurinpiirtein valmis versio. Miksi sitten katson televisiota, enkä kirjoita? Kysymys on siinä mielessä hyvä, että en oikein itse tiedä siihen vastausta.
Ehkäpä se johtuu siitä, että en tiedä, mitä teen sen jälkeen, kun gradu on valmis. Töitä ei vielä ole tiedossa, mutta en ole hakemuksia laittanutkaan, vaikka siihen olen kyllä valmistautunut. Haluaisin saada gradun sellaiseen kuntoon, että pystyisin sitten heti tarvittaessa aloittamaan työt ja pystyisin keskittymään siihen kunnolla. Jotenkin tuntuu, että ei olisi pitänyt jättää gradua ihan viimeiseksi, mutta toisaalta, jos olisi vielä muitakin opintoja, niiden varjolla olisi helppoa olla tekemättä gradua. Tuntuu vain että päiviin on vaikea saada rakennetta ilman mitään muuta tekemistä. Joskus tuntuu, että gradu on sellainen iso annos pahaa keittoa, joka on vain jotenkin pakko yrittää niellä.
Hei Tiiti, Kimmo ja muut,
luulenpa että minulla on samaa ongelmaa kuin Tiitillä. Gradun tekemisessä ei sinänsä ole mitään vikaa (onhan se puuduttavaa, mutta muuten) eikä tekemiselle ole esteitä, mutta silti jostain ihmeen syystä ei vain saa tehtyä. Deadlinen puute on ehkä yksi syy, mutta toinen on varmaan alitajuinen valmistumisahdistus. Vaikka (pätkä)töitä kyllä on todennäköisesti tiedossa ja tilanne näyttää siinä mielessä minun kohdallani lupaavalta, on tulevaisuus kuitenkin epävarma ja pelottaa, pärjäänkö työelämässä. Gradun kanssa viivyttely on viimeinen tilaisuus roikkua turvallisessa opiskelijaelämässä.
Hei kaikille! Suomi taitaa tälläkin hetkellä olla täynnä gradustaan ahdistuneita ihmisiä. Ja väitöskirjastaan ahdistuneita…
Tietyt teemat toistuvat koko ajan. Tuo M.K.:n mainitsema epävarmuus tulevaisuudesta ja työllisyydestä sekä sen aiheuttama valmistumisen lykkääminen on yksi asia, jonka tunnistan itsestänikin. Ehkäpä voisin tänne blogiin kirjoittaa jossain välissä siitä, mitä asioita oman työllistymisen eteen voisi tehdä. Täällä on hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen.
Myös tuo epämääräinen ahdistus, jonka syytä on vaikea hahmottaa mutta joka passivoi, toistuu monien viesteissä. Samoin tuntuu toistuvan gradun käyttäminen jonkinlaisena itserankaisun välineenä. Koska gradu on kesken, ei voi nauttia edes television katsomisesta. Teemaa olen käsitellyt täällä.
Toivoisin, että jatkossakin kirjoittaisitte tänne ja kertoisitte tuntemuksistanne. Aina ei tarvitse jakaa pelkästään ahdistusta: jos huomaatte, että jokin auttaa teitä tai että fiilikset paranevat, siitäkin olisi mukava kuulla. Gradutakuu-kirjassa on esitelty myös laaja harjoitus nimeltään ‘Kovat ajat’. Se on tarkoitettu ahdistuksen hetkiin, ja monet ovat tuntuneet pitävän siitä. Lainatkaapa kirja vaikka kirjastosta ja kokeilkaa harjoitusta.
Palataan asiaan!
Hei Ahdistunut, Kimmo ja muut! Keskiviikkona kirjoitin tuskastuneena pitkän vuodatuksen gradun kirjoittamisen vaikeudesta, olo oli juuri kuin Ahdistuneen kuvauksessa. Torstaina kävin ostamassa Gradutakuu-kirjan (yksi oli enää jäljellä Turun Akateemisessa!) ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kirja toi suurta helpotusta moniin asioihin, mutta eniten siihen, että enää en ajattele gradua vuosikausien työläänä projektina, johon menee ikä ja terveys, vaan kirja sai minut miettimään myös sellaistakin vaihtoehtoa, että entä jos gradun vaan kirjoittaisi alta pois, nopeasti! Jos se kerran on mahdollista tehdä viikossa tai kuukaudessa, ei siihen tarvitsekaan tuhlata parin vuoden voimavaroja. Näin yksinkertainen asia, jonka luulisi olevan itsestäänselvä, mutta jota minä en ainakaan ollut tajunnut, innosti ja motivoi todella paljon. Tänä aamuna aloitin lumihiutalemenetelmän ja sain juuri askeleen 3 valmiiksi. Aivan yhtäkkiä tekstiä onkin 3 sivua, ja se teksti syntyi kivuttomasti, ikään kuin vahingossa. Aivan mahtavaa!!! Ja Kovat ajat -harjoitus oli aivan loistava, kaikessa koomisuudessaankin se tuntui siltä, että tässä on nyt suora kopio omista ajatuksistani. Tuntui todella helpottavalta tajuta, että ne ovatkin aivan universaaleja ajatuksia. Olin luullut, että vain minä, JUURI minä, olen niin tyhmä, osaamaton, laiska, saamaton ja omituisella tavalla puutteellinen, etten voisi gradua koskaan kirjoittaa.
Gradutakuu on aivan mahtava kirja! Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin minulla on sellainen olo, että tulen saamaan gradun valmiiksi, ja mikä tärkeintä, sen kirjoittaminen voi jopa tuntua mukavalta!!!
Hienoa, TL, hienoa!
Vähän sama juttu kuin M.K:lla eli en pysty työskentelemään niin intensiivisesti kuin haluaisin, vaikka voisin tehdä gradua täysin päätoimisesti. Tähän mennessä en ole vielä päässyt edes 30 viikkotuntiin. Pitäisi heti aamusta aloittaa kirjoittaminen, eikä avata tietokonetta, niin kuin nyt
En ole vieläkään saanut tarkennettua tutkimuskysymyksiäni, vaikka aloitan huomenna aineiston keruun. Tutkimuskysymykset helpottaisivat monella tavalla… Nyt vaan haalin tutkimuskirjallisuutta ja luen sitä läpi kovaa vauhtia ilman selkeää käsitystä siitä, mikä se kysymys onkaan.
Hei Cherbourg, ja kiitos kommentista! Mulle tulee kyllä mieleen, että te olette kyllä aikamoisia piiskaamaan itseänne te graduntekijät. Minusta tuntuu, että suurin osa Suomen työtätekevästä väestöstä ei koskaan pääse 30 tehokkaaseen viikkotyötuntiin. Sehän on kuusi tuntia päivässä! Jos työ millään tavalla luovaa tai itsenäistä, melkoinen osa työajasta menee aina kahvihuoneessa norkoiluun ja netissä roikkumiseen. Ole armelias itsellesi (minäkin koetan olla itselleni)!
Tutkimuskysymyksen tai gradun keskeisen teesin keksiminen kyllä auttaisi varmasti, mutta vaikeaa sekin on. Pääasia, että pidät sitä tärkeänä ja mietit asiaa säännöllisesti. Tsemppiä aineiston keruuseen!
Tänään erittäin hyvä kirjoituspäivä! Ahdistus ei vaivannut, vaan sain mielestäni hyvää tekstiä aikaiseksi. Tulosten esittelylukua jo kirjoitellaan. Lähetin juuri gradutiedostoni ohjaajalleni luettavaksi ja kommentoitavaksi. Toivottavasti edes jotain positiivista kuuluu. Jos ei, niin olkoon sitten se huono gradu.
Moi Ahdistunut! Hauska kuulla myös hyvistä päivistä! Niiden huomioiminen ja jakaminen on myös tärkeää.
Liittyykö työpäivän hyvyys tehtävän selkeyteen (tuotan tekstiä > lähetän tekstin ohjaajalle)? Usein gradupäivissä ei ole näin selkeä “tavoite”.
Sain tänään ohjaajalta viestin, jossa kysyttiin ehtisinkö tehdä graduun muutaman muutoksen ennen perjantaita, niin se voitaisiin sitten laittaa tarkastettavaksi. En tiedä, mitä odotin, mutta en ainakaan tuota. En ole varma onnistuuko se käytännössä, koska joudun huomenna soittelemaan työn tilaavalle osapuolelle ja kysymään heidän tilannettaan, mutta nyt fiilikset ovat kyllä ihan jotain muuta kuin viime päivinä, kun motivaatio on ollut välillä suurinpiirtein -200. Jo pelkkä ajatus, että gradu voisi olla valmis tarkastettavaksi tällä viikolla on… outo.
Vau, Tiiti! Aika mahtava juttu! Voimia loppurutistukseen!
Tänään pitäisi palauttaa ohjaajalle luvatut sivut. Tekstiä tulee kasaan tavoiteltu määrä, mutta nytpä sitten edessä häämöttävä palaveri ohjaajan kanssa AHDISTAA! Mitä jos kaikki onkin päin prinkkalaa eikä maisterin papereita olekaan luvassa toukokuussa?
Eihän tämä nyt näin kivuttomasti voi mitenkään mennä, vai voiko? Varmaan roikun laitoksemme häpeäpuussa keskiviikkona… Sellainen siis minua varten jostain hankittakoon.
Ehkä sun kannattaa jo itse ruveta rakentamaan sitä häpeäpuuta siihen laitoksen toimiston lähettyville. Ei missään nimessä voi mennä kivuttomasti kaikki!
Tsemppiä palaveriin! Etköhän sä selviä hengissä…
Heippa, minä täällä taas. Graduni on nyt siinä vaiheessa, että se on kuulemma hyväksyttävissä sellaisenaan, mutta sain kasan parannusehdotuksia, joilla voin halutessani yrittää nostaa arvosanaani. Aikaa näiden toteuttamiseen on nyt vajaa kaksi viikkoa. Mistä saada motivaatiota, kun työ on periaatteessa jo valmis? Se on tämän viikon suuri kysymykseni. Se, että arvosana ehkä nousee yhdellä ei ole samanlainen konkreettinen tavoite kuin maisterin paperien saaminen kouraan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minun sisäinen perfektionistini, joka haluaa aina parhaan mahdollisen lopputuloksen, on lähtenyt lomalle etelään. Milloinkahan se tulee takaisin.
Hei Tiiti! Valtavasti onnea!
Oman graduni osalta tuo vaihe alkaa olla jo unohtunut, mutta esimerkiksi noiden kirjojeni kohdalla olen törmännyt samaan ongelmaan: käsikirjoitus on (lähes) valmis, mutta siihen pitäisi tehdä vielä muutoksia esilukijoilta ja kustannustoimittajalta saatujen kommenttien perusteella. Muistan, että se oli kaikkein rasittavin ja epämotivoivin vaihe kirjoitusprosessissa. Tästä voit siis päätellä, etten välttämättä osaa auttaa. Osaisikohan joku muu tsempata?
Ehkä sun täytyy nyt miettiä, tarvitaanko sitä perfektionistia. Oletko tyytyväinen, jos arvosana ei nouse? Vai jääkö asia harmittamaan? Mitäs luulet?
Hjälp?
Kun olen valinnut vaikeasti tutkittavan ja liian laajan aiheen tulisiko minun jatkaa tätä prosessian vain jääräpäisesti eteenpäin muuttamatta mitään? Olen kirjoittanut jo teorian (40s) ja aihe on todella hyvin minulla hanskassa, mutta liian laaja ja hankala aihe tutkia. Laajuusongelma tuli vastaan vasta, kun olen puskenut viisi kk tämän eteen hommia. Aihe oli uusi ja rajauksen tekeminen on vaikeaa, ilman että kirjoittaa koko teoriaa uudelleen.
Keräämäni aineisto ei oikein täysin sopinut valitsemaani tutkimuskysymyksiin. Aineisto käsittelee vähän sitä sun tätä. Yhden ajatuksellisen linjan olen jo valinnut, mutta tähän teoriani ei täysin sovi. Enkä ole vielä varma, löytyykö tästä linjasta gradun verran juttuja.
Olen pudottanut tavoitteeni todella matalalle, mutta harmittaa tämä epäonnistunut aiheen rajaus. Kuvittelin alussa, että gradu etenee suurin piirtein suoraviivaisena prosessina kohti valmistumista. Harmittaa miksi en tuntenut aihetta riittävän hyvin alussa, jolloin aloin tekemään tätä prokkista.
Hei Bond, ja kiitos kommentista! Aiheen rajaaminen on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi omaa proseminaariani tehdessäni en kyllä osannut rajata aihetta yhtään. Gradun tein samasta aiheesta, ja silloin rajauksessa oli jotain tolkkua, muuta liian laaja se oli silti. Vasta nyt väitöskirjaa tehdessäni olen alkanut hahmottaa, miten tutkimusta kannattaa rajata, ja sekin on ollut pitkä ja vaikea prosessi.
Yritän tässä siis sanoa, että ei sinun kannata ainakaan itseäsi ruoskia siitä, että rajaus on vähän hakusessa. Aika monen gradun aihe on liian laaja.
Olet tehnyt viisi kuukautta töitä, joten ei aiheen vaihtamisessa todennäköisesti ole järkeä. On vaikea antaa konkreettisia ehdotuksia tietämättä tutkimuksesta enempää. Olisiko ohjaajasta apua?
Käännän asetelman nyt toisin päin? Miksi sinun pitäisi rajata aihe? Jos haluaisit hyvän arvosanan, se olisi varmasti tarpeen, mutta viestistäsi päättelen, ettet välttämättä halua. Jos sinulle riittää, että gradu valmistuu, kysy ohjaajalta tai joltain alasi ihmiseltä vinkkejä, miten voit rajata työtä hieman ja runttaa se sitten kasaan. Vuoden päästä ei todennäköisesti enää harmita.
Kiitos vastauksesta ja tsemppauksesta Kimmo
Valitettavasti ohjaajani ei osaa auttaa asiassa, koska ei tunne aihetta lainkaan. Hän on vain neuvonut joitain yleisiä asioita metodologiassa. Ongelmani gradussa ovat varsin yleisiä ja liittyvät rajaukseen. Tosin aiheanalyysini hän hyväksyi, mahtoi olla hyvin kirjoitettu?
Tutkin riskeihin liittyvää aihetta, joka on vielä suhteellisen uusi. Tosin aihe oli “hiirenloukku”, koska se ulkoapäin tuntuu helposti lähestyttävältä ja vielä usean kuukauden päästä toteuttavalta. Ongelma ilmeni vasta päästyäni varsin syvälle aiheeseen, ja se koski keskeisen käsitteen monitulkintaisuutta. Lisäksi tutkittava ilmiö on kompleksinen kaaos, josta on vain hyvin “strategia” tason jaotteluita olemassa. Periaatteessa mitään sen syvällisempää viitekehystä ei kirjallisuudessa ole, koska aihetta on tutkittu niin irraltaan joka puolelta. Mangeriaalisia opuksia aiheesta on kirjoitettu muutamia ja näissä on suurimmat ongelmat ovat oikaistu.
Teen tätä tutkimusta tapaustutkimuksena yksittäiselle organisaatiolle, josta kerään aineiston. Seuraavanlaisiin ongelmiin olen törmännyt:
- ilmiö on tavallaan prosessi, jota ei ole vielä olemassa siinä viitekehyksen muodossa tutkimuksen kohteena olevassa organisaatiossa -> joten en voi tutkia olemassa olevaa prosessia
- ilmiötä voidaan katsoa myös lähestymistapana, jolloin viitteitä tutkittavasta ilmiöstä löytyy, mutta vain vähän -> tulisi kirjoittaa koko teoria uusiksi ja gradun loogisuus kärsisi koska aihe laaja
-yksi vaihtoehto on hylätä case asetelma, ja etsiä useampia organisaatioita, joissa ilmiö on olemassa prosessina
Olen oikeasti isojen kysymysten äärellä. Aamulla selailin jo uusia aihevaihtoehtoja, koska itse en ole pystynyt tätä ongelmaa ratkomaan teorian kautta. Lisäksi keräsin neuvojen mukaan aineiston, josta ei ole noussut ratkaisua. Koska aihe niin laaja ei omatoiminen analyysi ole mielekästä. Lisäksi teoriassa ei ole sopivia analyysityökaluja valitsemalleni näkökulmalle.
1.5kk tämä on ollut jumissa
Voin kyllä sanoa,että tiedän todella paljon kyseisestä aiheesta. Se harmittaa, kun katsoo muiden graduntekijöiden kirjoittamia juttuja eri foorumeilta, niin heillä on motivaatioon liittyviä haasteita. Mulla on olisi sitä motivaatiota vaikka kuinka paljon, ja teenkin 8 tuntia pv hommia, mutta mahdoton aihe. Eihän gradun tekeminen tällaista voi olla?
Voi harmitus
Moi Bond! Aiheesi ja tutkimusalasi on minullekin aika kaukainen, joten en pysty enkä edes halua lähteä neuvomaan kovin konkreettisella tasolla. Sen sijaan kehotan, että koettaisit nyt vielä jonkin aikaa kestää ahdistusta ja epävarmuutta. Jos teet noin paljon töitä, on melko varma, että ongelmat ratkeavat jossain vaiheessa. Kirjoitin vaikeuksien ja ahdistuksen sietämisestä jokunen viikko sitten täällä.
Jos mä nyt havainnoin sun prosessiasi, aika moni asia on kunnossa:
1) Sinulla on motivaatiota
2) Aihe selvästikin kiinnostaa sinua
3) Tiedät aiheesta paljon
4) Olet tehnyt jo viisi kuukautta töitä
5) Sinulla on ainakin 40 sivua tekstiä tuotettuna
6) Työskentelet päivittäin intensiivisesti
Kun ratkaiset nuo sinua askarruttavat kysymykset, gradusi todennäköisesti alkaa olla aika valmis. Ja aika todennäköisesti myös hyvä.
Suurin ongelmasi taitaa olla tämä, josta kirjoitit edellisessä viestissäsi:
“Kuvittelin alussa, että gradu etenee suurin piirtein suoraviivaisena prosessina kohti valmistumista.”
Tutkimuksen tai opinnäytteen tekeminen ei kyllä taida koskaan mennä tuolla tavoin. Koetapa vain kestää se!
Melkeinpä tekisi mieleni kehottaa pitämään pieni loma tai ainakin vapaa viikonloppu. Joskus tiedostamaton prosessointi voi olla tehokkaampaa kuin jatkuva tietoinen työ. (Ja ennen kuin joku alkaa urputtaa, totean, että aihetta on tutkittu aika paljon, ks. täältä ja lisätietoa vaikka täältä.)
Loma ehkä olisi hyvä, juttu mutta sunnuntait olen pyhittänyt vapaalle.
Olen oppaista lukenut samanlaisia neuvoja, että eteenpäin pitää mennä eikä pysähtyä paikoilleen. On vain jossain määrin turhauttavaa, kun tietää tutkivansa väärällä tutkimusotteella ja aineisto on jo puoliksi kerätty. lisäksi aiheen laajuus tekee keräämästäni aineistosta “hataran”. Osa haastatteluista on onnistunut ja osa epäonnistunut, koska vastaajien ammattitaito vastata kysymyksiin on ollut välillä heikko.
Nyt jos aloittaisin alusta, niin tekisin tällä samalla otteella useasta casesta. Ja jos haluisin tehdä yhdestä casesta rajaisin aiheen kunnolla yhteen osa-alueeseen. Molemmat tarkoittaisivat yli kolmen kuukauden lisätyömäärää. En ole varma kestää motivaatioini enää kyseistä kolausta, koska koko ajan pitää tsempata itseäni, että “kai tässä joku idea on”.
Aiheen laajuus saa minut tuntemaan, että en osaa ja homma jää hataraksi. Se tässä eniten harmittaa. Tosin jonkun on tehtävä se huono gradu, jotta joku saa hyvän. Tosin minua harmittaa se, että tiedän pystyväni myös hyvään, jos aihe olisi edes graduun sopiva. Osaamista ja analyysikykyä riittää, mutta rajaus on tässä kohtaa “lähes” mahdoton. Aihetta on enää turha tässä kohtaa vaihtaa.
Sen olen huomannut, että aiheen laajuus saa minut välillä masentuneeksi, koska aihe tuntuu “liian vaikealta”, eli laajalta. Vaikka peukkusääntönä tutkimuskysymykset, ovat nekin varsin laajoja.
Moi Bond! Löytyisikö jostain joku oikea ihminen, jonka kanssa voisit purkaa tuota ahdistusta? Joku muukin kuin tällainen virtuaalinen olkapää?
Mä en voi sille mitään, mutta en ole yhäkään varma, uskonko sinun tulevan gradusi huonouteen. Olet niin tietoinen noista rajauksen ongelmista. Sehän on hyvän tutkimuksen merkki. Sisällytä graduusi kaikki tuo pohdinta rajauksesta ja ongelmista. Nehän ovat hyvän tutkimusprosessin merkkejä!
Graduntekijät ovat usein autuaan tietämättömiä siitä, ovatko heidän gradunsa hyviä vai huonoja. Ehkä sinäkin olet, ja gradustasi tulee hyvä. Mutta jos sä nyt ehdottomasti haluat ajatella, että aiheesi on läpimätä ja gradusi on tuomittu surkeuteen, vaikea minun on sitä estää.
Tsemppiä!
Minä täällä taas.
Gradu etenee verkkaista tahtiaan. Isoin ahdistuksen lähde tällä hetkellä on esitelmä, joka minun pitäisi pitää gradustani huhtikuun alkupuolella. Kyse on vieläpä normaalia graduseminaaria hivenen verran arvovaltaisemmasta tilaisuudesta. Arvioisin kärsiväni keskimääräistä pahemmasta esiintymisjännityksestä, eikä graduni edes ole lähimainkaan valmis, mikä lisää hermostuneisuutta.
Muuten tuntuu, että gradunteko on edennyt koko tähänastisen kestoaikansa (vajaat 6 kk) vakaasti kuin höyryveturi, mutta tuskastuttavan hitaasti. Lievää alkuhämminkiä lukuun ottamatta olen koko ajan tiennyt, mitä olen tekemässä, mutta perehtymistä vaativa aineistoni on niin laaja, ettei loppu näytä häämöttävän millään.
Se hyvä puoli tässä esitelmähommassa on, että olen melko tehokkasti päässyt aikaisemmin vaivanneesta tarmottomuudesta. Kun gradu (tai se esitelmä) pyörii päässä melkeinpä tauotta, tulee pakottava tarve saada jotain aikaiseksi. Mutta aika rientää pelottavaa vauhtia ja valmista gradutekstiä kertyy hirveän hitaasti. Muutamankin tekstirivin sorvaamisessa voi mennä puoli päivää, kun joutuu etsimään lähteitä ja tarkistelemaan niitä. (Onko se oikeasti muillakin tällaista, vai olenko vain hidas?) On ehkä tyhmää käyttää aikaa nyt tällaiseen, mutta tarvitsen kommentteja työstäni enkä voi antaa ohjaajalle luettavaksi sekalaista muistiinpanonippua.
Tällaista tällä kertaa. Palannen asiaan.