Monella on varmasti myös samanlaisia kokemuksia. Vähän tosin epäilen, että ne olisivat yliopistokohtaisia. Joku saattaa saada hyvää ohjausta ja tukea Kuopiossa, joku toinen huonoa ohjausta Helsingissä. Voi silti olla, että yliopiston vaihto tekisi sinulle hyvää, jos se ei ole liian hankalaa.

Päätä valmistua ja mieti, mitä kaikkia asioita se vaatii. Voimia!

Kiitos, että kerroit tuntemuksistasi, vaikka ne eivät nyt niin mukavia olekaan. Ehkäpä ahdistuksen myöntäminen palvelee sekä sinua että myös joitain muita lukijoita, jotka ymmärtävät, etteivät ole samanlaisten ajatusten kanssa yksin.

En tiedä helpottaako tämä sinun oloasi, mutta tuollaiset ajatukset ovat kyllä hyvin yleisiä. Minä itsekin olen tässä vähitellen valmistumassa tohtoriksi. Myös minua oman tulevaisuuteni epävarmuus ahdistaa. Toisaalta minulla on takanani yksi valmistuminen ja onnistunut työllistyminen oman alan töihin. Usko siihen, että se on mahdollista, on ehkä hieman vahvempi, kun siitä on jo kokemusta.

Olemme myös samassa tilanteessa sikäli, että ammattimme eivät kyllä ole työllistymisen näkökulmasta lainkaan niitä huonoimpia. Opettajien työllistyminen vaihtelee toki alueittain ja myös opetettavista aineista riippuen, mutta ei lama ihmisten tarvetta kouluttautua vähennä, päinvastoin.

Oma vahva mielipiteeni on se, että valmistumista ei kyllä kannata lykätä epävarmuuden takia. Taipumus on kyllä inhimillinen, ja uskoisin, että se on myös monien kesken olevien gradujen taustalla.

Usein kuitenkin toistetaan mantraa “Ei saa jäädä tuleen makaamaan!” Tämä voi tuntua epäoikeudenmukaiselta silloin, kun mieli on maassa, mutta tietty totuus siinä on. Kun pysyy itse aktiivisena, opiskelee sekä selvittelee ja kokeilee kaikkia erilaisia tapoja työllistyä, vahvistaa omia mahdollisuuksiaan paljon. Jos työllistyminen on valmistumisen jälkeen todella tukossa, voi opintoja jatkaa sen jälkeenkin.

Uskoisin, että työnantajat arvostavat työkokemustakin enemmän aktiivisuutta ja esimerkiksi kiinnostusta omaan alaan. Niitä voi osoittaa eri tavoin silloinkin, kun työkokemuksen hankkiminen on vaikeaa.

No, toivottavasti en nyt liittynyt siihen joukkoon, joka aiheuttaa sinulle paineita. Ole lempeä itsellesi!

Opiskelijat tuntevat, että opinnoista on vaikea saada otetta. Joka viidennen mielestä tulevaisuus on synkkä, ja mieli on onneton tai masentunut.”

En kummastele tätä tulosta lainkaan, sillä neljännen vuoden korkeakouluopiskelijana tunnen juuri kuvatun kaltaista ahdistusta. Tiedän myös monien muiden kärsivän tulevaisuuspelosta ja epäilevän valitsemansa alan soveltuvuutta itselleen. Epämääräinen tulevaisuuspelko kumpuaa todennäköisesti enemmän opiskelijasta itsestään kuin hänen ympäristöstään, mutta ympäristö luo pelolle puitteet. Yhteiskunta kailottaa menestyjien perään, kinuaa yhä parempia ja tehokkaampia suorittajia. Tunnen olevani kovastikin keskinkertainen näiden odotusten ja paineiden alla.

Opinnoista on kenties siksikin vaikeaa saada otetta, koska valmistumista seuraava työnhaku tuntuu toivottomalta tällaisena taantuma-aikana. Opintojen pitkittäminen perusteettomasti tuntuu nyt turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Opettajaopinnoissani näyttäytyy tavallisesti myös se stressaava puoli, että työelämään pitäisi kurkotella jo opiskeluaikana. Sijaisuuksia koulun puolella pitäisi tehdä säännöllisesti, jotta kuulemma voisi tulla valmistumisen jälkeen palkatuksi yleensäkään minnekään. Opiskele siinä sitten täysipainoisesti, kun huolta on kannettava työkokemuksesta! Kesällä kun työhön olisi aikaa ja resursseja, niin oman alan töitä ei ole saatavilla. Pelko tulevasta mahdollisesta työttömyydestä halvaannuttaa välillä kokonaan.

Mutta se siitä, suuntaanpa luennolle näiden massiivisten mietteitteni kera.

Aika mietteliääksi vetävät nuo sinunkin kuvailemasi kokemukset, ja tiedän, että samanlaisessa tilanteessa ovat monet. Esimerkiksi gradun tekeminen työn ohessa taitaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vaatii myös aikamoista luonteenlujuutta pysyä omassa vakaumuksessaan pikaisen valmistumisen ja heikon arvosanan suhteen, jos ulkoa tulevat odotukset ovat koko ajan jotain muuta.

Gradu on se osa opintoja, johon kaikki opiskelun ongelmat tavallaan kulminoituvat, esimerkiksi opiskelijoiden vaikea taloudellinen asema ja opettajien vähäinen määrä suhteessa opiskelijoihin. Kyllä minä toisaalta symppaan ohjaajiakin. He ovat usein ylityöllistettyjä, ja myös heihin kohdistuu paljon paineita, joista opiskelijat eivät taas välttämättä ole tietoisia, esimerkiksi paine julkaista omia tutkimuksia ja massiivinen määrä kaikenlaista byrokratiaa.

Toivotan sinulle voimia työtekoon ja gradun kirjoittamiseen (ellei se ole jo valmistunut)! Kiitos vielä, että jaoit ajatuksiasi. Toivottavasti keskustelu jatkuu.