Työpäivien suunnittelu: Big Rock ja MIT
by Kimmo on September 10, 2009
in suunnittelu
Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita gradun tai muunlaisen opinnäytteen kirjoittamisessa on koko projektin jakaminen pienemmiksi, viikon ja päivän kokoisiksi tehtäviksi ja toisaalta työviikkojen ja -päivien mielekäs suunnittelu.
Olen esitellyt Gradutakuu-kirjassa erilaisia apuvälineitä työskentelyn suunnitteluun, esimerkiksi työpäivien jakamisen fokuspäiviin, puskuripäiviin ja vapaapäiviin. Toinen, mielestäni myös erittäin hyvä työskentelytapa on suunnitella etukäteen tuleva viikko ja työpäivä jossain määrin valmiiksi.
Voit esimerkiksi suunnitella työviikon aina ensimmäiseksi maanantaina ja kunkin työpäivän aina jokaisen päivän aluksi. Omasta mielestäni vielä toimivampi tapa on kuitenkin suunnitella tuleva työviikko sunnuntai-iltana ja kukin työpäivä edellisenä iltana. Kokeile itse, kumpi vaihtoehto sopii sinulle paremmin.
Miten nuo päivät sitten suunnitellaan? Esittelen kaksi käsitettä, jotka ovat viime aikoina auttaneet ainakin minua. Ne ovat Big Rock ja MIT. Voit keksiä niille suomenkielisetkin vastineet, mutta itse pidän englanninkielisistä nimityksistä.
Big Rock on tulevan viikon ensisijainen tavoitteesi. Jotain konkreettista, jonka aiot saada viikon aikana valmiiksi. Se voi olla tilanteesta riippuen melkein mitä tahansa: keskeisen lähteen lukeminen, tutkimussuunnitelma, ensimmäinen tutkimushaastattelu, viisi sivua alustavaa gradutekstiä tai jotain ihan muuta. Koeta kuitenkin mitoittaa Big Rock oikein: sen tulee olla jotain sellaista, jonka pystyt viikossa mukavasti tekemään ja joka niin vie koko projektiasi hyvin eteenpäin.
On tärkeää, että Big Rock on konkreettinen tavoite, jotain sellaista, jonka toteutumista pystyt arvioimaan yksinkertaisella kyllä–ei-kysymyksellä. Joskus voi olla tarpeen määritellä useampi Big Rock, mutta yksi, selkeä tavoite voi helpottaa keskittymistä.
MIT on puolestaan yhden työpäivän tärkein tehtäväsi. MIT on lyhenne sanoista Most Important Task. Niitä kannattaa olla 1–3.
MIT on jotain sellaista, joka puolestaan vie sinua hieman lähemmäksi Big Rockin toteutumista. Taas kerran pyri konkreettisuuteen: yksi sivu tekstiä, 20 sivua kirjaa luettuna tai jotain vastaavaa. Kirjoita MIT:t ylös paperille tai muistikirjaan. Kun tehtävä on valmis, voit vetää sen muistilistasta yli ja tehdä jotain muuta.
Mikäli mahdollista, yritä tehdä kunkin päivän MIT:t ensimmäiseksi aamulla. Loppupäivä jää näin vapaaksi muille asioille.
Voit työpäivää suunnitellessasi tehdä myös listan muista tärkeistä asioista, joita tulee hoitaa: lähettää se yksi sähköposti tai varata kirjastosta tietty kirja. Voit tehdä nämä pienemmät tehtävät sen jälkeen, kun MIT:t on tehty. Pidä listasi kuitenkin yksinkertaisena äläkä kasaa itsellesi liikaa tehtäviä millekään päivälle. Pääasiallinen tehtäväsi on nyt keskittyä opinnäytteesi saamiseen valmiiksi.
Suunnitelmat ovat suunnitelmia, eivätkä ne aina tietenkään toteudu täydellisesti. Joskus saat tehtyä vain yhden kolmesta MIT:stä, ja joskus viikon suunnitelmat menevät vaikkapa sairastumisen takia kokonaan uusiksi. Koeta pitää päivien suunnitteleminen sopivan rentona ja joustavana, jotta siitä ei tule taas uusi ahdistuksen kohde. Viikon kuluttua voit arvioida onnistumistasi ja tehdä seuraavan viikon suunnitelmat taas toimivammiksi.
Oikein käytettyinä Big Rock ja MIT voivat auttaa tuomaan konkretiaa epämääräiseltä tuntuvaan graduprojektiin.

