Nuo havaintosi ovat oikein hyviä! Tuohon lähteidenkäyttöongelmaan: Olen itse kehottanut ajattelemaan niin, että gradussa keskustelee kolme ääntä, sinun oma äänesi, aineiston ääni ja auktoriteettien ääni (= lähteet). Tärkein näistä on oma äänesi, jolla esitettyjä väitteitä sitten perustelet aineiston ja auktoriteettien avulla.

Ongelma tietysti on siinä, että ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, milloin viitataan lähteeseen ja milloin ei. Sen oppii vähitellen, mutta ymmärrän, että graduntekijälle se ei vielä ole helppoa.

Voimia loppuviimeistelyyn ja onnea melkein valmiista gradusta!

Itselläni ainakin ongelma on siinä, että kuvittelen jossain olevan jonkin Korkeimman Totuuden, jonka löytäminen on vain minulle mahdotonta. Kun vihdoin oivalsin, että gradussahan on tarkoitus sanoa jotain omaa, tuottaa jotain omia mielipiteitä ja perusteluita niille sekä altistaa ne “tiedeyhteisön” arvioinnille, pystyin jotenkin tuottamaan tekstiä.

Samoin koko teoriaosuuden kirjoittamisen ajan minua ahdisti, mikä kaikki pitää pystyä todistamaan jollain lähteellä. Ja pitääkö lähde olla sellainen, jossa ajatus on todettu ensimmäisen kerran…Tyyliin voiko kirjoittaa maapallon olevan pyöreä ilman viittausta alkuperäislähteeseen? En edelleenkään tiedä mistä olisin saanut vastauksia tällaiseen? Joltain kiltiltä ohjaajalta? Jolta olisin kehdannut kysyä.

Huvittavintahan tässä on se, että proffa on jo luvannut työstä kolmosen tai nelosen (asteikko 1-5) kunhan hoidan kielentarkastuksen ja viimeistelen kieliasun ja työn muutenkin, mutta en edelleenkään saa työn rakenteeseen mitään järkevää otetta, ja englanninkielentaitonikin näyttää olevan huomattavasti heikompi kuin mitä olen sen kuvitellut olevan.

GTDn suunnitelumenetelmä on aivan taatusti hyvä, mutta itselläni olisi kyllä koko opinnäytetyö jäänyt tekemättä, jos olisin systemaattisesti toiminut tuossa järjestyksessä. Vieläkin kun työ on jo kasassa ja odottaa viimeistelyä, jo ensimmäisen kohdan lukeminen aiheuttaa pakokauhua ja ahdistusta. Siis mun työllä ei todellakaan ole mitään merkitystä, se on täysin p***a, ja ainoa syy tehdä se on valmistuminen. Siis kukaan ihminen ei voi vakavalla naamalla kuvitella tuottavansa mitään näin surkeaa.

Eli ylikriittisenä ihmisenä minulle on ollut ainoa mahdollisuus aluksi kirjoittaa helpot kohdat, joihin minulla ehkä on jotain sanottavaa ja sen jälkeen pakottautua kirjoittamaan seuraavaksi helpoin jne. kunnes sivuja on tarpeeksi kasassa. Pahimmissa ahdistuksen hetkissä olen vain painanut menemään; olen esim. lauleskellut, hokenut “älä ajattele mitään, älä ajattele mitään…” tai raivoisasti läpsytellyt jaloilla lattiaan samanaikaisesti, ettei ole tarvinnut ajatella liikaa, mitä kirjoittaa. Ajattelu nimittäin lähes väistämättä johtaa täyteen varmuuteen siitä, että se mitä olen tekemässä on täysin p***aa ja että tosiasiassa koko työn pitäisi käsitellä jotain aivan muuta ja vähintään jollain aivan toisella tavalla.

Itse olisin tarvinnut kokopäivätoimista vakuuttelua siitä, että työni ei ole p***a, pystyn sen tekemään loppuun, voin joskus valmistua ja ei, minua ei tulla erottamaan yliopistosta sen takia, että olen kehdannut kuvitella moisen tekeleen ikinä tulevan hyväksytyksi.

En ole kirjaasi lukenut, mutta itseä olisi kyllä valtavasti helpottanut lukea, että en ehkä olekaan maailmankaikkeuden ainoa, joka on niin surkea, että ajattelee näin ankeita ajatuksia opinnäytettä tehdessään. Itse olen saanut lohdutuksen oivalluksia lukiessani Totte Wadénin viisaita sanoja. Haastis löytyy jostain Nyytin sivuilta.